FeinschmeckerIn

15 reviews

Kokonaisvaltainen, kekseliäs, laadukas.

Badges

Blog link

Reviews (15)

Reviews older than 2 years
These reviews don't affect the average
Restaurant: Katukeittiö Leidi

Tummapaahtoinen kahvi hyvää, piirakkakin menetteli – asiakaslähtöisyys hukassa. Entinen pankki-, sittemmin matkailuauto kiinnitti huomion Tammelantorin tungoksessa. Luukulta voi tilata kahvia ja muita virvoitusjuomia sekä kekseliäitä pikkuannoksia. Pöytään tuotu kahvi oli erinomaista, ja nokkos-fetapiirakka menetteli, joskin suolaliemeen säilöttyä salaattijuustoa pitää aina liottaa vedessä ennen käyttöä. Piirakkataikina oli keittiön itse tekemää, mikä on aina hyvä asia. Mukava oli istahtaa keskelle toria värikästä ihmisvilinää seuraamaan.

Leidin toiminnassa on kuitenkin viljalti parantamisen varaa. Aiemmilta asiakkailta oli kaatunut kahvia pöytäliinalle. Suomalaiseen tapaan likaisia liinoja ei tietenkään kuulu vaihtaa puhtaisiin. Ja tietysti katukeittiön tarjoilijatyttösen pitää näyttää, kuinka kyllästynyt hän on tekemään työtä, jonka hän on puskaradion mukaan lafkan toisen omistajan ominaisuudessa aivan itse valinnut. Ammattilainen näyttelisi olevansa kiinnostunut asiakkaista, olisi vähemmän poissaoleva, pitäisi huulillaan jonkinlaisen tekohymyn ja edes yrittäisi olla ystävällinen. Ammattilainen ei myöskään vaatisi asiakasta tuomaan mukanaan oman kertakäyttömukin vettä varten.

Katukeittiö Leidin muodikas perusajatus on kannatettava, mutta "katukeittiökulttuurin luominen Tampereelle" tuolla palveluasenteella on kaukana ihanteesta. Opintomatka Vietnamiin tai niinkin lähelle kuin Viroon, Ruotsiin tai Saksaan tekisi terää.

     
     
     
Experience: À la carte Added: 04.07.2015
Rating: 0

Restaurant: Chinese Silver Dragon kiinalaista

Chinese Silver Dragon osoittautui tyypilliseksi - tosin ikimuistoiseksi - suomenkiinalaiseksi ravintolaksi, joka tarjoaa suomalaisittain valmistettuja "kiinalaisia" ja "thaimaalaisia" annoksia. Valitsin listalta paistettua tofua ja sekavihanneksia ja pyysin kastikkeen tavallista voimakkaampana. Helpotukseni oli suuri, kun en saanutkaan eteeni pakastesekavihanneksia, vaan paistettuja tuoreita kasviksia ja tofua. Myös kastike menetteli. Kuten lähes kaikissa "kiinalaisissa" ravintoloissa Suomessa, annoksessa oli runsaasti sipuliviipaleita ja yrtit oli jätetty pois. Tuore korianteri olisi kuulunut asiaan.

Puolisoni tilasi friteerattua lohta ja sitruunakastiketta. Golfpallon kokoisissa lohipalleroissa oli runsaasti frityyritaikinaa. Kastikkeena toimi vienosti sitruunalla maustettu äkkimakea vaniljakastike, jota ei suin surmin voinut syödä kalan kanssa. Onneksi pöydässä oli pullollinen teollista hapanimelä-chilikastiketta.

Ruokailun jälkeen tarjoilija kysyi, maistuiko. Puolisoni selitti, että makea vaniljakastike ja kala oli täysin mahdoton yhdistelmä, mihin tarjoilija tokaisi ilmeisen hämmästyneenä, että etkö tykännyt? Hieman myöhemmin hän väitti kysyneensä kokilta, joka olisi sanonut makean vaniljakastikkeen kuuluvan tuohon kalaruokaan. Tätä on vaikea uskoa; Kauko-idän perinteiset keittiöt eivät tunne vaniljaa.

