Find Finnish restaurants online! See what's open right now on our interactive map – zoom in on where you are, then filter what you see by category, price, and reviews.
Ostospläjäys Sellossa päätyi ikävästi, kun eksyimme juuri tänne. Paikalla ei ollut kuin kaksi muuta asiakaspariskuntaa, mutta siitä huolimatta ruuan saaminen kesti julmetun pitkään. Listalla ei ole yhtään suoraan vegaanista annosta, mutta olen kuullut, että muutaman annoksen pystyy muuntamaan vegaaniseksi. Niinpä tilasin sitten Mighty Vege Platen, joka kuullosti listalla herkulliselle.
Annos oli kuitenkin todella pieni. Vuohenjuusto oli pelkästään jätetty pois, eikä sitä ollut korvattu millään. Samoin uuniperunan majoneesi, joten söin kuivan potun ilman minkäänlaista kastiketta. Sipuli-paprikapaistos näytti siltä, kuin se olisi jo kertaalleen käynyt jonkun lautasella: kylmää ja mautonta. Kuin myös savutofu, joka tuntui olevan leikattu suoraan viimeisestä paketista kokonsa puolesta. Makukin oli vähän eltaantunut. Kertoessamme asiasta tarjoilijallemme, ei hän reagoinut asiaan mitenkään, vaan käveli happaman näköisenä pois. Mielikuvani Chicosista muuttui tämän reissun jälkeen täysin ja ihmettelen tuttujani, jotka jaksavat hehkuttaa.
Kyllä me tiedettiin jo, että tämä on huono, mutta tultiin kuitenkin kun lapsi tykkää leikkiä puuhanurkan koneella. Salaatti taisi olla ainakin osittain edellisen päivän, ja pihvi sitkeä ja mauton. Tarjoilija kyseli, että maistuiko. Sanoin, että ei oikeastaan. Ei vastausta....
anonymous
2012-03-20
Rating:
0
business
764
Chico's Sello
Work
Leppävaarankatu 3-9
Espoo
02600
Finland
60.2174
24.810301
http://eat.fi/restaurant/index/name/chicos-sello
http://www.chicos.fi/chicos_sello.html
fi
2
1
3
12 €
Menemme ravintolaan mieli korkealla ja sillä ajatuksella, ettei meillä ole kiire. Meidät ohjattiin ravintolan tiskin viereen sivupöytään, josta näki suoraan tiskin taakse (ja myös kuuli kaiken). Kysyimme, onko mahdollista vaihtaa pöytää rauhallisempaan paikkaan, mutta kaikki olivat varattuja. Tarjoilija mainitsi, että annoksissa menee puoli tuntia. Tässä pari tarjoilijoiden kokeille lausumaa kommenttia, jotka kantautuivat korviimme 45 minuuttia annoksia odotellessamme: "Tän piti olla gluteeniton, Haloo!" "Tässä piti olla salaatti eikä ranskalaiset" "Kauanko tässä nyt oikein vielä menee, näitä on odoteltu jo pitkään".
Viereiseen pöytäseurueeseen tuotiin annokset ja 5 minuutin päästä tarjoilija tulee uuden annoksen kanssa samaiseen pöytään: "Teille on tuotu väärä annos, pahoitteluni, saatte tämän oikeankin, jos haluatte" Mies kuitenkin oli tyytyväinen siihen, minkä oli jo saanut. Hetken kuluttua tiskille tulee eräs mies, joka on tympiintynyt odotteluun, hänelle luvataan toimittaa annoksensa heti. Mies menee takaisin odottamaan, tarjoilijat ovat valmiita hyvittämään hänelle lahjakortin tai jälkiruoat mutta mies haluaa vain esimiehen puhelinnumeron.
Tätä menoa kuunnellessa ja omia annoksia odotellessa mieli muuttuu väkisinkin iloisesta liian nälkäiseksi ja äkäiseksi, vaikka palvelu olisi kuinka ystävällistä meitä kohtaan. Tästä ravintolasta on saavutus lähteä iloisin mielin. Olemme kolmesti kokeilleet ja yhtä monesti pettyneet. Paikan ongelmana on keittiön ja tarjoilijoiden välinen kitka, tarjoilijat joutuvat kuulemaan paljon kommentteja asiakkailta hitaudesta ja annosten puutteellisuudesta tai jopa täysin vääristä annoksista. Tarjoilijat taas purkavat asiakkaiden palautteen kokeille, jotka osoittavat mieltään tarjoilijoille. Oravanpyörä on valmis. Asiakkaan silmissä paikasta puuttuu työnilo, täällä työskentelee hyviä ammattitaitoisia tarjoilijoita ja kokkeja, jotka ansaitsisivat viihtyisämmän työympäristön.
Oman kokemuksen perusteella en suosittele, sillä tämä on ainoa ravintola, josta emme ole lähteneet vähintään yhtä iloisina kuin sinne tullessamme.
anonymous
2012-03-14
Rating:
1
business
764
Chico's Sello
Work
Leppävaarankatu 3-9
Espoo
02600
Finland
60.2174
24.810301
http://eat.fi/restaurant/index/name/chicos-sello
http://www.chicos.fi/chicos_sello.html
fi
2
2
2
15 €
Ranskalaiset alkupalalistalta olivat ihan OK. Muuten paikasta ei voi sanoa mitään positiivista. Palvelu on todella töykeää ja sitä joutuu odottamaan liian pitkään. Minuun kiinnitettiin huomiota vasta siinä vaiheessa kun kävin etsimässä baaritiskiltä kynää jotta voin kirjoittaa palautetta palautelaatikkoon.
