Find Finnish restaurants online! See what's open right now on our interactive map – zoom in on where you are, then filter what you see by category, price, and reviews.
Kävin ensimmäisen kerran syömässä Ryan Thaissa ja paikka oli erittäin miellyttävä. Vaikka ravintolan sijaitsee hieman erikoisessa paikassa metron sisäänkäynnin vieressä on se sisältä varsin tyylikäs. Arki-iltana iso ravintola oli melko tyhjä, muttei se tuntunut siitä huolimatta kolkolta. Kaikki seurueemme tilaamat annokset olivat varsin onnistuneita. Itseäni miellytti se ettei annokset olleet liian tulisia. Henkilökunta oli ystävällistä ja palvelu mutkatonta. Kokonaisuudessaan vierailusta jäi erittäin mukava olo.
Tuliseksi menussa merkattu punainen curry oli tosiaankin mautonta ja jauhoista, kuten muutkin ovat huomanneet. Omituista oli että miedommaksi merkitty vihreä curry sen sijaan maistui ja oli jopa hivenen tulistakin.
Kanacurryyn lisätyt kanaklöntit olivat limaisia ja epähoukuttelevia sekä liian isoja syötäviksi.
Menisin mieluummin vaikka vieressä sijaitsevan metroaseman halpisbuffet-thairuualle Happinessiin.
Ihan ok perusmättöä. Nauta hieman sitkeää. Chilikastikkeen maustaminen hieman hakusessa. Kahden chilin annoksen luulisi olevan edes hieman tulista. Onneksi ilmaisen lisächilin ansiosta maunkin sai kohdalleen.
Nyt useammin käytynä, mielestäni tämä on keskivertoinen thaikkurafla. Buffettia en ole testannut mutta alacartelta tilaamani safkat olivat varsin maittavia, vaikkakin ei aivan yllä parhaimpien luokkaan - paikka on kuitenkin ravintolana siisti ja tilava.
I've had the lunch buffet here before but was disappointed; several of the dishes - the most popular - had run out and those that were left looked sad and unattended. But it's convenient for me for take away and this has been much better. Though the decor and atmos. are pleasant so eating in would be an option if the TV and the couch didn't beckon :-)
Tasty, house-made spring rolls (shouldn't have to say that but in so many places they are straight out of the freezer) and tender chicken satay to start followed by a good duck breast in chilli sauce - generous and spicy rather than searing - and delish. king prawn green curry. Nothing to blow your socks off but the à la carte has always proved reliable and the price/quality ratio is fair. The waittresses are delightful.
Lounas on maistuva ja runsas (lämminruuat, keitto, salaatti, kevätrullat tms, kahvi). Myös kasvis (&kala) vaihtoehtoja löytyy kiitettävästi, päivästä riippuen 2-4. Kasvissyöjien kannattaa siis katsoa etukäteen nettisivuilta että menee sellasena päivänä jolloin on muutamat hyvät kasvismätöt. Ite opiskelijana tykkään enemmän lounasbuffasta joka on mielestäni hyvän hintane. Muutaman kerran käynyt myös illalla, jolloin samat sapuskat maksaa tuplasti enemmän -ja ilman valinnanmahdollisuuksia. Lempithaikku Helsingissä.
Mesta on huge ja pimee - jotenki tulee muistona et olis Lontoossa syömässä tai jotain.
Ruoassa on selkeesti kunnianhimoo - pitäis ehkä kokeilla listaa. Mut toisaalta buffassa on joka kerta ollut jotain selkeetäkin selkeemmin pielessä: koko buffasta ei saa koottua edes yhtä järjellistä lautasellista, on karmeeta hyytynyttä rasvaa tiputtavaa lohta tai muovinkaltasta lihaa jonka päälle on paniikissa räpätty tuoretta chiliä.
Hyvien hetkien ja kivojen katkojen vuoks olis kiva digata, mut ei omatunto anna.
Thai-buffetlounaskeskittymän siistein.
Kaisaniemi, tuo Helsingin Thaimaa. Lounasaikaan kivasti täyttyy. Suuresta koostaan huolimatta säilyttää tunnelmansa. Palvelu - toki - ystävällistä ja tehokasta. Buffetissa Suomi-salaattipöytä, keitto, kolme lämmintä, kahvi / tee. Hinta reilua kahdeksaa, ja ehdottomasti joka pennin arvoinen.
Yli äyräidensä vellovaan etnisten ravintoloiden 'tulisuuskeskusteluun' on vähän niin ja näin ottaa kantaa, kun osa haluaa ravintolatulisuuden edustavan perinteistä suomalaista mieskuvaa "no TOSI tulinen hä!" niin että hiki lentää ja itku tulee. Itse taas suostun maustamaan annokseni lisäaineilla, joita thaikkubuffeteissa ei edes tarvitse erikseen pyytää. (Toki se on maun suhteen eri asia, joo joo.)
Jotain mestan sielusta kenties on kadonnut paikanvaihdon yhteydessä. Se voi olla alitajuistakin.
Olin kuullut etukäteen että ruoka ja tunnelma ei ole entisensä Kasarmitorin vanhaan paikkaan verrattuna, ja se oli täysin totta.
Ns "tulinen ruoka" ei ollut tulista nähnytkään, maut AIVAN hukassa ja pöytään tullessa safka oli jo viileää. Palvelu oli välttävää ja paikka iso kuin koulun ruokala, vetoinen myös talvella. Tämä oli oma kokemukseni. Toiste en ole menossa omavalintaisesti - muille toivon parempaa kokemusta/kokkia/päivää ja fiilistä !