Se karmea kastike teki ateriastamme unohtumattoman. Palvelu oli hapuilevaa, unohtelevaa ja harrastelijamaista. Tarjoilijan suomen kielen taito ei tainnut aivan riittää. Lasku piti käydä maksamassa kassalla, mikä saattaa johtua vietnamilaisesta tapakulttuurista. Vietnamissa näet maksetaan aina kassalla, sillä laskun pyytäminen olisi osoitus siitä, että asiakas on tyytymätön ruokaan. Meidän olisi siis ehdottomasti pitänyt pyytää lasku pöytään.

Tällaiset "kiinalaiset" ravintolat herättävät kysymyksiä, sillä tarjoilija ja kaiketi myös kokki olivat vietnamilaisia. Miksi yrittää kokata tekokiinalaista ja tekothaimaalaista ruokaa, kun oman kotimaan keittiö olisi niin paljon maukkaampi ja luontevampi valinta?

     
     
     
Experience: À la carte Price: 13€ Added: 21.12.2012
Rating: 1

Restaurant: Ravintola Kreeta

Ravintolan Internet-sivut väittävät seuraavaa: ”Musiikin soidessa taustalla, tuoksujen leijallessa [sic] keittiöstä, kreikan kieltä kuunnellessasi voit kuvitella olevasi lomalla palvelualttiissa Kreikassa”. Mainoslause pitää paikkansa sen verran, että kyllä siellä laiká-musiikki raikasi kaiuttimista ja siitä kreikan kielen kuuli. Mainostetut keittiön tuoksut ja henkilökunnan palvelualttius jäivät mysteereiksi.

Ruokalista ei sisällä mitään kreetalaisia ruokalajeja, kuten ravintolan nimi antaisi ymmärtää, vaan yleiskreikkalaisia ja turistiruokia. Uppopaistettuja mustekalarenkaita saa maassamme pakasteena lähimmästä kaupasta, muuta lohi ei kreikkalaiseen keittiöön sisälly. Listalla mainitaan hellum-juusto eli halloumi ”kreikkalaisena erikoisuutena”, vaikka se kuuluu Lähi-idän ja Kyproksen keittiöön. Pöydissä ei ollut punaviinietikkaa eikä oliiviöljyä, jotka ilman muuta kuuluvat ravintolan kattaukseen Kreikassa. Ravintola Kreetan hintataso on Helsingin keskustan luokkaa eli joensuulaisittain hämmästyttävän korkea, eikä laatu ei vastaa hintaa. Maksavatko saman ketjun rovaniemeläiset asiakkaat näitä hintoja mukisematta?

Tilasimme ruoat tarjoilijatytöltä, joka ei ruokalistat hätäisesti tuodessaan tervehtinyt meitä. Pikilia-lautanen kahdelle koostui neljästä ”dipistä” eli salaattitahnasta ja kuivahtaneesta Lähi-idän tyylisestä pita-leivästä, joka ei ollut taatusti ravintolan omaa tuotantoa. Kreetalla ja muuallakin Kreikassa pita-leipä paistetaan kypsäksi öljyssä pannulla, joten siihen ei tule taskua. Sellaiseen pitaan kreikkalaiset kääräisevät grillattua lihaa; eivät he sitä salaattitahnojen kanssa tarjoa. Missä oikea kreikkalainen leipä? Sitten tahnat: tzatzaikissa ei maistunut valkosipuli eikä oikein mikään muukaan, tirokafteri-juustotahna maistui natriumglutamaatille ja taramasalata eli mätisalaatti oli pilattu lisäämällä siihen erittäin epäkreikkalaista majoneesia. Melitzanosalatasta puuttui luonne, koska munakoisoa ei ollut paahdettu hiiligrillissä. Kaiken kukkuraksi tarjoilijapoika osasi pilata koko aterian kiikuttamalla pöytää pääruoat, kun vielä söimme alkuruokia. Kyllä ravintolassa töissä olevan henkilön pitää tajuta perusasiat, siis että asiakkaan ehdoilla siellä toimitaan eikä keittiön.

