Keittiö auki

Fontana Café

Arvosana 3.3 / 5

Asiakaskokemus

Lapsiystävällinen
Kasvisruokaa

Arvostelut (69)

Yli 2 vuotta vanhat arvostelut
Nämä arvostelut eivät vaikuta keskiarvoihin

Ruoka oli selvästi seissyt pitkään. Tämä kävi selväksi sekä ulkonäön että maun puolesta. Ruoka myös loppui kesken ja uutta ruokaa ei kyselyistä huolimatta saatu. En voi suositella. Turussa on niin paljon parempia lounaspaikkoja.

     
     
     
Kokemus: Lounas Hinta: 10€ Lisätty: 15.12.2015
Arvosana: 0

Lounaan taso on heikentynyt. Makua on vähemmän ja viimeksi liha oli kuivaksi kypsytettyä sekä lohesta löytyi piikkejä. Muuten tila on edelleen viihtyisä ja kuitenkin menisin uudestaan lolunaalle.

     
     
     
Kokemus: Lounas Hinta: 10€ Lisätty: 05.10.2015
Arvosana: 0

Lounaan taso laskenut roimasti parissa vuodessa, nyt taso vaihteleva. Kävin Fontanassa ennen useita kertoja viikossa, mutta jostain syystä lounaskonseptia on muutettu (huonompaan) suuntaan viimeisen vuoden, parin aikana. Joinain päivinä ruoka on edelleen hyvää, mutta joinain käyntikertoina se on ollut suorastaan pahaa. Ravintola on yhä melko viihtyisä tunnelmaltaan, ja sen ison koon vuoksi siellä on hyvä iltaisin viettää intiimejä viini-iltoja. Terassille paistaa myös aurinko (sellaisina päivinä kun se siis paistaa ollenkaan) eikä siihen juurikaan tuule, joten lounasaikaan siinä on aika lämmin istuskella.

     
     
     
Kokemus: Lounas Hinta: 10€ Lisätty: 31.07.2015 Näytä aiemmat arvostelut (2)
Arvosana: 0

Lounasbuffetin taso laskenut. ja lautaset ovat likaisia. Miten voi olla mahdolllista ettei henkilökunta huomaa tai ei välitä millaisia lautasia tarjolle vievät. En aio enää käydä, sen verran epämiellyttävä kokemus.

     
     
     
Kokemus: Lounas Lisätty: 26.07.2015
Arvosana: 0

Miliö on ihastuttava ja rento musa takana sopii hienosti tunnelmaan. Hyvää gluteenitonta suklaakakkua, tosin olisi kiva jos saisi suolaistakin piirakkaa gluteenittomana. Palvelu melko vaisua, mutta ei häiritsevää.

     
     
     
Kokemus: À la carte Lisätty: 28.02.2015
Arvosana: 0

Kaupungin paras lounasbuffet, siitä ei mihinkään pääse. Salaattipöytä muihin vastaaviin verrattuna suorastaan huikea ja pääruuistakin on harvoin löytänyt valittamista, vaikka olisi oikein yrittänyt etsiä. Jälkiruuista en niin itse välitä, mutta varmaan nekin ihan kelvollisia ovat (etenkin, kun monessa samanhintaisessa paikassa ei ole jälkiruokaa lainkaan tai korkeintaan joku kaurakeksi)

     
     
     
Kokemus: Lounas Hinta: 10€ Lisätty: 18.02.2015
Arvosana: 0

Viimeksi täällä käydessäni paikka toi mieleen suomenruotsalaisten hienostorouvien kokoontumispaikkana, jossa oli jotain jännittävää aina siellä ollessaan. Nyt on tehty täydellinen suunnanmuutos ja uusi kohdeyleisö on ilmeisesti hyvin maksukykyiset hipsterit(?). Samalla tietynlainen mukavuus atmosfääristä on mielestämme kadonnut ja tilalle on tullut hyvin kulmikkaan tuntuinen tunnelma. Toisaalta osaan sisustusta on panostettu, mutta toisaalta esimerkiksi meidän pöytämme päädyssä (ja aivan pyödässä kiinni) olevassa pystylevyssä sojotti 70-lukuinen muovinen pinta-asennus pistoke annosemme "yli"... vieressä vielä 5 rouhittua reikää jostain aikaisemmasta asennuksesta tai vahingossa väärään kohtaa poratusta ensiyrityksestä?

