Kaikki ravintolat kartalla! Löydä auki olevat ravintolat suoraan kartalta. Zoomaa alueeseen missä olet ja suodata tulokset tyypin, hinnan ja arvostelujen mukaan.
Söimme facediili menun: parsakeittoa, paahdettua ankanrintaa huhtasienikastikkeessa (sis. uusia perunoita) ja raparperia kolmella tavalla (juustokakkua, jäätelöä, lientä). Alkuruoka oli taivaallista, pää- ja jälkiruoka ihan hyviä. Annokset Lyonin tapaan pienehköjä, ei mitään mättöä. Palvelu ei ollut kummoista (johtuiko diilistä), toki kaikki pakollinen hoidettiin, mutta olisi voinut olla ystävällisempikin. Diilissä kaksi 3-ruokalajin yllätysmenuta 50€ (norm. 104€), mutta vastaavia ruokia ei kuulu listaan, joten hieman epäilytti olisiko muuten ollut niin hintava. Diilin hintaan verraten hyvä hinta/laatu, mutta täydellä hinnalla olisi ollut pettymys.
Kolmen ruokalajin illallinen Lyonissa. Alkupalana tarjoiltu mustajuuri-hummerikeitto oli erittäin hyvä aloitus ja asetti riman korkealle. Myös talon leipiä sai maistaa. Pääruoaksi otimme maissikananrintaa ja kokonaisena paistetun forellin (taimenkala). Kana oli täydellinen pettymys. Koko oli alkuruokaluokkaa ja maku mitäänsanomaton. Annoksen olisi voinut syödä 1,5 minuutissa, jos olisi kehdannut. Seuralaisen kala, jota pääsin maistamaan, oli huomattavasti parempi niin mauiltaan kuin kokoluokaltaan. Päätökseksi molemmille manteli-suklaakakkua ja vadelmasorbettia. Jälkiruoka nosti menun jälleen alkuruoan asettamalle hyväksyttävälle tasolle. Annos oli kauniisti aseteltu ja sisälsi monia herkullisia pieniä komponentteja. Viinit olivat turhan kalliita.
Palvelu oli ystävällistä, mutta laskua jouduimme pyytämään kahdesti. Miljöö saattaisi kaivata hieman tuunausta, mutta toisaalta ajan patinoimat seinät virittävät ranskalaiseen tunnelmaan. Naulakoiden luona oli muuten ravintolan saamia tunnustuksia. Huomasin, että uusimmatkin olivat yli kymmenen vuoden takaa. Kokonaisuus jäi omalta osaltani ristiriitaiseksi heikon pääruoan takia.
Kuten edelliset pari arvioijaa ovat kehuneet keittoja niin teen minäkin. Mustajuuri- hummerikeitto oli todella täyteläinen, maukas ja onnistunut. Maissikananrinta lisäkkeineen, hintaan nähden liian tavallinen, vaikka hyvän makuinen olikin. Jälkiruuan suklaakakku vadelmasorbetteineen oli parempi elämys kuin aijemmilla arvioijilla, mutta yksi hyvän ravintolan valtti kuuluu olla se, ettei taso vaihtelisi näin illasta toiseen. Tunnelmallinen pikku ravintola ja tarjoilija oli herttainen täti- ihminen, vaikka sinänsä huipputarjoileminen jäi kokematta.
Pääruoka, forelli, ja jälkiruoka, pekaanipähkinäpiirakka, olivat oikeastaan tosi hyviä. Erityisesti jälkiruoka teki vaikutuksen, vaikka olen hard to impress jälkiruokien osalta. Hinta-laatu-suhde oli myös hyvä. Ei varmasti ollut viimeinen kerta Lyonissa.
Söimme 3 ruokalajin yllätysmenuun, jossa tällä kertaa olivat mustajuuri-hummerikeitto, ankamkoipicnfit ja mantelisuklaakakku-vadelmasorbet.
Mustajuuri-hummerikeitto oli varsin kelvollinen avaus ja antoi lupauksen hyvästä illallisesta. Sitä seurasi ankankoipikonfit, joka sinänsä oli hyvin valmistettu ja maukas, mutta jää kovasti yksin. Dijon-sinappikastike on hyvin hento ja linssit eivät myöskään tarjoa juuri mitään makua, joten kokonaisuus jää pettymyksen puolelle. Jälkkärinä tuleva suklaakakku on hyvin kuiva eikä sorbetti pysty sitä tukemaan eli lopetus oli heikoin osa menuusta.
Juomapaketti on 32 euroa/3 viiniä. Otimme vain punaisen Les Moniales 2010, joka sinänsä on ihan käypä punaviini hintaansa nähden (siis Alkon hintaan verrattuna). Täällä 12 cl maksaa 12 euroa eli kympin pullosta tuleekin ravintolassa 75 euron pullo!!. Vedet ovat 4,5 euroa pullo ja espresso 4€, jotka eivät ole kovin edullisia myöskään.
Palvelu ansaitsee kuitenkin pluspisteitä, se on huomioivaa ja tulee ajallaan, joten siinä on onnistumista.
