Find Finnish restaurants online! See what's open right now on our interactive map – zoom in on where you are, then filter what you see by category, price, and reviews.
Mielenkiintoinen lista, mutta kokemus meni pieleen. Palvelu ei ollut kovin hyvää ja tilaukset olivat hieman sekaisin. Tilasin falafel- ja kebabrullan mukaan ja ensin ne tulivat lautasella paikan päällä syötäviksi. Kun sain ne lopulta matkaan mukaan huomasin kotona, että niistä oli jäänyt salaatit ja kastikkeet kokonaan pois, aika kuivaa syötävää valitettavasti. En usko että annan paikalle toista mahdollisuutta.
Täällä laitettiin pitsaan eniten täytettä mitä olen toistaiseksi nähnyt missään. Varsinkin kebablihaa oli viilletty pitsan päälle aivan valtavasti. Harmi vaan ettei se ollut kovin hyvää. Muuten pitsa oli ok ja täysin syömäkelpoinen, sellainen mitä paikan hinnoilla odottikin saavansa. Ravintolan yleisilme on siisti ja palvelu toimii hyvin.
Pizza perustasoa, kebab keskitasoa heikompi. Toisin, kuin edellinen arvostelija, olen pitänyt pihvien kastikkeesta. Menulta löytyy myös kanapihvejä.
Palvelu parasta, mitä olen missään päin Suomea saanut.
Hiukan mietteliäänä edellisen arvostelijan kertomuksista johtuen päätin kuitenkin riskeerata ja menin rohkeasti sisään tähän "Egyptiläiseen" ruokapaikkaan. Itse kyllä pidin tätä enemmänkin pizza/kebab paikkana kuin jonain muuna. Olihan listalla toki jotain ehkä egyptiläiseen ruokaan viittaavaa mutta päätin ottaa varmanpäälle ja kokeilin näin eka kierroksella pizzaa. Pizza oli ihan perus hyvää, normaali kokoinen, sopivasti täytettä..hmm. reuna hiukan kärähtänyt mutta maku ihan kohdallaan. Palvelu oli erittäin ystävällistä ja paikka oli kaikinpuolin siisti. Myös muita ruokailijoita oli paikalla ja moni haki mukaan joten tuskin paikkaa ihan huonona pidetään. Ei siis ollut epäilyttävän hiljainen niinkuin jotkut saman tyyliset paikat.
Tämän kokemuksen perusteella poikkaen varmasti toistekin ja ehkäpä silloin tulee tilattua niitä "egyptiläisiä" tuotoksia.
Jauhelihapihvi, jonka päälle kieputetut psykedeelisen oudot kastikkeet veivät kaiken ruokahalun. Viereisen intialainen ravintolan annoshinnat olivat korkeahkot, joten päätimme poiketa kadun toiselle puolelle kokeilemaan egyptiläistä. Paikka vaikutti mukavahkolta ja ihmisiä istui loossi-tyyppisissä pöydissä tyytyväisen oloisina. Palvelu oli ystävällistä ja ruoka saapui ilman viivytyksiä. Todellisuus iski vastaan annoslautasella, jossa jauhelihapihvin päälle oli tikkarikaramellin omaisesti pyöritetty yksi keltainen ja toinen punainen kastike. Ensi kosketus suussa nk. pihviin (= jauheliha puristettu "pihviksi") otti välittömästi luulot pois: kastike pisti makuhermot uusiksi outoudellaan, liha maistui parhaat päivänsä nähneeltä halvimmasta alemyynnistä ostetulta ja "pihvin" pohjassa oli mukavasti mustan paistinpannun palanut maku. Nälkä oli niin suuri, että poiskaan ei jaksanyt enää lähteä, vaan oli pakko tunkea mitä oli edessä. Puhdasta polttoainetta, jos saa irroitettua aistit syömisen ajaksi. Makumaailmalle saattaa olla tilausta, mutta itse vältän paikkaa viimeiseen asti.