Jallu

Olin kuullut jo monta vuotta sitten legendaarisesta Grilli Torosta ystäviltäni. Kaikki kehuivat, mutta tästä on aikaa n. 7 vuotta. No, nyt sitten lomallani toimeettomana ajattelimme kaverin kanssa käydä kokemassa tämän jo lähes myyttisen pihvipaikan. Sisään astuessamme havaitsimme melko kodikkaan, hieman jopa (positiivisesti) huoltoasemamaisen tunnelman puupöytineen ja muovisine tabletteineen. Tarjoilija hymyili ja moikkasi, emme odottaneet pöytäänohjausta vaan kävimme pöytään istumaan. Tarjoilija tuli viereemme ja alkoi täyttää viereisen pöydän valkosipulijauhesirotinta. Katsoin häntä monta kertaa ja sain hymyn. Tarjoilija poistui ja jäimme odottamaan hetkeksi tulisiko hän mahdollisesti tuomaan listoja.

Odotettuamme 5 minuuttia, ystäväni päätti käydä kysäisemässä mikä täällä on meininki. Tarjoilija edelleen hymyillen sanoi, että tilatkaa tiskiltä, tässä listat. Hän ei siis viitsinyt asiaa aikaisemmin kertoa... Päädyimme ottamaan metsästäjän pihvit ranskalaisilla.
Ruoka tuotiin melko nopeasti varmasti johtuen ravintolan sen hetkisestä asiakastilanteesta (3 pöytäkuntaa), mutta sitten se kävi ilmi: kaikki mitä olin paikasta kuullut ei enää voinut pitää paikkaansa. Pihvi oli täysin mauton jauhelihapihvi vailla minkäänlaisia mausteita. Jos vertaisin makua ala-asteeni jauhemaksapihviin, haukkuisin täysin suotta Keittäjä-Annelin kolmellesadalle lapsoselle tekemiä kohtuumaukkaita keitoksia. Kastikkeessa oli muutama mystinen klimppi joita saattoi kuvailla teollisiksi limaklönteiksi. Sienistä ei voinut puhua. Salaatti kyljessä sisälsi kaalia, kurkkua ja ananasta. Raikkaaksi en voi sanoa vaikka annoksen parasta antia edustikin. Ranskalaisia oli paljon, yhden maistoin ja oli melko lähellä uunissa lämmitettyjä pakasterankkoja. Kokonaisuutena täysin mautonta ja ala-arvoita jopa huoltoasemiin verrattuna.

Johtuiko tämä siis siitä, että otimme halvimmalta listalta? Vaikea sanoa, epäilen, mutta jotain tämän kokemuksen on pakko Grilli Toron nykytilanteesta kertoa.

Jätimme ateriamme kesken, nousimme pöydästa, kävelimme tarjoilian ohi joka edelleen katsoi silmiin ja hymyili meille. Ei avannut suutakaan tervehtiäkseen / kysyäkseen maistuiko vaan jatkoi lasien kiilottamistaan. Pysähdyin ovelle ja tarjoilija käänsi katseensa lasiin. Poistuimme emmekä koskaan palanneet. Vain nälkä ja suru legendaarisuuden haudalle jäi...