Kaikki ravintolat kartalla! Löydä auki olevat ravintolat suoraan kartalta. Zoomaa alueeseen missä olet ja suodata tulokset tyypin, hinnan ja arvostelujen mukaan.
Heti kassalle tultuani jouduin toteamaan huonon asiakaspalvelun.
Iloisesta ja asiakasläheisesta thaimaalaisesta asiakaspalvelusta poiketen myyjä ei tervehtinyt laisinkaan, ei hymyillyt, hänen kasvoiltaan pystyi näkemään elämään kyllästymisen merkit ja lisäksi hän oli töykeä.
Ensimmäinen ja viimeinen kerta tässä paikassa. En suosittele!
Punainen currykana kookosmaidolla oli kyllä ihan kohtuullinen annos, muttei noussut mitenkään esiin kaupungin keskivertothairaflojen joukosta, kuten muutamien aiempien arvosteluiden perusteella olisi voinut olettaa. Paikka juuri sellainen kuin tenniskeskuksen kahvion voi otaksuakin olevan. Ihan ok take away -mesta kuitenkin. 9,5 euron hinta tästä annoksesta oli kyllä hieman liikaa.
Uskomattoman hyvä Thai-ruoka, ihan kuin alhaalla Thaimaassa. Suosittelen nimen omaan take-away paikaksi, sillä baariympäristö ei tee ruualle oikeutta. Lista voisi uusiutua useammin. Itse haen täältä 1-2 krt. kk
I am from Thailand. ChiangMai. I have friends in Finland. When I was tgere tehey take me to eat in Sport Hampuris. Cashue chiken. I think it is a joke, but not ! Aroi Mak Mak. And XXLBurger HolyShit it is Good Too. Tell alreaydy to my friends in Thai embassy in Finland where to go Eat !! Looking forvard to go again!
Söin punaista currykanaa kookosmaidolla. Ruoka oli hyvää. Thai-ruokalistan löytäminen oli vaikeahkoa. Kysymällä ruokalista kuitenkin löytyi ja oli kirjoitettu seinällä olevaan liitutauluun. Jossain mainittiin thai-ruokien vaihtuvan päivittäin.
Ravintola oli kodikas, joskin hiukan nuhruinen. Thai-ruuan valmistus kesti hiukan kauemmin kuin Hampuriksen myymän pikaruuan valmistus on yleensä kestänyt, mutta oli vastaavasti maultaan pikaruokaa parempaa.
Yhdessä nurkassa oli katonrajassa televisio, josta tuli tennistä. Television suunnalle istuutuminen tuntui epämukavalta ajatukselta monien asiakkaiden katsoessa siihen suuntaan. Toisesta reunasta löytyi onneksi vapaa pöytä.
Olen muutaman kerran syönyt paikassa ja kokeillut eri thai-vaihtoehtoja. Todella sitkeää naudanlihaa ja eikä muutenkaan tarpeeksi maukkaita annoksia makuuni.
En olisi eläissäni uskonut nauttivani Myllypuron tenniskeskuksella elämäni parasta thai-ruokaa. Näin kuitenkin kävi, suosittelen! Ympäristö karu kahvila, mutta todellakin käymisen arvoinen.
Iloisesta ja asiakasläheisesta thaimaalaisesta asiakaspalvelusta poiketen myyjä ei tervehtinyt laisinkaan, ei hymyillyt, hänen kasvoiltaan pystyi näkemään elämään kyllästymisen merkit ja lisäksi hän oli töykeä.
Ensimmäinen ja viimeinen kerta tässä paikassa. En suosittele!