Find Finnish restaurants online! See what's open right now on our interactive map – zoom in on where you are, then filter what you see by category, price, and reviews.
Yksi lempi ravintoloistani. Tapakset Helsingin muiden paikkojen hintatasoon nähden edullisia. Paikka sievä, katto ja seinämaalauksista sekä marmoroinnesta minulta joka arvostan sisustusta niin paljon plussaa.
Liian tiukkapipoisille henkilöille paikka ei niinkään sovi sillä yleensä aina ruokaa saa odottaa jokun aikaa, ja välillä olen saanut joko väärän annoksen tai annokset ovat menneet seuralaiseni kanssa sekaisin, aina olaan saatu uudet tilalle. En kumminkaan itse anna tästä pahemmin miinusta sillä en lähde syömään minuuttiaikataululla vaan nauttimaan siitä että vihdoin on aikaa istua alas ja viettää aikaa ystävien kanssa.
Bar Teoksesta ei jäänyt alkuunkaan hyvät fiilikset. Vaikka tunnelma ja tapasten maut olivat ihan ok, henkilökunta oli epäystävällistä ja annoskoot olivat pieniä. Mm. chorizo-makkara tapas koostui noin 2mm paksuisesta makkarasiivusta, puolikkaasta herkkusienestä ja 1/4:sta purkkiartisokkaa. Annosten pientä kokoa oli yritetty peitellä sillä, että moni annoksista oli pujoteltu tikkuihin. Miltäpä näyttäisi neljä pientä perunanpalaa eli Bar Teoksen Patatas Bravas jos ne olisivat lautasella ilman tikkua? Neljän perunanpalan hinta oli 2,85.
Kaikista ihmeellsintä oli ettei leipää tuotu pöytään ollenkaan. Pyytäessämme leipää tarjoilija sanoi etteivät he 'myy' leipää vaan heillä on maksusta tarjolla bruschettaa. Sanoin etten halua bruschettaa vaan tavallista vaaleaa leipää, jolloin tarjoilija toi minulle kaksi superohueksi leikattua viipaletta vaaleaa leipää. Laskuun oli sitten kirjattu 1,80 euroa 'bruschettasta'. Kysyimme lähtiessä ravintolan 'managerilta' haluavatko he palautetta. Eivät halunneet.
Koko paikasta jäi sellainen olo että vähän joka kohdassa yritetään mennä sieltä missä aita on matalin. Sen tähden ihmettelen, että paikka on usein täynnä ja tälläkin sivustolla kyseinen paikka on saanut jotain positiivisia kommentteja. Mutta johtuuko se siitä, että Helsingissä on tämän tapaisia istuskelu/tapas paikkoja niin vähän? Ainakaan henkilökuntaa ei voi kiittää avoimesta ja mukavasta asenteesta, eikä paikkaa hyvästä hinta/laatusuhteesta.
Edellisen kommentoijan Casa Largo -suositusta hieman kummastelen, koska omat kokemukseni kyseisestä paikasta ovat täysin päinvastaiset. Kävimme ystäviemme kanssa noin vuosi sitten testaamassa paikan ja kaikki olivat yhtämieltä siitä, etteivät tapakset maistuneet hyviltä ja hintatasokin oli suorastaan ryöstöä tapasten laatuun nähden. Otimme tapaksia hyvin monipuolisesti, välittämättä niiden kalliista hintalapusta. Palautetta paukkui suoraan tarjoilijalle, joka kuittas sen kertomalla, että keittiömestareilla (=keittiötunareilla tässä tapauksessa) on tarkat reseptikortit, joiden mukaan tapakset valmistetaan. No mutta käykää itse kokeilemassa Casa Largoa (joka on muuten S-ketjun paikka), toivottavasti saatte myönteisempiä kokemuksia, kuin meidän seurueemme.
Sen sijaan Bar Teoksessa olemme viettäneet monia ratkiriemukkaita iltoja, eikä tapaksiakaan voi lähteä ainakaan Casa Largo -kokemuksen jälkeen haukkumaan. Ihan hyviä ovat Bar Teoksen tapakset ja talon viinikin on oivallinen - ainakin hintansa väärtti! :)
Epäröimme Bar Teokseen menemistä, sillä monissa arvioissa täällä paikan ruokaa oli nimitetty einesmäiseksi - ja eineksiltä tapakset todella maistuivatkin. Juuri missään ei ollut makua tai maku oli halvan oloinen. Pasta oli kuivaa, samoin manchego-juusto vaikutti siltä kuin olisi seissyt huoneenlämmössä päivän. Lihamureke tosin oli melko maukasta. Talon viini oli edullista (13 euroa per pullo) ja hintaansa nähden ihan ok. Muut viinit ovat hintatasoltaan Helsingin ravintoloiden keskitasoa.
Tarjoilija ei puhunut oikeastaan sanaakaan koko käyntimme aikana, mikä ei tosin kauheasti häirinnyt.
Paikan pimeys ja nuhjuisuus ovat ihan kodikkaita, seinämaalaukset hienoja, mutta hengitysilma hieman tunkkaista.
Kaikkiaan paikan tapakset olivat korkeintaan välttäviä, mutta jos haluaa laadukkaista ja tuoreista raaka-aineista valmistettuja tapaksia, joissa on myös erinomainen maku, kannattanee suunnata keskustaan ja Casa Largoon. Bar Teos ei ole varsinaisesti epämiellyttävä paikka, mutta siinä ei ole mitään sellaista, minkä vuoksi sinne palaisi uudelleen, kun tasokkaampiakin vaihtoehtoja on olemassa.
Bar Teos on yksi suosikkiravintoloistani Helsingissä. Se on teeskentelemätön, tarjoaa erinomaista ja maukasta ruokaa, joka hurmaa yksinkertaisuudellaan.
Sisustus on tunnelmallisen nuhjaantunutta, pöydät ja tuolit kuluneita - aitoa tunnelmaa!
Ruokalistaa voisi välillä vaihtaa, edes muutamia annoksia menulla.
Ihana tunnelmallinen paikka, tapakset hintaan nähden hyviä ja ihanan halpaa viiniä. Ruokalistat kaipaisivat joitain uutta ja pöydän varaaminen todella kannattaa jos mielii syömään viikonloppu iltana.
Ravintola oli mukavan näköinen, viihtyisä. Ruoka oli hyvää, paitsi viininlehtikääryleet olivat aivan varmasti Lidl:n purkki viininlehtikääryleitä. Tunnistan maun. Katkaravut olivat myös pieni pettymys koska odotin isoja katkoja, mutta ne taisivat olla pakaste katkarapuja. Carpachio oli erinomaista, tilasin niitä kaksi. Etanat myös olivat hyviä, maistoin niitä ensimmäisen kerran ja niitäkin tilasin kaksi kertaa. Vaikka tarjoilijat puhuivat englantia, silti se toi tunnelmaa, aivankuin olisi istunut ulkomailla. Ruokaa emme joutuneet kauaa odottamaan. Suosittelen! :)
Tapakset vähän einesmäisiä, mutta mukavaa oli. Ruoka on kuitenkin maittavaa ja palvelu hyvää.
tKokemusta huononti jo mainittu seisova hengitysilma.