stccc

5 reviews

Badges

Blog link

Reviews (5)

Reviews older than 2 years
These reviews don't affect the average
Restaurant: We Pasta

Annos oli aivan järkyttävän pieni! Kävin lauantaina myöhäiseen lounasaikaan. Pastaa oli neljässä annoskoossa ja otin niistä toiseksi isoimman, joka oli nimeltään "normaali". Annos oli kooltaan suunnilleen alkupalaa vastaava. Jos sen jälkeen olisi tullut vielä erillinen pääruoka, niin tämä olisi ollut ymmärrettävää, mutta ei tullut. Annokseen ei kuulunut pastan lisäksi mitään lisukkeita, kuten salaattia tai leipää. Kastiketta toki oli. (Tilasin tryffelivoikastiketta.)

Maultaan ruoka oli varsin herkullista. Se, että annoin ruoalle ainoastaan arvosanan "Hyvä", johtuu siitä, että mitään lisukkeita ei ollut. Annos oli siis todella yksipuolinen. Ateriaksi se ei siis yksinään käy, vaikka annos olisi isompikin.

Palvelu oli erittäin ystävällistä, ja ruoka tuli nopeasti parissa minuutissa, kun sanoin, että minulla on kiire. Tämä on toki positiivista, mutta en voi antaa hyvää arvosanaa kokemuksesta, koska tulin paikkaan syödäkseni enkä ystävällisen palvelun takia. Lisäksi musiikki oli ikävän kovalla, joten keskustelu oli vaikeaa. Kokemusta vielä pahensi se, että annoksen jäljiltä jäi huutava nälkä, joten piti välittömästi lähteä muualle syömään.

Ymmärrän sen, että hienoissa ravintoiloissa annokset ovat pieniä, koska on tarkoitus tilata alkupala ja ehkä useampikin pääruoka. Tällaisesta ei kuitenkaan mainittu mitään. Lisäksi ikkunassa mainostetaan isolla 9,90 euron hintaa, joka vaikuttaa siltä, että tarkoituksena on houkutella hintatietoisia asiakkaita. Mikä pettymys tämä mahtaakaan olla asiakkaalle, joka tulee sisään 9,90 eruon tarjouksen houkuttelemana, ja saa eteensä annoksen, joka on vielä pienempi kuin tämä, josta maksoin 12,90 euroa.

Experience: Lunch Price: 13€ Added: 09.07.2016
Rating: 0

Restaurant: Fafa's Kamppi falafel

Kokeilin Fafa'sia tuttavani suosituksesta ja tilaisn falafel & juusto-salaatin halloumilla. Annos oli herkullinen, mutta hintaansa nähden aivan liian pieni. Koon pitäisi olla noin kaksinkertainen, jotta annos olisi lounaaksi riittävä.

Experience: Lunch Price: 9€ Added: 08.06.2015
Rating: 0

Images

Followers

Lists

Bookmarks

Favorites