Find Finnish restaurants online! See what's open right now on our interactive map – zoom in on where you are, then filter what you see by category, price, and reviews.
Piipahdin lauantaisen aamupäivän ratoksi kahville. Soijamaitoa ei löytynyt ja cappucinon tilalta tilasin näin ollen espresson. Kaveriksi briossi, elämäni ensimmäinen. Leivonnainen maistui, muttei juuri ole vertailukohtaa millainen olisi loistava briossi. Kokonaisuudessaan käynti ei ollut kovinkaan mieltä ylentävä. Nti/rva kassalla oli nyrpeä, kiirettä varmaan piti, mutta kyllä hieman ystävällisempää otetta voisi odottaa. Lisäksi ärsytti asiakkaita ohjaavat lappuset wc:ssä. Kaiken huippu oli käsipaperiannostelijassa oleva lappu: Rutista käytetty paperi palloksi ja laita roskikseen (tms.). Voi pojat.... Jos käsipaperi ja roskis -yhdistelmä aiheuttaa roskaamista niin on paikallaan miettiä miten asian voisi järjestää paremmin eikä kirjoitella moisia ohjeita lapulle.
Palvelu huononee jatkuvasti. Hymyä on turha odottaa. Neiti kassalla on kuin sitruunan syönyt vaikka käyn koukkaamassa salaatin muutaman kerran viikossa ja tervehdin iloisesti joka kerta. Nyt alkaa riittämään. Saahan niitä salaatteja muualtakin.
Palvelu oli todella huonoa. Salaattia tilattaessa tarjoilija häipyi keittiön uumeniin eikä kassa kertonut aterimien tai salaatinkastikkeen sijaintia. Astioita ei kerätty.
Järkyttävän huono palvelu! Onkohan omistaja tietoinen ongelmasta!? Yhdyn edellisiin kommentteihin, enkä enää vie rahojani tähän kahvilaan. Harmi sinänsä, koska työpaikka ihan lähellä ja käymme päivittäin lounaalla ulkona...
Salaattien laatu ja koko mennyt alaspäin kun lehmän häntä. Tänä päivänä saa pulittaa melko kohtuuttoman hinnan jäävuorisalaatista, pakasteherneistä sekä -maissista, kahdesta sipulirenkaasta, oliivista.. Vuosia sitten paikassa oli kaupungin parhaat salaatit, joista oli valmis maksamaankin hieman reilummin! Sämpylät ja leivonnaiset ovat edelleen hyviä päivittäisen leipomisen ansiosta. Palvelu ei missään määrin asiakaslähtöistä.