Find Finnish restaurants online! See what's open right now on our interactive map – zoom in on where you are, then filter what you see by category, price, and reviews.
Vappulounas (3-ruokalajin menu). Ruoka oli keskivertoa. Itselläni häränpihvi olisi vaatinut pihviveitsen, lisäksi 1/3 pihvistä meni hukkaan. Pääruoka oli ehtinyt hieman jäähtyä tarjoiltaessa. Jälkiruoka oli loistava. Lisäksi toiminta oli hieman hidasta ja ravintolassa vierähti lähemmäksi 2 tuntia. Lopputuloksena, ihan kelporuoka, mutta hinta kyllä yläkanttiin.
Seitsemän tapaksen lautanen ja luomuvinkkupullo. Pidemmälle emme listalla ehtineet ja hyvä niin, sillä nuo tapakset riittivät ja olivat ihan oikeasti täydellisiä. Päivän tapaksiin kuului niin sieniomelettia, chorizoa aiolin kera kuin paistettua perunaa, valkohomejuusto vadelmakastikkeella kruunasi sen. Tarjoilija setä ei puhunut suomea, mutta englannilla ja muutaman sanalla espanjaa selvittiin hyvin.
Tällä kertaa ei keittiö ollut oikein onnistunut. Tapakset ei oikein hyviä, valikoimakin rajallinen. Miehen häränpihvi hyvä, mutta minun grillattu vasikanliha( kaksi möykkyä) raakaa (tarjoilija ei kysynyt kuin häränpihvin kypsyysastetta). Ilmeisesti mikrossa suoritetun kypsyttelyn jäljiltä maku huono ja samaten perunaterriini pahan makuista, en voinut syödä. Plussaa oli että talo tarjosi jälkiruoan hyvitykseksi.
Tapasviikot, mutta tarjoilija ei edes tiennyt päivän tapaksia. Hän puhui koko ajan lohimoussesta, jota ei kuitenkaan ollut annoksessa. Tapakset muutenkin aika tunkkaisia ja väsähtäneitä. Pääruoka pollo-annos oli mielestäni todella ala-arvoinen. Risottoa ja papumuhennosta samassa annoksessa, ja maissikana oli kuivaa. Muuten tunnelmallinen ja kaunis ravintola. Palvelu oli vähän aneemista.
Tapakset erinomaisia alkuruokana, pääruuat (karitsaa ja sisäfilepihvi) OK, jälkiruuaksi tilattua Carlos 1. ei osattu tarjoilla oikein (lämmitetty lasi puuttui), muutenkin palvelu hapuilevaa ja hidasta.
Kolmen ruokalajin lounas menu. Hyvin hiljaista oli vaikka lounasaikaa oli runsaasti jäljellä 12.30.. Alkuun tapas lajitelma. Kivat maut. Sahramilla maustettu kampasimpukka todella hyvää. Serrano sellaisenaan nyt on mitä on siihen kokki ei paljoakaan voi vaikuttaa, hyvää se toki oli. Myös sen kanssa tullut makeahko kurkkusalsa aivan loistava. Pääruuaksi puna-ahventa joka oli todella hyvää vaikka olikin kypsyysasteessa muutaman asteen yli.. Lisukkeet taas oivallisen hyviä (mutta Hollandeaisekastike ylisuolaista). Jälkiruoka kruunasi lounaan. Tarjoilu pelasi kohtalaisen kivasti, sanon kohtalaisesti siksi, että tuli outo fiilis siitä kun tilasimme "vain vettä". Tarjoilijan olemus mielestäni kertoi "ai, että vain vettä? Olisiko korkeammalta tasolta tullut paineita lisämyyntiin? No tämä saattaapi vaan olla oma näkemys asiasta, mutta... Muuten palvelu ystävällistä ja kiiretöntä. Suosittelen!
Viimeksi kävin lounaalla. Ruoka oli tosi hyvää, paistettua puna-ahventa sitruunarisotolla. Jopa risotto oli juuri oikeanlaista. Palvelusta pieni miinus - tarjoilija nauroi, kun kerroin ottavani puna-ahvenannoksen. En kuulemma ollut ehtinyt edes lukea menua alusta loppuun. Hän kuitenkin vitsaili sympaattiseen henkeen, joten menköön. Ei se olisi vituttanut, jos ei olisi ollut niin kiire.
Joskus ehkä vuosi sitten kävimme viimeksi miehen kanssa illallisella. Kokemus sinänsä oli oikein hyvä. Ruoka oli maukasta ja palvelu ystävällistä.
Vuosia sitten kävin Nuevossa nuorena ja krapulaisena, ja tuolloin palvelu oli ala-arvoista. Emme kai sopineet heidän sisustukseensa.
Kävelykatu.
Sofiankadun klassinen katumaisema kadottaa aikakaudet. Sisällä ollaan modernimmissa meiningeissä. Tummasävyinen, tyylikäs, ei turhan sidottu mihinkään aikakauteen.
Ilman pöytävaraustakin paikka kahdelle onnistuu. Palvelu on muutenkin ystävällistä ja riittävän rentoa meidän makuumme. Asiat esitellään huolellisesti.
Tilaamme alkuun jaetun tapas-lautasen. Mainioita kaikki, erityisesti juuresvivahteinen kampasimpukanpalanen. Savukalan, serranon ja härkäpapujen yhdistelmässä jää johtava idea piiloon. Makkaran ja aiolin symbioosi on kelatumpi. Mozzarella-paprika toimii kuten oletettua.
Pääsafkaksi otan itselle puna-ahventa, vastapuolella menee maissikanaa. Oma ahveneni on kunnon möhkäle. Piquillo-soosi on hempeä, ehkä juuri kalalle sopivasti. Tomaattisoosin koostumus olisi voinut hajota jotenkin. Sitrusperunakakku on tiivis ja kostea. Toimii hyvin. Annoksen koko on yllätys.
Kaveri on todella tyytyväisen näköinen omaan settiinsä. Kana on ilmeisen murea koipipala. Manchego-polenta pitää ronkkia pöydän yli tarkasteluun. Juusto on sotkettu niin, että lisäkkeen puuromaiseen koostumukseen on saatu mukavaa rakeisuutta.
Jälkkäriksi puoliksi vedetty maitosuklaamousse marjoilla on jäätävän hyvä. Joulukuussa hymyilee aina saadessaan tuoreen oloisia marjoja. Mistä lie sitten saapuvatkaan. Moussessa ei ole mitään valituksen aihetta.