Kotirouva

Koti.
Tammikuu 2011. Puotilan ostoskeskuksen nurkassa uusi ravintola, Neljä vuodenaikaa -lähiöjuottolan kupeessa. Mikäli vanhat merkit paikkojaan pitävät, kyseessä on jonkinlainen yhteistoiminta. Mitäs tässä on ollut? Cocktail? Överi? Aasialaista pizzanpyöritystä? Jotain epäluottamusta herättävää kuitenkin.

Kotirouva? Kotiruokaa? Ei kai vaan vierasmaalaisvalmisteita, rahanpesuhenkistä wieninleikettä? What? Eihän kotiruokaa saa mistään? Listalla lukee kaksi päivän lajiketta, joku perinnekeitto ja lihapullat. Hinnat 4 ja 5€. Ketään ei näy. Ei ole nälkä. Siirrän tuonnemmaksi.

Pari viikkoa myöhemmin, täysin nälättömässä tilassa satun käppäilemään jälleen Ostoskeskuksen ohi. (Puotilan ostoskeskus on ehdottomasti yksi cooleimmista ja eläväisimmistä ostareista koko valtakunnassa, kirj.huom.) Karjalanpaisti! Se on tälle ruokailijalle varmimpia mittareita ruuan laadusta. Hinnat nyt 5 ja 6€. Jopa vähän luotettavammat nekin. Ei sentään liian halpaa saa olla, vaikka idässä ollaankin.

Sisäänasteltuaan saa todella havaita keittiön puolella astelevan kotirouvan. Ah tätä ilon määrää. Ensisekunnista lähtien on selvää, että ruokapettymystä ei tulla kokemaan. Hymyjen saattelemana ruokia esitellään poikkeuksellisella ylpeydellä. Sisällä on parisenkymmentä asiakaspaikkaa. Suomibaarisisustus. Kun vanhalle yksityisomistuiselle huoltamolle olisi saapunut. Tasakatto-ostarin kulmamaisema avautuu 60-lukulaiseen Suomi-tunnelmointiin. Kotoisaa.

Arinauuni. Lisäksi tavallinen 80-lukulainen sähköuuni. Keittiö erittäin avoinna tilaan. Ruuat uuneissa sisällä valmistettuna, valmiissa lämmössä. Kahta perunavaihtoehtoa paistin lisukkeeksi. Salaattia tiskin päädyssä. Kolmea erilaista, itseleivottua leipää.

Karjalanpaisti oli lajissaan parasta mitä elämäni varrella suuhun olen laittanut. Ja olen laittanut paljon. Salaattiosasto oli perinteinen, mutta sitä se tämänlaisessa paikassa kuuluu ollakin. Leivät olivat todella tuoreita. Seuraavana päivänä oli käytävä vielä varmistamassa, ettei tämä kaikki ollutkaan unta. Wieninleike oli myöskin ensiluokkainen. Jälleen paria perunavaihtoehtoa.

Ruuat saa myös mukaan. Hintaa 50 senttiä lisää purnukoista. Vaihtoehtoisesti omat keittokulhot tai purnukat saa tuoda, jolloin maksu on sama kuin paikan päällä syödessä.

Puotilan miljöötä ei koskaan voi liiaksi kehua. Rakkaus lähiöitä kohtaan korostuu olosuhteiden ollessa tätä luokkaa myös tarjoilujen puolesta.

Ja palvelu. Tippa lähes tuli linssiin, kun äitihahmo touhuili kokki-tarjoilija-osastolla. Kuten sanoin, ensimmäistä kertaa ravintolakokemus oli kuin olisi kotiin - tai mummolaan - mennyt.