Unknown

Onnenkoski

Rating 2.3 / 5

Reviews (2)

Reviews older than 2 years
These reviews don't affect the average

Äitienpäivälounaalla tupa oli täynnä. Ruoka tarjottiin seisovasta pöydästä. Kokonaiskuva oli hieman tuhruinen ja nuhruinen; oli suttuisia kattilankansia ja erilaisia astioita, alumiinifolioita yms. ja ruoka oli monesta lopussa ja lisää ei tuotu tarpeeksi nopeasti. Salaatit olivat todella alkeellisia linjalla tomaatti-kurkku-salaatti ja kastiketta niille ei näkynyt. Hölskytyskurkut olivat hyvin etikkaisia. Lohta oli alkupaloiksi kolmella tavalla, mutta kaikki maukkaita. Lämpimäksi ruoaksi pehmeää possunposkea ja (taas) lohta, perunoita sekä hiukan epämääräisiä porkkanoita, parsaa sekä papuja. Bearnaisekastike oli juoksettunut. Maut ruoissa olivat mietoja ja sinänsä miellyttäviä. Kotikalja oli alkajaisiksi loppu; vain kolme ensimmäistä seurueesta ehti sitä saada. Jälkiruoaksi oli onneksi jotain muuta kuin mansikkakakkua, eli hyydykekakkua sekä pannacottaa. Nämäkin olivat kovin toistensa kaltaisia. Entinen hyvä paikka oli laskenut hieman tasoa, tunnelma ei ollut yhtä kiva ja hinta liian iso tasoon nähden. Porin keskustan lounaspaikoissa saa parempaa lounashintaan, valitettavasti. Katseltuamme lopuksi paikassa myytäviä tavaroita ja tehdessämme lähtöä henkilökuntaan kuuluva nainen esti tiemme ja kyseli, "Mitä te siellä oikein katsoitte"? Tuntui vähän oudolta... En usko, että ihan heti toiste...

     
     
     
Experience: Breakfast / brunch Price: 25€ Added: 12.05.2019 View previous reviews (2)
Rating: 0

Kahvio-ravintola sijaitsee 8-tien laidassa kohdalla, josta lähtee retkeilyreitti. Ravintolan vieressä on kaunis koski. Kahvio-ravintola on kauniisti sisustettu, ja tarjoaa mainiota kotiruoan tyyppistä ruokaa joka päivä. Juhlapäivinä tunnelma on ollut tosi rento, henkilökunta täysillä mukana, ja paikka täynnä. Tarjolla noutopöytä, jossa saaristolaisleipää, tuoretta lohta, salaatteja, kasvisvuokia yms. Ruoka on varsin maukasta, ja jälkiruokakakkukahvitkin kuuluneet hintaan, joka on varsin kohtuullinen.

     
     
     
Experience: À la carte Added: 17.05.2016 View previous reviews (2)
Rating: 0

Community

Fans (0)

These people have marked this restaurant as a favourite.

People interested in this restaurant (0)


Location

Onnenkalliontie 3, Pori - Route

Options