Eli yhteenvedettynä menu voisi olla 40€:n luokassa kohdallaan (en tiedä, vaikuttiko Grouponin kuponki tarjontaan, jossa menun sai puoleen hintaan). Viinit ovat pahasti ylihinnoiteltuja ja muut juomat hieman. Lieneekö saavutettu maine ja oopperan vastapäisyys aiheuttanut kovin optimisen hinnoittelun, mutta tämän päivän Helsingissä moni ravintola tarjoaa 25% edullisemmin laadullisesti vastaavan tai paremman setin, joten jokainen voi arvioida, mistä haluaa maksaa.
Joululahjaksi saatu Grouponin lahjakortti oikeutti 3 ruokalajin menuun Lyonissa. Listalla oli savustettua sellerikeittoa, ankan confit ja jälkiruokana suklaakakkua kirsikkasorbetilla.
Sellerikeitto yllätti kaksi selleriin erittäin epäilevästi suhtautuvaa illallistajaa, keitto oli erittäin herkullista.
Pääruoka koostui isosta ankan koivesta joka tarjoiltiin linssejen kera. Dijonilla maustettu kastike oli vaahdotettu koiven päälle. Dijon-sinapin maku jäi hyvin huomaamattomaksi, joka ei tosin haitannut, koska koipi oli erittäin maistuva. Liha tippui irti luusta ja sopi valkosipulilla maustettujen linssien kanssa hyvin yhteen. Suurikokoisesta koivesta riitti syötävää.
Jälkiruoka oli koottu kauniiksi annokseksi, jossa oli myös tuoreita vadelmia. Suklaakakku toi mieleen lähinnä kuivakan tiikerikakun, eikä sorbetistakaan kirsikkaa tunnistanut heti ensimmäiseksi. Vadelman maku taasen oli hyvin voimakas. Annos oli kuitenkin ihan hyvä, vaikkei se ihan heti vastannut odotustani siitä, millainen jälkiruoka on, jossa suklaa ja kirsikka on yhdistetty.
Viinisuositukset sopivat kaikkien ruokalajien kanssa erinomaisesti yhteen.
Ravintolasalissa oli mukava tunnelma, taustalla soi ranskalaista musikkia. Ravintolasali ei ollut millään tavoin kulahtanut, kuten usein kauan toimineissa ravintoloissa on päässyt käymään.
Kaiken kaikkiaan käynnistä jäi hyvä mieli ja ravintolaa uskaltaa niin suositella muille kuin kokeilla itsekin uudelleen.
Tunnelmallinen ranskalainen joulumenu lumen tuiskutessa. Alun syöttökukkopatee omenahillolla oli täysosuma, pääruuan syöttökukon rinta spelttirisoton päällä olisi kaivannut hieman kevennystä, lopun kastanjainen jouluhalko oli aika vaatimaton. Erinomainen tunnelma ja aivan mainio palvelu. Silti laskun loppusumma oli liian iso tälle kokonaisuudelle.
Offerium-diilillä mentiin toista kertaa tähän ravintolaan. Viime kerrasta on kulunut jokunen vuosi, mutta sitäkin muisitmme lämmöllä. Alkuruuaksi tarjottu metsäsienikeitto oli taivaallista, kuten myös jälkiruokana ollut suklaakakku jäätelön kera. Pääruoka (kana) oli sekin maukasta. Kokemus oli erityisen miellyttävä todella ystävällisen ja ammattitaitoisen palvelun ansiosta. Tällaista hyvää palvelua saa enää harvoin helsinkiläisissä ravintoloissa.
Edullisen diilin kannustamana päätimme testata pitkään todo-listalla olleen Lyonin. Palvelu oli asiantuntevaa ja sopivan ystävällistä, viinisuositukset sopivat ruoille ja asiat toimivat ripeästi huolimatta naapuripöytään pamahtaneesta suuresta pöytäseurueesta. Ravintola oli ilmeeltään jo vähän nuhjuinen ja kaipaisi pintaremonttia, toisaalta pieni nuhjuisuus sopii ranskalaiseen ilmapiiriin.
Alkuun saimme sienikeittoa, joka oli erinomaisen makuista. Rapea leipä sopi hyvin paksun ja täyteläisen keiton kanssa. Pääruokana oli kanaa muhennetulla riisillä ja shampanjakastikkeella. Kana maistui kanalle, oli mehevää ja sitä oli runsaasti - erittäin hyvää! Lisukkeena tarjottu riisi ei oikein säväyttänyt, eikä kastikkeestakaan jäänyt oikein mitään mieleen. Jälkiruoaksi tarjottu suklaakakku jäätelön ja sorbetin kera oli erinomainen, erityisesti kakku oli suussa sulavaa. Jälkiruoka oli ainoa annos, joka oli pleitattu piperrystyyliin.
Kaiken kaikkiaan positiivinen kokemus, ravintola jonne voisin mennä helposti uudestaan, varsinkin tarjoushinnoilla.