Ei tietoa

Amarillo

meksikolaista
Arvosana 2.1 / 5

Arvostelut (7)

Yli 2 vuotta vanhat arvostelut
Nämä arvostelut eivät vaikuta keskiarvoihin

Söin listalta hill billy's chicken annoksen ja voi että mikä pettymys. Annos muistutti lähinnä grilliateriaa. Ranskalaisisissa piti olla juustokuorrutus mutta eipä ollut ja lisäksi annoksessa ei ollut ollenkaan salaattia. Broileri sentään oli ihan hyvän makuista. Olen käynyt lukuisia kertoja amarilloissa syömässä ja en koskaan ole joutunut pettymään. Tähän ravintolaan en kyllä toiste mene.

     
     
     
Kokemus: À la carte Hinta: 18€ Lisätty: 04.09.2015
Arvosana: 0

vähän lista kaipaisi uudistamista. Olen ko. paikassa syönyt niin burgereita kun pihvejä. Suuhteellisen hintavaa laatuun nähden.

     
     
     
Kokemus: À la carte Hinta: 35€ Lisätty: 09.05.2015
Arvosana: 0

Otin mukaan 2 annosta ja oma annokseni maksoi liki 20 euroa. Kun pääsin kotiin, huomasin että annos oli aivan naurettavan pieni, laskin että lohen lisukkeena oli 5 pientä (!) bataattilohkoa, lohessa oli melko paljon ruotoja ja ruokalistassa mainittua salaattia ei ollut lisänä ollenkaan. Totaalinen pettymys, myös toisesta annoksesta puuttui salaatti. En tiedä onko kaikissa Amarilloissa annokset noin pieniä mukaan otettaessa mutta en kyllä aio ruokailla kyseisissä rafloissa enää.

     
     
     
Kokemus: À la carte Hinta: 37€ Lisätty: 17.11.2013
Arvosana: 0

Ruoka täysin ylihinnoiteltua!
Poikani tilasi lehtipihvin, joka oli maultaan ihan OK mutta kooltaan TODELLA pieni. Luulin, että olimme saaneet lasten annoksen, mutta kyseessä olikin a la carte listalta tilattu aikuisten Texas pihvi (23 eur), joka vain tehtiin lehtipihviksi!

Itse tilasin listalta 22 eur maksavan ruuan, jossa lisan mukaan oli jos jonkinmoista härpäkettä ja viinisuosituskin "shiraz". Sain valtavan korin, joka hädin tuskin mahtui pöytäämme. Loppujen lopuksi korin sisältö vastasi ABC-asemien kanakoria muutamalla anansviipalellla täydennettynä!

Ja kokis 4,5 eur! En suosittelisi paikkaa kenellekään ruokapaikaksi!

     
     
     
Kokemus: À la carte Hinta: 30€ Lisätty: 08.04.2013
Arvosana: 0

Alkuruuat suoraa pakaste puseista rasvakeittimeen. Pääruokien hinnat eivät vastaa laatua, annoksissa pääraaka-ainetta todella vähän verrattuna kaiken maailman "härpäkkeisiin" mitä lautasella on.Tarjoilioita todella paljon, ammattitaitoa ei enää läheskään niin paljon. Vuoropäällikön toiminta todella loistavaa, palautimme pippuripihvin pariin otteeseen keittiöön. Tosin emme haluunneet enää kolmatta annosta pöytäämme mutta tyytyväisinä poistuimme koska saimme mielestämme reilun korvauksen.Tosin enää ei ehkä tarvitse mennä amarilloon syömään.

     
     
     
Kokemus: À la carte Hinta: 30€ Lisätty: 12.03.2013
Arvosana: 0

Kävin äitinikansss syömässä ja pidin ravintolan tunnelmasta. Ruokaoli niinkuin pitikin ja palvelu hyvää. Laskua tosin sain odottaa jonkin aikaa mutta sen korvasi ystävällinen palvelu joten hyvä mieli jäi ja tullaan vielä useasti!

     
     
     
Kokemus: À la carte Lisätty: 24.02.2013
Arvosana: 0

Palvelu hyvä mutta ruoan laatu ei vastaa hintaa. Kallein pihviannos (n. 30e) oli huoltoasematasoa eikä annoskoko ollut häävi, 250gr pihvi jonka päällä maustevoi, pieni määrä grillimausteella ylimaustettuja ranskalaisia sekä lisukkeena muutama siivu paprikaa. Ei kastiketta tms.. Huonoin amarillokokemus tähän mennessä eikä 25e katteella myyty vitosen punaviini helpottanut asiaa :(.

     
     
     
Kokemus: À la carte Hinta: 40€ Lisätty: 20.01.2013
Arvosana: 0

Yhteisö

Kuvat

Fanit (0)

Nämä käyttäjät ovat merkinneet ravintolan suosikikseen.

Kiinnostuneet (0)


Sijainti

Hertaksentie 2, 01300 Vantaa - Reitti
0201234618
http://www.amarillo.fi/ravintolat/vantaa-tikkurila/

Vaihtoehtoisia ravintoloita