Palvelu oli persoonatonta eikä olisi jäänyt mieleen ilman tarjoilijan kardinaalivirhettä. Pääruokani koostui kasvis-moussakasta ja ns. kreikkalaisesta salaatista. Pieni huomio: kreikkalaiset käyttävät vihreää, ei punaista paprikaa. Moussaka ei ollut hullumpaa, muttei mitään unohtumatontakaan. Puolisoni otti ”kreikkalaiset jauhelihapihvit”, jotka kaiketi merkkasivat naudanliha-keftedejä. Listan mukaan jauhelihapihvien seurana olisi ollut yrtti-fetakastiketta - mitä se sitten onkaan - mutta tuskin se sellaista oli. Lisukkeeksi puoliso halusi saman salaatin kuin minulla oli. Pihvit olivat kuivahtaneet, mikä sopi Kreeta-ravintolan tyyliin.

Kaiken kaikkiaan Kreeta, jossa ei saa kreetalaista ruokaa, on ylihinnoiteltu epäviihtyisä ravintola, jossa on häivähdys kreikkalaista turistiravintolaa ilman kreikkalaisuutta.

     
     
     
Experience: À la carte Price: 22€ Added: 10.09.2011
Rating: 1

Restaurant: Indian Cuisine indian restaurant

Intialaistyylistä ruokaa oululaislasten ehdoilla. Oululainen ystäväni suositteli tätä ravintolaa, joten päätin kokeilla sen itsepalvelulounasta. Mutta mihin saakka lounasaika kestää? Siinäpä pulma, sillä ravintolan Internet-sivuilla eikä edes ravintolan ulkopuolella kerrota asiasta mitään. Henkilökuntaan kuuluva ystävällisen naishenkilön avustuksella selvisi, että lounas kestää klo 15:een saakka. Mutta miksi asiakkaan pitää joko soittaa tai mennä paikan päälle ottamaan asiasta selvää? Tässä on itsepalvelu viety aivan liian pitkälle.

Lounas-buffet sisälsi kasvis-, kala- ja broileriruoat - sekä yllättäen Pyhää Lehmää. Ainakaan tätä ravintolaa ei yltiöhindulaiseksi syyttää. Salaattipöytään ei kuulunut mitään mainittavaa. Majoneesissa uivia salaatinlehtiä ei voinut kuin ihmetellä. Otin lehtisalaattia ja värjättyä sipulia. Salaattipöydän reunalla oli kaksi nimeämätöntä pulloa. Yhdessä taisi olla tamarindi-kastiketta, toinen jäi arvoitukseksi. Papadum-leivät eivät maistuneet mitään. Raita oli loppu, mutta ystävällinen rouvashenkilö tarjosi sitä tiskin alta. Tämä raita maistui turkinjogurtille, johon oli lisätty hieman sokeria.

Sitten päästiinkin jo pääruokiin. Maistoin kalaa ja kasvista. Annokset näyttivät hyvin samanlaisilta ja maistuivatkin lähes samalta. Maustamisessa oli säästetty kaikkia intialaisen keittiön mausteita. Kyse ei ollut turkinpippurin niukkaakin niukemmasta läsnäolosta, vaan siitä, ettei muitakaan mausteita ollut mukana kuin nimeksi. Lisukkeena ollut porkkana-parsakaali-kukkakaalisekoitus jatkoi samaa linjaa, mutta tässä tapauksessa kokki oli noudattanut peri-intialaista kukkakaalin käyttötapaa. Tuoreita korianterinlehtiä ei näkynyt missään, ei edes koristeena.

