pingviini
2 Bewertungen
Abzeichen
Blog link
Bewertungen (2)
Diese Bewertungen haben keinen Einfluss auf den Durchschnitt
Kaikki on niin hyvää ja ihmiset ihania, että haluaisin arvostella huonosti, jotta ravintolassa ei kävisi niin paljon väkeä. Toisaalta haluan että heillä menee hyvin ja väkeä käy paljon, jotta eivät ikinä lopeta ravintolan pitämistä. Olen totaalisen koukussa heidän ruokaansa ja käyn niin usein kun voin. Parasta mitä tiedän.
Vein poikaystäväni viettämään syntymäpäiväillallista Chez Dominiqueen. Hän yllättyi todella kun ravintolaksi paljastui tämä Suomen parhaisiin lukeutuva ja kahdella Michelin tähdellä palkittu ravintola. Odotukset olivat tietenkin suuret. Teimme taustatutkimusta sen verran että osasimme odottaa sommelierin viinisuositusten olevan kokeilemisen arvoisia ja ruualle räätälöityä. Otimme siis viinimenuut ruuan seuraksi. Moni viini olikin itsekseen aika tylsä, mutta annoksen kanssa niin viinin kuin ruuankin maut kruunautuivat. Alkuun lisäksi lasillinen Italialaista erinomaista kuohuvaa ja loppuun kahvit. Istuimme ravintolassa yhteensä noin 4 tuntia, vaikka meillä oli Citydealin 6 ruokalajin lahjakortti, laskimme saaneemme yhteensä kaikkineen 16 ruokalajia. Palvelu oli erittäin nopeaa ja salissa työskenteli noin 7 ihmistä, joista jokainen vuorollaan kävi tuomassa meille ruokaa tai juomaa tai leipää tai tekemässä jotain muuta. Tarjoilijat eivät ehkä mielellään lörpötelleet mitään ylimääräistä asiakkailleen. Kiitos Chez Dominiquelle ainutlaatuisesta illasta.