Annokset tyyliltään seuraavat sitä mitä voinee odottaa uuden kohdeyleisön haluavan, ja eikä siitä löytynyt moitteen sijaa, joskaan ei erityisiä ihastuksen huudahduksiakaan. Viereisen pöydän nuoripari näytti tosin joutuneen jonkinlaisen jymäytyksen kohteeksi annoksillaan, mutta jätän siitä kommentoimisen heille itselleen.

Jos olet paikassa ensikertaa, katsele reilusti ympärillesi ja tilaa vaikka jotain hyvännäköistä jota joku muu jo syö, sillä osa muiden annoksista oli hyvinkin kiintoisan näköisiä. Koska annokset tilataan kassalta, joudut kyllä sitten häiritsemään ruokailijaa ja kohteliaasti kysymään mitä hän on valinnut - muuten asian selittämisestä ei varmasti tule mitään kassalla.

Oman kokemuksemme valossa hinnoittelu ei tuntunut kuitenkaan aivan oikealta eikä etenkään uudistetut asiakastilat olleet meidän mieleemme. Tapakasvatuksesta vapautetut asiakkaat jättivät mm. vessan ovia auki asiointiensa jälkeen ja jos tämä on kohderyhmälle ominaista käytöstä, ravintolan pitäisi asennuttaa pumput oviin.

Asiakaspulasta ei Fontana kuitenkaan näytä kärsivän joten kohdeyleisöä ajatellen oikeita valintoja on tehty.

     
     
     
Kokemus: À la carte Lisätty: 08.02.2015
Arvosana: 0
     
     
     
Kokemus: À la carte Hinta: 18€ Lisätty: 30.01.2015
Arvosana: 0

Sunnuntaibrunssi.

Vaikkei Fontanan brunssi mikään rimanalitus varsinaisesti ollut, vaivaa sitä samat ongelmat kuin brunsseja yleensäkin.

Ensin jonotetaan sisään, sitten jonotetaan maksamaan, ja sen jälkeen jonotetaan ruokaa.

Seitsemäntoista euroa on kuitenkin aika kova hinta siitä että saa jonottaa nakkeja sekä muuta einestasoista syötävää.

Palvelu kuitenkin oli ystävällistä, ja laareja täyteltiin tehokkaasti sekä likaiset astiat katosivat pöydistä pikaisesti, siitä plussat.

Niin, ja missä pekoni??

     
     
     
Kokemus: À la carte Hinta: 17€ Lisätty: 09.01.2015
Arvosana: 0

Pienellä porukalla kiva ja rento paikka. Isolla porukalla vaikeuksia tilauksen kanssa, koska pitää itse tilata kassalta. Jälkkärilistaa kaipailisi mutta pääruoan kanssa olen saanut 3 kertaa jo laadukasta ja hyvää. 12 hengen seurueessamme kaikilla oli erinomaiset ruoat. Ainoastaan oma tarjoilijan kokemukseni niin hataraa, että ruokien tilaaminen tuotti kassalla ongelmia.

     
     
     
Kokemus: À la carte Hinta: 20€ Lisätty: 08.12.2014
Arvosana: 0

Yhteisö

Kuvat

Fanit (3)

Nämä käyttäjät ovat merkinneet ravintolan suosikikseen.


Sijainti

Aurakatu 1, 20100 Turku - Reitti
02 2501 444
http://www.fontanacafe.fi/

Vaihtoehtoisia ravintoloita