Kuin pisteenä i:n päällä riisi oli perusriisiä ilman mausteita, ja naan-leivän palat olivat kylmentyneitä ja toivottoman sitkeitä. Baaritiskin takainen rouvashenkilö toi kyllä tuoretta leipää ravintolasaliin, mutta minun kannaltani liian myöhään. Tarjolla olisi ollut myös kahvia tai teetä sekä jälkiruokaa, mutta katsoin saaneeni jo tarpeekseni tästä lounaasta.

Yleisvaikutelmaksi jäi, että tämä buffet on valmistettu suomalaislasten makunystyröitä ajatellen. Indian Cuisinen lounaalle voi viedä piltin kuin piltin, ja kaikki menee itkutta alas. Toivottavasti ravintolan varsinainen ruokalista sisältää ihan oikeaa intialaista tarjontaa.

     
     
     
Experience: Lunch Price: 10€ Added: 16.02.2015
Rating: 1

Restaurant: Bistro Naapuri

Palvelua neuvostotyyliin. Ostoskierroksen lopuksi alkoi tehdä mieli teetä – lumisateen vuoksi mieluiten oolongia. Ei löydy sopivaa paikkaa mistään, kunnes eteen ilmestyy muinaisen mattokaupan kiinteistöön perustettu Bistro Naapuri. Vitriinin päällä on helsinkiläisen Johan & Nyströmin maahan tuomia luomuteelajeja. Oolongia on, ja metallipurkissa lukee, että musta tee Kiinasta. Tarjoilijatyttö on ihmeissään asiakkaan kysymyksestä. Miten niin mitä oolongia, miten niin oolong ei ole mustaa? Vanhempi tarjoilija – toivottavasti ei paikan omistaja – saapuu hätiin ja on yhtä ihmeissään kuin aputyttö. ”Oolong on mustaa teetä Kiinasta, niin lukee Johan & Nyströmin paketissa.” Asiakas selittää, että oolong, vihreä, musta ja valkoinen tee ovat teetyyppejä. Pitäisi tietää, minkä nimisestä teestä on kysymys. Vanhempi tarjoilija ryhtyy ivaamaan asiakkaan uteluja: ”Voivoi, onko kaikki nyt pilalla?” Asiakas hillitsee itsensä, tilaa oolongia ja menee istumaan pöytään.

Bistro Naapuri osoittautuu yhdeksi niistä kummallisista kahviloista, joissa ei ole vaatenaulakkoa. Kyllähän tuollainen menettelee aurinkoisella suvisäällä, mutta muutoin ei voi ihmetellä, minne päällysvaatteensa laskisi. Tee saapuu. Ei kannattane kysyä, minkä lämpöiseen veteen se on tehty ja kuinka kauan sitä on tarkoitus hauduttaa. Haudutetaan sitten kaksi minuuttia. Tee ei avaudu muutoin kuin että kyllä se selvästi oolongia on. Johan & Nyströmin teet ovat laadukkaita, joten samoista teelehdistä saisi helposti kolmekin haudutusta. Ei tee mieli vaivata asiantuntematonta ja töykeää henkilökuntaa, joka jatkaa pörinäänsä pöydässään. Mutta Johan & Nyströmin Internet-sivuilta ilmenee, ettei teehuone tietenkään väitä oolongin olevan mustaa teetä ja että se nimeää kaikki teensä tarkasti. Asiakkaan saama tee oli luultavasti nimeltään Red Oolong Feng Huang Dan Cong.

Mitä tästä opimme? Paljonkin. Ei riitä, että kahvila hankkii teensä arvostetulta maahantuojalta. Henkilökunnan pitää myös kouluttautua esittelemään, valmistamaan ja tarjoilemaan teetä. Ennen kaikkea täytyy oppia kohtelemaan asiakasta asiakkaana eikä pilkan kohteena. Kiinnostus laadukkaaseen teehen on lisääntymässä selvästi, joten Bistro Naapurin henkilökunnalla on edessään rankka kouluttautumisurakka.

