Find Finnish restaurants online! See what's open right now on our interactive map – zoom in on where you are, then filter what you see by category, price, and reviews.
7 ruokalajin menu signature & viinipaketti. Olen käynyt Sundmansilla usein ja ollut aina tyytyväinen ruokaan, viineihin, palveluun ja erityisesti miljööseen. Nyt kuitenkin on pakko antaa parista mokasta palautetta, tällä tasolla niihin kun ei oikein ole varaa. Illallinen alkoi totutusti keittiön tervehdyksillä, jotka olivatkin hyviä. Erityisesti sipulista ja kevätsipulista tehty tuulihattu oli maukas, erikoista silti että saimme tämän saman tervehdyksen kahdesti. Samoin itse ruokalajeissa saimme sinänsä hyvät annokset, siika ja kananmuna, peräkkäin kummatkin savukuvun alla. Tuntui myös että samanhenkiset komponentit toistuivat tavallista useammin - monessa annoksessa oli lähes mautonta ja rasvaista moussea siistinä pallona. Ero esim. syksyiseen Ruokaa taiteella -kokemukseen oli valtava, nyt oltiin todella kaukana esim. Olon tai vaikkapa Luomon tasosta. Luovuttavanut en paikan suhteen ole, mutta en enää luottaisi samalla tavalla Sundmansin tasoon kuin ennen esim. asiakkaiden kanssa.
Mahtava ilta, kapellimestari Jämsen saanut orkesterinsa huippuvireeseen. Menu signature 7 ruokalajia oli niin esillepanon, raaka-aineiden kuin makujensa osalta todella balansissa. Samoin amuset ja lukuisat keittiön terveiset sekä ne leivät - kaikki napakymppejä. Viinivalinnoissa riittävästi rohkeita vetoja, ei mitään keskiarvoja tai varmaan päälle pelaamista. Vapiskaa paikalliset tähtipaikat.
Ruoka erinomaista kuin myös viinisovitukset.
Palvelu asiallista mutta jäykkää. Kolmen ruokalajin lounas viineineen 103€ joten varsinaisesti edullistahan tämä ei ole. Samaa laatutasoa on saatavilla halvemmalla joskin ei yhtä hienossa ja perinteikkäässä miljöössä.
Seitsemän ruokalajin menu Signature viinimenun kanssa. Jotkut ruokalajit olivat erinomaisia, mutta jotkut ansaitsivat "ihan OK" -arvosanan. Se jokin jäi siis uupumaan.
Jokaiselle ruokalajille oli oma viininsä. Viinit olivat punaviiniä lukuunottamatta hyvin valittuja. Alun shampanjoiden kera viiniä tuli juotua 8 lasillista. Tähän kannattaa ehdottomasti varautua!
Viiden ruokalajin maistelumenu oli huikea kokemus, oikeata makujen sinfoniaa alusta loppuun ja viinit täydensivät makuelämyksen. Erittäin ystävällinen ja ammattitaitoinen palvelu. Ihanat pienet väliruuat ja suunraikastukset olivat mielnkiintoinen kokemus, harvoin fine dining paikoissa käyvälle. Sokerina pohjalla saimme mahdollisuuden vierailla keittiössä. Koko ravintolamiljöö oli hienostunut, mutta silti mukavati kodinomainen. Suosittelen lämpimästi.
Kyseessä oli ensimmäinen yhteinen fine dining -kokemus kumppanini kanssa. Miljöö oli hieno ja palvelu oli miellyttävää. Söimme seitsemän ruokalajin illallisen. Annokset olivat hienoja, jotkut jopa pieniä taideteoksia. Maut kuitenkin vaihtelivat: jotkut annokset olivat erinomaisia, jotkut "ihan okei". Aina jäi kuitenkin odottamaan innolla mitä uudesta annoksesta löytyy. Kalat olivat erinomaisia, vaikkakin varsin suolaisia. Liha-annokset olivat myös oikein hyviä. Erilaisia vaahtoja oli ruuissa ehkä hieman liikaa siihen nähden, mikä niiden maullinen anti oli. Viinit toimivat hyvin ruokien kanssa ja erityisesti alun ja loppupään valkoviinit viehättivät keveydellään. Menisin kyllä ehdottomasti uudelleen!
Ruoka oli erinomaista, mutta viiden ruokalajin syöminen kesti 4,5 h. Se on liian kauan (tosin ruokailijoita oli useampi). Hinta-laatusuhde ei täysin ollut kuitenkaan kohdallaan eli illallinen oli ylihintainen.
Söimme kuukauden "Ruokaa taiteella"-menun (3 ruokalajia). Kaiken kaikkiaan erinomainen kokemus; ruokalajien välissä tarjotut ekstra-annokset täydensivät ateriaa mukavasti, ruoka oli erittäin maukasta, palvelu ei jättänyt toivomisen varaa ja keittiössä kuuleman mukaan myös itse Top Chef sinä iltana.