Find Finnish restaurants online! See what's open right now on our interactive map – zoom in on where you are, then filter what you see by category, price, and reviews.
Muutaman kerran olen käynyt ja joka kerralla sekä palvelun että keittiön hitaus on ollut hieman silmiinpistävää. Viimeksi tarjoilija unohti ensin leivät ja sitten viinit. Unohduksia seuranneet aijoosorit särähtivät vähän korvaan, kyseessä ei kuitenkaan ole ihan snägäri. Kerran kana oli raakaa, ja uuden annoksen saadessani tarjoilija vain tokaisi että "keittiöstä terveisiä, että tää kana on aina vähän tällaista, kun ei poisteta niitä verisuonia jne". Kana oli siis selvästi raakaa. Ei pahoitteluja missään vaiheessa. Toinen versio kanasta oli kypsää ja ihan hyvää, mutta fiilis vähän lässähti.
Alkuruokana punajuurta sinihomejuuston ja endiivien kera. Odotukset olivat korkealla, mutta valitettavasti annokseen oli vain kasattu ainekset ilman erityistä maustamista. Sinänsä sopivat hyvin yhteen, mutta olisin odottanut, että aineksille olisi myös "tehty" jotain. Pääruokana entrecôte, joka oli paistettu toiveiden mukaan ja maustettu hyvin. Olisi voinut olla hieman paksumpi ja sen myötä mehukkaampi, läskiä hieman liikaa. Ranskalaiset olivat herkullisia, mutta annos oli mielikuvitukseton. Lisukkeena vihersalaattia. Jälkiruokana crème brûlée, takuuvarma ja paljon paahdettua sokeripintaa. Hinta ja laatu eivät valitettavasti kohdanneet.
Hauska kortteliravintolatunnelma. Maxillin ehdottomia vahvuuksia ovat sen tunnelma ja ystävällinen henkilökunta. Paikan ruuan laatu on aina ollut kohdallaan, mutta ainakin minulle jäi viime kerrasta sellainen vaikutelma, että ruokaa on hallitusti hilattu astetta hienostuneempaan suuntaan menemättä kuitenkaan fine dining -tasolle ja tekemättä kompromisseja annosten koossa. Mieleen jäivät erityisesti miedosti suolattu lohi avokadokreemillä ja chiliöljyllä, gratinoidut haukipyörykät pinaattipedillä sekä ankankoipiconfit. Näiden ruokien kanssa annetut viinisuositukset osuivat myös hienosti kohdalleen.
On totta, että paikka on hieman kulahtanut, mutta mielestäni se on sitä jollakin tavoin tyylikkäällä ja hallitulla tavallaan. Vuoden 2013 aikana pieni pintaremontti on kyllä varmasti paikallaan.
Ulkoisesti kiva paikka, mutta useampaan kertaan olen joutunut pettymään ylihinnoiteltuihin salaatteihin, joissa käytetään valmischilikastiketta. Revintola ei selvästikään välitä asiakkaiden palautteesta vaan elää ns. vanhalla maineella. Vieressä oleva Lungi on huomattavasti parempi paikka ja ruoka hyvää ja kohtuu hintaista
Ravintolan baaripuoli on erittäin mukava ja paikkana Maxill on viihtyisä, mutta ruoka jätti vaisun vivahteen. Tarjoilu ja palvelu on ystävällistä. Ruoan hinta ja laatu eivät valitettavasti kuitenkaan kohtaa. Söin häränfilettä pikaisesti grillissä käytettynä maalaisranskalaisilla ja bearnaise-kastikkeella. Ruoka oli maultaan aika mitäänsanomaton ja hintaansa nähden kallis. Jälkiruoaksi creme brulee oli sen sijaan perusvarma ja hyvä.
Grillattu lohi salaatilla oli positiivinen yllätys. Grillattu kala oli erinomaista, salaatti tuoretta ja kastike hyvää. Palvelu toimivaa ja melko ystävällistä. Seuralaisen pasta oli myös hyvää. Polkumyynnistä ei voida syyttää, muttei aivan riistostakaan. Sali on aika minimalistinen mutta remontista lienee aika kauan. Nurkat on vähän noessa. Täällä voi bongata julkkiksia.
Pidän ravintolan tunnelmasta/ilmeestä: lively, rento, tyylikäs ja nuorekas. Ruoka oli myös fine mutta ruoka ei ole syy, miksi haluan mennä ravintolaan uudestaan.
Ihan Ok, mutta ei mitenkään erottuva. Pienet annokset ja jotenkin vähä leipiintynyt tunnelma. Positivt var att service gavs även på svenska. Med lite mera effort en bra restaurang.
Hieman vajaalla 100€/henkeen sai todella perustasoisen ruuan ja perusviinit. Ylihintainen. Huomasin myös että viinilasit todella laaduttomia, varsinkin jos joskus ottaisi kalliimman viinin, ei sitä halua Ikean laseista juoda.