Tämän kokemuksen pohjalta Bistro Naapuri sopii neuvostonostalgiaa poteville masokisteille. Neuvostoliitto kun oli täynnä ammattitaidottomia, ylimielisiä tarjoilijoita. Kuka täysjärkinen ihminen haluaa sinne takaisin?

     
     
     
Experience: À la carte Added: 06.02.2016
Rating: 0

Restaurant: Vanajanlinna

Hienot puitteet – siinäkö kaikki?

Lämpimänä ja aurinkoisena lauantai-iltana Vanajanlinnan ulkoterassilta tarjoutui upea näkymä linnan puistoon ja Katumajärvelle, ja muutenkin puitteet olivat hulppeat. Tosin iltaamme säesti sisältä kantautunut tauoton ja nyanssittoman mekaaninen pianonsoitto. Erityisen raivostuttavia olivat hämmentävän yksinkertaistetut sovitukset Bachin Airistä ja Griegin Aamutunnelmasta. Vilkaisu musiikkisaliin paljasti tuon karmean muusikon olevan automaattipiano!

Molemmat tarjoilijat olivat ulkomaalaisia. Ensimmäinen heistä osasi suomea oikein hyvin ja hallitsi rupattelun taidon. Toisen tarjoilijan, joka vastaanotti tilauksemme ja tarjoili ruokamme, kanssa kommunikointi oli yhtä tuskaa, koska hänen kielitaitonsa hädin tuskin riitti ruokaa koskeviin kysymyksiin vastaamiseen. Vaikutti siltä, että hän oli ensimmäistä päivää Vanajanlinnassa töissä, koskapa oli niin epävarma ja joutui käymään keittiössä hakemassa vastaukset kysymyksiimme.

Grillattu ankanmaksa viikunamarmeladin, tuoreen viikunan ja paahdetun briossinviipaleen kera oli aterian paras annos. Mainion maksan ja viikunan liitto oli täydellinen. Lisänä olleet pinjansiemenet olisi voinut paahtaa.

Valitsemani timjamivoissa paistetuksi kuvailtu lohi-tournedos ei ollutkaan pyöreä, vaan ronskin tiiliskivimäinen kimpale. Hyvää tässä annoksessa oli se, ettei lohta ollut paistettu aivan ylikypsäksi, vaan se oli sisältä vielä muheva. Kalaa ei kuitenkaan ollut maustettu lainkaan. Minne timjamivoi oli unohtunut? Onneksi sitrus-aioli toi annokseen makua, ja kalakimpaleen alla uinunut quinoakin oli paikoitellen maukasta. Parempaa ja esteettisemmin laitettua lohta voi kuitenkin valmistaa helposti kotikeittiössä, joten hintavaksi ravintola-annokseksi kala oli pettymys. Pyysin kalaveistä, koska kyllä tämän tason ravintolassa sellainen tulee asiakkaalle antaa, mutta tarjoilija väitti tavallisen veitsen olevan sellainen. Tuo oli jo asiakkaan aliarviointia.

Grillattu lampaankare annanperunoiden ja korianterivoin kera yllätti puolisoni. Kare nimittäin ui ilmeisesti punaviinipohjaisessa kastikkeessa seuranaan rukolaa, punaista paprikaa, oliiveja ja haudutettuja pikkusipuleita. Oliivit eivät onneksi olleet kamalia figaroita, vaan kreikkalaista kalamata-lajiketta. Mutta missä se korianterivoi oikein piileksi? Jos oikein näimme, muissa pöydissä sama lammasannos oli täysin erilainen. Miksi? Joka tapauksessa ilman pihviveistä annoksen syöminen oli mahdotonta, mutta tarjoilija sai tuotua pyynnöstä kunnollisen veitsen. Olisihan veitsen voinut ojentaa annoksen tuomisen yhteydessä, kuten toinen tarjoilija teki muissa pöydissä. Lammas oli turhan kypsää. Onneksi pöytään sai hyvätasoisen pippurimyllyn. Tämäkään annos ei liiemmin säväyttänyt; kotona pääsee samaan.

