Kitchen is open

Picnic Ogeli Kylänvanhimmantie 29

Rating 2.8 / 5

Reviews (4)

Reviews older than 2 years
These reviews don't affect the average

Eväsretkelle Ogeliin. Ensiksikin, on hienoa, että kylässä on edes yksi oikea kahvila. Asiakkaita riitti, päiväsaikaan enimmäkseen eläkeläisiä kahvittelemassa. Kaikkia ketjun kahviloita tuntuu vaivaavan kova kiire ja pula palvelevista käsistä (alkaa melkein itseäkin stressata), mutta paahtopaistipatonkini oli ehtaa laatu-Picniciä (eli patonkini ei ollut sellainen säälittävän ohut tai lähes ontto, joita keskustan Picniceissä on kohdalle osunut).

Muusta tarjonnasta sanottakoon, että salaattikulhot ja lisukkeet olivat houkuttelevia mutta hivenen ylihinnoiteltuja, kuin myös leivonnaiset (ottaen huomioon, että samaan hintaan on olemassa myös tuoreempia ja omaperäisempiä). Patongit taitavat siis olla hinta-laatusuhteeltaan paikan parhaimpia.

Tilana Ogelin Picnic ei houkuttele jäämään. Eiväthän Picnicit missään ole mitään romanttisia piilopaikkoja, mutta tämä 80-lukulaisen liikekeskuksen pääkäytävän varrelle sijoitettu eväspaikka on poikkeuksellisen kolho, vaikka tunnelmaa onkin yritetty pehmentää sermeillä, kasveilla ja aurinkovarjoilla. Yksikin meluisampi asiakas, niin kellään ei ole kivaa...

     
     
     
Experience: À la carte Price: 6€ Added: 22.09.2016
Rating: 0
     
     
     
Experience: À la carte Added: 22.04.2015
Rating: 0

Ystävällinen palvelu ja maukas paahtopaistipatonki

     
     
     
Experience: À la carte Added: 30.09.2012
Rating: 0

Pasta-annos (kana-pekoni) oli tyypiltään vain ravintolassa lämmitettyä. Kana ja pekoni lisättiin kastikkeesseen juuri ennen lämmitystä.

     
     
     
Experience: Lunch Added: 09.10.2011
Rating: 0

Community

Fans (0)

These people have marked this restaurant as a favourite.

People interested in this restaurant (0)


Location

Kylänvanhimmantie 29, 00640 Helsinki - Route
0207 590 300
http://www.picnic.fi/kahvilat/?pid=1&lid=13

Options