Find Finnish restaurants online! See what's open right now on our interactive map – zoom in on where you are, then filter what you see by category, price, and reviews.
Tilasin arki-iltana kotiinkuljetuksena kyseisestä paikasta TULISEN rullakebabin. Annos oli ehdottomasti surkein Suomessa syömäni kebab-annos: pohja, johon kebabin piti olla "rullattu", oli sentin paksuinen raaka tekele. Painotin puhelimessa, että haluan annoksen tulisena, mutta annoksen saavuttua totesin siinä olevan vähemmän makua kuin pakastealtaan lastukebabissa. Itse annosta ei ollut edes rullattu vaan pizzapohja oli läntätty kaksin kerroin annoksen ympärille. Kun avasin rullakebab tekeleen, havaitsin annoksen koostuvan lähes kokonaan salaatista, joten tämä selittänee miksi tulista makuakaan ei ollut. Annos jäi syömättä.
Lihakasa.
Ylistyksien saattelemana ja pasilalais-turkkilaista pentagrammihuumoria suosivana päätin marssia sunnuntailounaalle tähän uuteen tulokkaaseen. Nettisivuihin on satsattu, lista osoittaisi, että jotain spesiaalimpaakin on tarjolla. Katsellaanpa.
Durum-ruuat haiskahtavat pizzapohjan väliin sijoitetuilta rullakebabin sukulaissieluilta, texmex-safkaa en turkkilaisittain(kaan) fanita, ja pizzat syön jatkossakin mieluummin ei-kebabiin keskittyneissä paikoissa.
Salaattipöytä on pelkkää einestä ja valmiskamaa. Oliivit ovat lilluneet liemessään jo jonkin aikaa. Peruna-, punajuuri- ja italiansalaatit. Majoneesi salaatinkastikkeena on vähän turhan tunkkainen. Lisänä hiukan kuivunutta siemenkuorrutteista leipää. Se on hyvä. Valikoimasta plussa, puutteineenkin.
Pääruoka tulee hetkessä. Perinteinen iskender on tällä kertaa lähinnä kasa lihaa. Perusslaissia, hiukan lötkönä. Soosit ovat varsin mitättömät. Määrä korvannee. Pitaleipää alla todella vähäisesti. Erikoinen meininki.
Kebabmestaksi poikkeuksellisen tyylikäs. Palvelu aivan ensiluokkaista. Perhe töissä. Erikoinen sijainti, Pasilan kannen päällä, päättyvällä kadulla. Lounastarjouksena kaikki perusannokset 7,20, sisältäen vissiin vielä juomankin. Eipä tämä viikonloppudiili paljoa sille kalpene.
Tilasimme lounasaikaan kebabin riisillä, rullakebabin ja smetana-pizzan.
Pizza ja rullakebab eivät maistuneet miltään. Smetanaa pizzassa oli liian vähän(silläkin vähällä lirulla oli tehty pentagrammi???), ei sipulia nimeksikään, puhumattakaan valkosipulista.
Vaihdoin jalopenon tilalle vihreän chilin, siitä oli lisämaksu.
Rullakebabissa ei ollut kebabbia nimeksikään ja ja taikina oli paksua ja LÄNTÄTTY kasaan eikä suinkaan rullattu niinkuin nimenkin jo pitäisi kertoa..Ja se oli pyydetty tulisena,.mutta tulisesta viis, makua ei ollut muutenkaan.
Lapsi ei valittanut riisi-kebabista, mutta jätti sen pöytään muutaman haarukallisen jälkeen.
Kerran aiemmin ollaan käyty syömässä ravintolan avaamisen aikoihin ja se oli ihan menettelevä, mutta tän jälken en astu jalallani kyseiseen paikkaa saati tilaa..
Pasila on siis taas kerran vailla kunnollista kebab-paikkaa..
Kävimme sunnuntaina ostamassa pari pizzaa mukaan, tarkistin vielä tiskillä että tarjous "2 pizzaa+1,5l limu 15€" on voimassa ja olihan se, että per nassu päivällinen maksoi 7,5€. Tilat olivat siistit ja niissä oli mukava odottaa. Pizzat herkullisia! Meheviä ja täytteitä tarpeeksi, taikina hyvä. Tilasimme nro 8. Fresco (tomaatti, feta, rucola, pesto) ja nro 26. Sevgi (kinkku, pekoni, salami, smetana,tuplajuusto, valkosipuli). Molemmat syöjät tulivat onnellisiksi. Plussaa sijainnista ja erinomaisista kotisivuista.
Lounaalla todella perushyviä pizzoja, kebabeja, salaatteja ja kana-annoksia (muutakin löytyy, mm. durum-rullia ja kalaa) uunituoreen leivän kanssa. Salaattipöydässä herkkuja jos jonkinlaisia, mm. viininlehtikääryleitä, raejuustoa, perunasalaattia yms. spesiaalia tavallisten salaattiainesten kanssa. Siisti paikka ja ystävällinen palvelu. Jälkiruokakahvit ja keksit vielä pälle. Erinomainen lounaspaikka!
Kävimme testaamassa uuden lähipitserian avaamisesta seuraavana päivänä. Otimme ruoat mukaan, joten emme testanneet salaattipöytää. Falafel salaatilla oli oikein hyvä. Falafel oli tuoretta, eikä vaikuttanut valmiilta mikropullalta, kuten valitettavan usein on. Salaatin kasvikset olivat tuoreita ja raikkaita: salaatti, tomaatti, kurkku ja paprika. Ei mitään yllättävää. Pasilan todella köyhästä falafeltarjonnasta tämä menee kevyesti kärkeen. Seuralaisen rullakebab kuulemma myös hyvää. Annoskoko oli iso ja falafelsalaatin mukana tullut uunituore siemenillä päällystetty leipä erittäin positiivinen yllätys. Tämä ravintola on naapurustoon erittäin tervetullut tulokas!