Jälkiruoka eli omena-tarte Tatin omenasorbetin, omenamarmeladin ja pähkinämoussen kera oli sekava annos, sillä vahvanmakuinen omenamarmeladitanko sotki ainesten välisen tasapainon. Tarte tatin oli miniatyyrimäinen ja jokseenkin mauton. Sorbettikaan ei säväyttänyt. Pähkinämoussen tarkoitus lautasella jäi arvoitukseksi samoin kuin sen koostumus. Suomenkielinen ruokalista tarjosi pähkinää yleensä, kun taas englanniksi yksilöi ainekseksi maapähkinän.

Lasku oli hulppea, sillä aperitiivit ja jälkiruokajuomat olivat huomattavan kalliita. Niiden hintoja ei ollut painettu juomalistaan. Ateria siis päättyi vähemmän miellyttävissä tunnelmissa.

Seuraavana aamuna noutopöytäaamiainen oli yllättävän vaatimaton. Kuinka kummassa Vanajanlinnan tasoisessa paikassa kehdataan laittaa esille teepusseja ja karmeimmista karmeinta kahvia? Leivätkään eivät olleet kummoisia. Mehujuomavalikoimaan kuului sentään myös ananasmehua, ja pöydässä oli myös kylmäsavukirjolohta.

Vanajanlinnan puitteet ovat upeat, mutta ravintola-asiat eivät oikein toimi. Tuolla hintatasolla asiakkaan täytyy saada laadukkaampaa ruokaa, elämyksiä ja kunnon palvelua. No, tulipahan tämäkin koettua.

     
     
     
Experience: À la carte Price: 63€ Added: 09.08.2013
Rating: 2

Restaurant: Neljä Vuodenaikaa finnish/french

Neljä vuodenaikaa on laajentunut tuntuvasti – laadun kustannuksellako?

Asiointi Vuodenajoissa alkaa itsepalvelulla eli jonottamisella kassalle, jolla tilaus tehdään ja maksetaan. Tällä kerralla jono oli puuduttavan pitkä, ja edelläni asioi joukko ranskalaisia asiakkaita. Kassatyttö palveli heitä kökköenglanniksi, johon ei kuulunut kohteliaisuussanoja please, Madam ja Sir. Suomeksi hän palveli yhtä hymyttömästi. Lisäksi on hämmentävää, että Neljä vuodenaikaa kuuluu niihin ravintoloihin, joissa käteisasiakkaan pitää erikseen vaatia itselleen kuitti. Kaiken kukkaraksi kuitin saadakseen pitää ilmoittaa, missä aikoo istua!

Olin juuri asettunut kassalla ilmoittamalleni paikalle, kun kiireinen, hymytön tarjoilijatyttö ryntäsi tyrkkäämään eteeni päivän listalta valitsemani annoksen eli viisi paistettua muikkua juuressoseen kera. Lautasen pohjan peitti sitruunavoisula. Sain huudettua tarjoilijan takaisin, sillä kyllä annokseen kuuluu myös alkusalaatti. Tuon alkupalan olisi voinut jättää väliin; ilmiselvästi tuntikausia kastikkeessa lilluneet salaatinlehdet ja vettynyt arbuusiviipale muodostivat mahdollisimman epäranskalaisen alkupalan. Viipale ilmeisesti itse paistettua leipää onneksi nosti salaatin tasoa.

Muikkuannoksessa parhaalta maistui juuressose, sillä muikut oli selvästi paistettu jo jokunen tovi aiemmin ja ne olivat menettäneet rapeutensa. Kyllä muikut kannattaa yhä nauttia Veijon Kokkitykissä.

Ruoka oli salaattia lukuun ottamatta vallan syötävää, mutta palvelu sisälsi kaikki suomalaisen ravintolakulttuurin perisynnit eli persoonattomuuden, hoppuilun ja jopa tylyyden. Nähtävästi laajentuneella ravintolalla on liian vähän ammattitaitoista salihenkilökuntaa verrattuna asiakaspaikkoihin.