Noin puolen vuoden välein käyn koittamassa että josko olisi paikka parantunut, no eipä ollut tälläkään kerralla. Olen siis sellossa töissä ja ruokatunti on 30min. Menin tiskille ja kerroin haluamani annoksen, asiakaspalvelija ystävällisesti ohjasi minut pöytään "me otetaan tilaukset pöydästä", no menin istumaan ja odottelin 20minuuttia ja ketään ei tullut kysymään että mitä saisi olla. No äänestin jaloillani ja vaihdoin ravintolaataidan boikotoida seuraavat puolivuotta
Oli kyllä viimeksi käydessäni niin ylimielistä ja epämiellyttävää palvelua, että en suosittele ainakaan palvelun takia kyseiseen ravintolaan menemään. Ruuat ihan ok peruskamaa, mutta usein ranskalaiset olleet lötköjä ja pehmeitä.
Tarjoilija vaikutti niin vihaiselta, että pelotti pyytää laskua.. ;)
anonymous
2011-12-08
Rating:
0
business
764
Chico's Sello
Work
Leppävaarankatu 3-9
Espoo
02600
Finland
60.2174
24.810301
http://eat.fi/restaurant/index/name/chicos-sello
http://www.chicos.fi/chicos_sello.html
fi
4
4
4
13 €
Annos oli tuhti, monipuolinen ja maukas. Hampurilainen sisälsi savutofua JA soijarouhepihvin. Ranskalaiset bataattia. Annoksen sai pyydettäessä vegaanisena.
Edelleen ehkäpä paras ketjuravintola, ainakin ruuan maun ja laadun puolesta. Palvelu erittäin ystävällistä, joskin syöjiä oli tosi paljon ja se hieman aiheutti hitautta.
Bataattiranskalaiset on aivan loistava keksintö, mahottoman hyviä!
Plussaa tulee myös mahdollisuudesta saada hampurilaiset soijapihvillä ja täysin vegaanisenakin.
Ainoa ravintola elämäni aikana jossa ruuat ovat jääneet kokonaan saamatta ja syömättä. Tapahtuneesta tosin jo jonkin verran aikaa, ei ole sen jälkeen tullut mietittyä käyntiä...
Oltiin ennen leffaan menoa syömässä vaimon kanssa ja meinattiin että kyllä 1,5h pitäisi kivasti riittää ruokapuolen hoitamiseen. Ilta oli viikkoilta, väkeä ravintolassa ko. paikan normimäärä (eli aika paljon, jokunen vapaa pöytä). Toisin kävi. Tilauksen ottamisesta odotettiin yli tunnin verran ruokien saapumista, eivät koskaan tulleet. Muutamaan otteeseen kyseltiin annosten perään, jossain bout puolen tunnin kohdalla tarjoilija kävi vielä sanomassa että ihan kohta on ruuat tulossa. Eipä tullut.
Ottaen huomioon että kyseessä ei todellakaan ole mikään prime illallisravintola johon mennään koko illaksi nautiskelemaan, oletusarvona (ainakin itselläni) ei ole 1h+ annosten odottelu. Tai sitten mikäli todella odotusaika on tätä luokkaa (näinkin voi joskus olla eikä siinä mitään), odottaisi tarjoilijan ainakin avaavan suunsa tilausta tehdessä ja kertovan asian.
Ainoa jolle voin suositella on joku kiireetön pervo kyttääjä jolle ravintolan sijainnin tarjoama yläkuvakulma alakäytävillä velloviin väkimassoihin pelittää oikein hyvin ja 1h+ annoksen odotusaika on vaan bonusta siihen päälle.
anonymous
2011-10-18
Rating:
-1
business
764
Chico's Sello
Work
Leppävaarankatu 3-9
Espoo
02600
Finland
60.2174
24.810301
http://eat.fi/restaurant/index/name/chicos-sello
http://www.chicos.fi/chicos_sello.html
4
3
2
16 €
Hot'n'Spizy Burger tulisen ruuan ystäville kokeilemisen arvoinen. Extra Jolokia-soossi ehdottomasti mukaan, jotta saa ranut dipattua!
Annos oli kuitenkin todella pieni. Vuohenjuusto oli pelkästään jätetty pois, eikä sitä ollut korvattu millään. Samoin uuniperunan majoneesi, joten söin kuivan potun ilman minkäänlaista kastiketta. Sipuli-paprikapaistos näytti siltä, kuin se olisi jo kertaalleen käynyt jonkun lautasella: kylmää ja mautonta. Kuin myös savutofu, joka tuntui olevan leikattu suoraan viimeisestä paketista kokonsa puolesta. Makukin oli vähän eltaantunut. Kertoessamme asiasta tarjoilijallemme, ei hän reagoinut asiaan mitenkään, vaan käveli happaman näköisenä pois. Mielikuvani Chicosista muuttui tämän reissun jälkeen täysin ja ihmettelen tuttujani, jotka jaksavat hehkuttaa.