Ponke
3 reviews
Badges
Blog link
Reviews (3)
These reviews don't affect the average
Viiden ihmisen seurue, joista kolme annosta oli Hot Wingsejä ja loput kaksi burgeria. Annoksista valiteltiin, että salaatti olisi lopussa ja että sitä ei paljoa saataisi. Miten voi salaatti olla päästetty niin loppuun, jos 100m päässä on kauppa, joka oli monta tuntia vielä auki ko. ajankohtana. Siivet olivat ihan hyviä ja hinta-laatusuhde ihan kohdallaan, mutta siipien tekeminen ei kovin kummoista tehtäviä vaadikkaan. Hampurilaiset olivatkin sitten jotain aivan älytöntä. Pihvit olivat harmaita einespihvejä ja hampurilaiset eivät sisältäneet myöskään salaattia. Sämpylä, pihvi, juusto, ketsuppi ja majoneesi oli kaikki mitä hampurilainen sisälti, joten huikeasti ylihinnoiteltu. Näitä annoksia jouduttiin myös kaiken kukkuraksi odottamaan 1h 15min.
Mukava paikka ja hyvää ruokaa järkevään hintaan. Hampurilaiset todella suuria ja paahtopaisti-toast on jäänyt ainakin allekirjoittajalle vakio annokseksi, koska hinnatkin erittäin miellyttävät. Hot Wingsit vähän ylihinnoiteltuja. Dr. Pepperiä kannussa, niin viihtyy!
Pizzat vähän jopa turhan suuria, joten pizzapohjaa, tomaattikastiketta ja juustoa saa varautua syömään. Hieman makua voisi myös toivoa. Palvelu on heikkoa ja vaisua.