     
     
     
Experience: Lunch Price: 10€ Added: 13.08.2013
Rating: 1

Restaurant: Aitoleipä

Aitoleivän lounaat ovat liian usein lihapitoisia, joten harvoin siellä tulee syötyä. Toisaalta teen tai kahvin nauttiminen ruoanhajuisessa kahvilassa ei ole mikään nautinto, joten miellän Aitoleivän ensisijaisesti leipomoksi – ja sen tuotteet ovat maukkaita. Tosin eilen tiskin takana oli tyttönen, joka ei tiennyt speltistä yhtään mitään. Hieman erikoinen on tilanne, jossa asiakas joutuu selittämään leipomomyymälän myyjälle, mitä leipää tämä myy.

     
     
     
Experience: À la carte Added: 10.03.2013
Rating: 2

Restaurant: Kalaravintola Kalax

Kalaxin paviljonki on syrjäinen, mutta pakko sen kuulua kalalounasta oli kokeilla. Sali on valoisa ja tuolit sekä vitriini ja suuri kattovalaisin on koottu ajalta ennen sotia. Siksi sali antaa sekavan vaikutelman jostain retrohengestä tai huutokauppakamarin takahuoneesta. Ystävänpäivänä asiakaskunnan keski-ikä oli jossain 60 ikävuoden tienoilla.

12 euroa maksavan noutopöydän sisältöä ei ollut kirjattu mihinkään, mutta kysyttäessä omistajarouva väitti lounaan sisältävän kaikkea. No, tuo ei ollut kovin informatiivista viestintää. Paljastui, että lämpimänä ruokana oli paistettua kampelaa sekä KAHTA liharuokaa. Kalaravintolassa!

Alkupalapöytä sisälsi 1970-luvun ruokalajeja, kuten erilaisia maustesilakoita, makaronisalaattia, kurpitsapikkelsiä, Figaro-oliiveja ja purkkiananasta. Uudempaa ajattelua edustivat salaatti, jossa oli puoliraakoja talvitomaatteja, sekä fetakuutiot ja säilötyt turkinpippurit. Omatekoinen salaattikastike ällistytti äitelyydellään.

Pöydän kalaruoista parasta antia olivat tomaattisilakkarullat. Lohipatee maistui tunkkaiselta, ja graavilohi sekä epämääräisen kastikkeen alla pötköttänyt kova kala olivat tönkkösuolattuja. Jotain maitopohjaista keittoa olisi ollut tarjolla - mitähän se olisi mahtanut olla?

Valittu pääruoka eli juuri paistettu kampelafilee jatkoi Kalaxille näemmä tyypillistä ylisuolattua linjaa. Mutta ei voi kuin ihmetellä, minne kalaravintolaan ehdottomasti kuuluvat sitruunalohkot oli piilotettu. Käsittämätöntä. Kerma- ja keitinperunoissa suolaa ei ollut onneksi lainkaan, ja viimeksi mainitut olivat yllättävän hyvälaatuisia. Suolan vastapainoksi saatavilla oli mm. kotikaljaa, jota kului useita lasillisia. Jälkiruokana toimi vanhan ajan mansikkakiisseli.

Itsepalvelulinja jatkui käytettyjen lautasten viennillä tiskille ja maksamisella kassalla. Emäntä kysyi ruoan maistumisesta, mihin rehellinen asiakas tietenkin vastasi, että perin suolaista oli. Kampeloiden suolaisuus johtui kuulemma silloin tällöin sattuvasta virheestä; toista kertaa samalla pannulla paistettaessa kaloihin saattaa tulla liikaa suolaa. No, ei se paljon lohduta. Miksei kokki maistanut kaloja?

