Opens at 11:00

Tamarin Autotalo

Rating 3.5 / 5

Reviews (5)

Reviews older than 2 years
These reviews don't affect the average

Oltiin oikeastaan menossa siihen viereiseen, mutta päädyttiin vähän vahingossa Tamariniin. Hyvä että päädyttiin.
Ovella toivotettiin aurinkoiset tervetulot, pöydän valittuamme palvelua saatiin heti. Ruokalista on hyvin laadittu, perinteisiä Thai-ruokia sen verran, että jokaiselle löytyy omansa. Seuralaisen alkupalaksi tilaamat kevätkääryleet porsaanlihalla oli sitaistu näteiksi nyyteiksi. Oma kasvisversioni oli perinteisemmän rullan näköinen. Maku oli molemmissa oikein hyvä.
Pääruuaksi halusin jotain, missä olisi vähän potkua. Aasialaisten ravintoloiden kanssa on vähän sitä ongelmaa, että tulisuusasteesta ei oikein tiedä ennen kuin maistaa. Yksi, kaksi tai kolme chiliä ruokalistassa kun ei aina korreloi. Nyt onnistui; yhdellä chilillä merkattu annos oli juuri sopiva.
Ravintolassa on late lunch -tarjous, eli arkisin kaikki pääruuat ovat paria poikkeusta lukuun ottamatta 12 €. Kun vielä viinipullonkin sai ostaa 16,50 eurolla, tuli alkuillan päivälliselle hintaa varsin kohtuullisesti. Palvelu oli koko ajan muuten oikein hyvää, mutta kyllä se vähän häiritsee kun pääruokaa asetellaan nenän eteen vaikka alkuruoka on vielä kesken tai kun seuralaisen lautasia korjaillaan pois ja häneltä tiedustellaan jälkiruokatilauksista vaikka minulla oli vielä runsaasti pääruokaa syömättä. Menen kuitenkin uudelleen.

     
     
     
Experience: À la carte Price: 18€ Added: 07.06.2017
Rating: 0

Iso paikka, tilaa löytyy aina. Myös suhteellisen edullinen ja tasalaatuinen. Ruoka on hintaansa nähden varsin hyvää, etenkin nuudelit.

     
     
     
Experience: À la carte Price: 15€ Added: 15.01.2017
Rating: 0

Pakasteruokaa maut ei ihan kohdallaan eikä palvelu! !

     
     
     
Experience: À la carte Added: 28.10.2015
Rating: 0

Lounasta tullut syötyä useamman kerrran autotalon Tamarinissa. Buffetiksi ihan pirteä esitys ja ruokalajit vaihtelevat, ei samaa mössöä koko ajan kuten joissain buffeteissa on. Salaattiosiota piristää tulinen lanttusalaatti.

Verrattuna muihin Tamarinin paikkoihin myös palvelu on ystävällistä täällä. Sisustuksessa thaielementtejä, mutta vähän eri näköistä kuin thairavintoloissa yleensä.

Hinnalliesti kympin buffet on suht' sopivalla tasolla keskustassa kun ollaan.

     
     
     
Experience: Lunch Price: 10€ Added: 19.07.2015
Rating: 0

Surkeaa palvelua ja odottelua!

Kävimme Lauantaina testaamassa autotalossa sijaitsevan Tamarinin. Paikka oli ehkä puolillaan.

Tarjoilija ohjasi meidät pöytään, jonka jälkeen meni 15 minuuttia ennenkuin saimme edes tilattua juomat. Niiden tulemisessa menit toiset 15 minuuttia. Ruokaa odottaessamme ravintolaan ehti astua pariskunta pöytään, tilaamaan, syömään ja lähtemään. Meidän ruoassamme kesti yli tunti tulla, käsittämätöntä.

Tilasimme mm. kolme vihreää currya kanalla jotka olivat kaikki erilaisia, erikokosia ja yksi myös erimakuinen. Outoa. Annokset olivat kuitenkin ihan hyvän makuisia, mutta palvelu oli niin jäätävää ja hidasta että taisi jäädä viimeiseksi kerraksi. Paikka on myös vähän kolkko ja liian ruokalamainen.

     
     
     
Experience: À la carte Added: 01.02.2015
Rating: 0

Community

Fans (0)

These people have marked this restaurant as a favourite.

People interested in this restaurant (0)


Location

Fredrikinkatu 46, 00100 Helsinki - Route
040 1577171
http://www.tamarin.fi/

Options