Kaikki ravintolat kartalla! Löydä auki olevat ravintolat suoraan kartalta. Zoomaa alueeseen missä olet ja suodata tulokset tyypin, hinnan ja arvostelujen mukaan.
Parasta kasvisruokaa ja monipuolisen tuore salaattipöytä. Ainut miinus kliinisestä ympäristöstä ja että vettä ja kahvia on vaikea ottaa pitkän jonon lävitse.
Kävimme klo 14:30, tilaa oli hyvin ja ruoka oli herkullista. Ilahduttavan paljon kasvisvaihtoehtoja ja paljon erilaista syötävää monenlaiseen nälkään. Miljöö ei ollut erityisen tunnelmallinen, mutta "ihan kiva" kuitenkin. Kaiken kaikkiaan positiivinen kokemus ja menemme suurella todennäköisyydelä toisenkin kerran.
Brunssin ruokavalikoima oli häkellyttävän houkutteleva ja runsas. Kaikki tuntui olevan tuoretta ja hyvin valmistettua, eikä ruuhkaakaan ollut päivän ensimmäisessä kattauksessa.
Edelliseen käyntikertaan verrattuna viikonloppubrunssin hinta oli noussut (15e / lapset 4v- 7,50e), mutta niin oli laatukin! Salaatti- ja leikevalikoima oli tasokkaampaa ja monipuolisempaa kuin ennen, jälkiruokia ja hedelmiä oli runsaammin ja esillepano nättiä.
Pöytävaraus helpottaa elämää, paikka on nykyään todella suosittu. Kattauksen alussa noutopöytiin on hieman jonoa, mutta kaikkea riitti koko ajan ja henkilökunta oli ripeää ja hyväntuulista. Sali on kaikuisa ja melko voimakas puheensorina täyttää paikan, joten sopii paremmin energisoivaan herkutteluun kuin rauhalliseen fiilistelyyn.
Seisauttava 'aamiainen'. Söimme klo 14:00 kattauksessa, alussa ollut ruuhkahässäkkä verotti nautintoa, mutta itse ruokaa oli paljon, monenlaista ja maukasta. Ainoa ruokaan liittyvä miinus oli vanhat ja kuivahkot keksit. Kaffekin oli hyvää, mumps.
Ikävä kokemus. Olimme tehneet varauksen hyvissä ajoin suurelle seurueelle, mutta paikalle ilmestyessämme varaus olikin tehty toiselle ajalle, eikä paikkoja löytynyt. Tämä on inhimillinen erehdys, mutta asia hoidettiin tökerösti, eikä ravintola jälkeenpäinkään reklaamaatiota tehdessäni ollut kovinkaan pahoillaan. Menee ilmeisesti liian hyvin muutenkin. Korvaavan paikan löytäminen ilman varoitusaikaa ei parinkymmenen hengen porukalle ollut helppoa, ja Dylanista jäikin ikävä muisto.
Paikkana Dylan on hieman oranssi ja ruokalamainen, mutta ruoka oli erinomaista ja hinta-laatu suhde kohdallaan. Kahvikin maistui kahville. Suosittelen!
Meidän uusi "työmaaruokalamme", edullinen, viihtyisä, vaikkakin lounasaikaan täynnä! Loistava, ellei uskomaton salaattipöytä. Kevyen ruokailijan viihtyisä paikka
Aivan erinomainen lounaspaikka Taideteollisen korkeakoulun kupeessa Arabiassa. Erityismaininnan saa mahtava salaattipöytä, jonka anti ilahdutti erityisesti erilaisista pastapohjaisista salaateista pitävää! Kuten joku muukin mainosti, en malttanut olla vetämättä kunnon salaattiannosta, mikä tarkoitti, että olin aika täynnä kun rupesin syömään varsinaista Cheese Burgeria, joka sinällään oli aivan kelvollinen. Ensi kerralla saatan tyytyä pelkkään isoon salaattiin lounaaksi, jonka hinta taisi olla vajaat 7 €. Tämän kaiken lisäksi sai vielä teen (eri laatuja, joita sai itse hauduttaa) ja palvelu oli nopeaa, hymyilevää ja asiakkaat huomioon ottavaa. Paikka on tyylikkäästi sisustettu ja linjasto on toteutettu toimivasti, vaikka kulku saattaa lounasaikaan hieman ruuhkautua. Loistopaikka! * Edit: Erityiskiitos kuuluu suurista, marinoiduista juustokimpaleista joita salaattiin sai kerätä!
Dylanin brunssi testattu kerran ja lounas useampaan otteeseen. Salaattipöytä on _mieletön_ ja erityisesti lounaalla hinta-laatu -suhde on erinomainen! Henkilökunta on ihanan ystävällistä ja hymyileväistä kiireestä huolimatta. Ainoastaan paikan tuolit eivät sytytä tällaista käytännöllisyys ennen tyyliä -asiakasta, mutta istuuhan noissa. Nuo tarkemmat sisältökuvaukset jokaiselle salaatille olisi kyllä paikallaan, kasvissyöjäystäväni joutui pohtimaan parinkin kulhon kohdalla salaattien sisältöjä.