Kalax on painajaisunen kaltainen taantuma aikaan, jolloin tärkein mauste oli runsas suola ja jolloin ravitsemustietous sekä hyvästä ruoasta nauttiminen eivät kuuluneet suomalaiseen kulttuuriin. Tässä itsepalveluruokalassa tulee tuskin toista kertaa pikku suolapalalla käytyä.

     
     
     
Experience: Lunch Price: 12€ Added: 15.02.2013
Rating: 1

Restaurant: Ravintola Katmandu Satakunnankatu nepalese

Varsin tasokas lounas. Katmandussa on lounasaikaan osittainen itsepalvelu, sillä alkukeiton ja lopputeen asiakas joutuu hakemaan itse. Pääruoka tilataan tarjoilijalta. Tällä kertaa salissa emännöi Lata Mangeshkarin sointisesti suomea puhunut nuori nainen, jonka voisi kuvitella puhkeavan Bollywood-sävelmiin kesken tarjoilun. Tilasin häneltä paneer-kasvis-curryn ja noudin pöytään kulhollisen kiinalaistyylistä keittoa. Kiinalaisen vaikutuksen ymmärtää, kun tarkistaa kartalta Nepalin sijainnin. Keitto ei maistunut hullummalta, joskin katkarapujen sisältyminen sisämaavaltion ruokiin herättää aina ihmetystä.

Pääruoka saapui metallisella thali-tarjottimella, ja tovin odotuksen jälkeen tarjoilijatar toi juuri tandoor-uunissa paistetun naan-leivän. Salaatti oli väsynyttä, eivätkä kalveat talvitomaatit piristänyt sitä himpun kertaa. Sen sijaan basmatiriisi oli täydellisesti keitettyä ja aromikasta. Lissilisäke on ollut tämän ravintolan lounailla maukkaampaakin. Raita ylsi hieman keskinkertaisen yläpuolelle. Itse curry maistui täyteläiseltä, muttei ärjyvän tuliselta; tuore inkivääri pääsi annoksessa oikeuksiinsa. Tyypilliseen lounastapaan annoksesta oli jätetty tuore korianteri pois. Aivan liian myöhään havahduin siihen, ettei kasvisten joukossa ollut lainkaan ruokalistan lupaamaa paneer-juustoa. Outoa.

Asiakas maksaa lounaan kassalla. Kuten asiaan kuuluu, tarjoilijatar kysyi, että maistuiko. Mainitsin juuston puuttumisesta, mihin tyttö ei reagoinut mitenkään. Harmi, että nepalilainen henkilökunta on jo näin suomalaistunutta.

Katmandu on tyypillinen suomalainen ”nepalilainen” ravintola. Sen ruokalista koostuu lähes kokonaan Nepalin eteläisten jokilaaksojen ruokalajeista, jotka ovat itse asiassa pohjoisintialaisia. Esimerkiksi Nepalille tyypillisiä momoja ei listalla näy. Sen sijaan Helsingissä näitä höyrytettyjä taikinanyyttejä voi maistella muutamassa tarjonnaltaan enemmän nepalilaisessa ravintolassa. Tampereella Katmandun lounasta voi siis verrata intialaisten ravintoloiden vastaaviin, ja siinä joukossa tämä ravintola pärjää mainiosti. Annokset ja leivät valmistetaan tilausten mukaan ja tarjoillaan pöytiin. Poissaolollaan loistavat muualta tutut nahistuneet naanit tai pizzapohjat, tuntikausia noutopöydässä lilluneet ruoat ja lippalakkipäiset, lautasensa kukkuroilleen mättävät nuoret miehet.

Vaikkei tämänkertainen käynti ollut napakymppi, Katmandu tarjoaa laadukasta lounasta. Ruokalista voisi olla nepalilaisempi, ja annosten tulisi vastata täsmällisemmin ruokalajien kuvauksia.

     
     
     
Experience: Lunch Price: 8€ Added: 11.03.2015
Rating: 1


Images


Followers

Followers (1)


Lists

Bookmarks


Favorites