Closed now

Thai Asia Take-Away

Rating 4.2 / 5

Customer experience

Vegetarian
Vegan
Accessible

Reviews (47)

Reviews older than 2 years
These reviews don't affect the average

Odotukseni ruoan suhteen olivat kohtalaiset, sillä eat. fi sivustolla ravintola oli saanut hyvät arvostelut. Pieleen kuitenkin meni. Tilasin mukaan pad thai -annoksen tofulla. Olin ravintolan ainut asiakas ja sainkin annoksen mukaani noin 5 minuutissa - pavelu oli siis ainakin nopeaa! Annos sen sijaan oli pettymys; siihen ei esimerkiksi sisältynyt varsin tavallisia pad thain "mausteita" eli limeä ja suolapähkinärouhetta. Annos oli muutenkin kuiva (rasvassa paistettu pad thai ei yleensä ole kovin kuiva) ja olisi kaivannut muitakin vihanneksia, kuin porkkanaa ja kaalia. Värikäs kevätsipuli olisi esimerkiksi tehnyt terää! Samoin annoksesta puuttuivat pad thain tyypilliset idut. Tiedän, ettei pad thaille ole yhtä oikeaa reseptiä, mutta kyllä tästä niin paljon noita ihan perus raaka-aineita puuttui, ettei kyllä tee mieli toista kertaa tilata tätä annosta. Tiedä sitten, oliko ravintolasta loppuneet raaka-aineet kesken illan, vai miksi annos oli näin "köyhä"?

Maku oli ok, mutta olisi kaivannut edellä mainittua limeä, sekä selvästi rohkeammin chiliä. Kotona joutui siis valitettavasti maustohommiin. Ehkä ravintolan muut annokset ovat parempia? Pad thai sen sijaan oli minulle selvä pettymys. Samalla hinnalla olisin saanut eri paikasta selvästi maukkaamman pad thain.

     
     
     
Experience: À la carte Price: 9€ Added: 20.08.2019
Rating: 0

Todella hyvää ruokaa ja monipuolinen valikoima.

     
     
     
Experience: À la carte Price: 9€ Added: 13.09.2018
Rating: 0

Huippulaadukasta noutoruokaa edulliseen hintaan ja ystävällinen henkilökunta.

     
     
     
Experience: Lunch Price: 9€ Added: 17.11.2017
Rating: 0

Oikein hyvä lounas, onkin jo tullut suositeltua useammalle.

     
     
     
Experience: Lunch Added: 07.11.2017
Rating: 0

Erinomainen, nopea ja maukas thaikeittiö aidoilla mauilla. Pieni katuluukku, jossa sisällä muutama paikka, mutta take away toimii mutkattomasti ja palvelu on aina hymyileväistä.

     
     
     
Experience: Lunch Price: 9€ Added: 17.09.2017
Rating: 0

Oikein kelvollista Thai ruokaa. Itse rafla on koppi, mutta mukaan tuolta kannattaa muutenkin safkat ottaa.

     
     
     
Experience: À la carte Added: 26.06.2017
Rating: 0

Tosi hyvää tofua.

     
     
     
Experience: À la carte Price: 9€ Added: 10.02.2016
Rating: -3

Erittäin hyvä ylläri paikka. Palvelu oli suoraan sanottuna huonoa ja paikka nuhjuinen, mutta ruoka taivaallista ja sehän ainakin mulle riittää! Tulee varmasti haettua jatkossakin ruokaa tuolta. Suosittelen ehdottomasti.

     
     
     
Experience: À la carte Price: 10€ Added: 07.02.2016
Rating: 0

Tosiaa paikka ei ulkonäöllä houkuttele mutta hemmetin hyvää thaikkusafkaa!

     
     
     
Experience: À la carte Added: 25.01.2016
Rating: 0

Erittäin positiivinen kokemus. Ruoka oli täydellistä, palvelu nopeaa ja ystävällistä. Siisti paikka. Hinta-laatu suhde kohillaan. Varmasti menen vielä toistekin.

     
     
     
Experience: Lunch Price: 8€ Added: 23.12.2015
Rating: 0


Location

Ratamestarinkatu 3, 00520 Helsinki - Route
050-3006180
http://www.facebook.com/ThaiAsiaTakeAway

Options