Kaikki ravintolat kartalla! Löydä auki olevat ravintolat suoraan kartalta. Zoomaa alueeseen missä olet ja suodata tulokset tyypin, hinnan ja arvostelujen mukaan.
Paikan hurjasta maineesta huolimatta "uskaltauduin" lopulta tilaamaan pizzoja take-awayna (puhelimitse ensin). Veljen tuoma paikan lista auttoi valinnassa.
Pizzat olivat erinomaisia, täytteitä runsaasti (en ymmärrä miksi joku voi siitä valittaa?) ja ne olivat hyviä. Kinkku tuntui olevan "oikeaa" kinkkua eikä valmista pussipizzakinkkua. Tietysti artisokkaa ja oliivejakin olisi voinut olla vähän enemmän :) Calzone-tyyppisessä pizzassa oli vieläkin runsaammin täytettä!
Palvelu oli ystävällistä. Kysyin neljästä pikkupizzasta - ne pitää tilata n. tuntia aiemmin koska vaativat "väkertelyä". Pizzat tehdään siis huolella.
Ja sain muuten pizzat aukioloajan ulkopuolella, siitä suuri kiitos! Pitää maistaa pastojakin vielä.
Muista soittaa etukäteen ettei nolosti käännytetä jo ovelta kotiin. Itse syön aina koko annoksen niin ei tule sanomista. Pitsoissa ei ole valittamista, tosin joskus rusinat ovat palaneet. Täällä tulee käytyä jatkossakin.
Samu on vuosikausia kehunut paikkaa ja ruokaa. Vasta nyt pääsimme käymään ja kyllä kannatti. Ihanat pizzat, persoonallinen miljöö ja loistava palvelu - voiko enempää toivoa (pullo punkkua kenties?)!!! Ehdottomasti käymme vielä useita kertoja, pastat pitää maistaa ja erittäin kehuttua lasagnea haluan seuraavaksi!
Kymmenet ja kymmenet pizzat syöty. Lempipizzassani on purkkiherkkusieniä. Normaalisti eivät kuulu lemppareihin, mutta miten kummassa tuo pizza on Maressa niin taivaallista. Nolostuttavan alhaiset hinnat, Ai Funghikin muistaakseni 5,5 euroa ja kahvit päälle. Täällä tulee tipattua joka kerta vähintään vaihtorahat. Olli on hieno mies ja tarjoilijat ihania. Täällä kelpaa kunhan muistaa/tietää paikan "säännöt": Aloittelijoille opas onnistuneeseen Chiaro-reissuun. 1) Soita aina etukäteen. 2)
Soittaessasi, älä ilmoita millon haluat tulla. Kysy milloin voit tulla.
3) Ennen tilausta käy hakemassa menu ravintolasta. Pöytävarausta
tehdessä täytyy myös tehdä tilaukset. 4) Älä missään tapauksessa pyydä
vaihtaa täytteitä - kokki tekee taidetta ja jos kokki sanoo, että
rusinat kuuluu pizzaan - ne kuuluu. 5) Ota reissu seikkailuna ja päätä
itse tuletko uudelleen vaiko etkö. Toiset palaa Chiaron pizzojen
ääreen, toiset eivät.
Hemmetin hyvä tunnelma, loistava palvelu (sekä isännältä että naistarjoilijalta), pastabolognese oli makuuni hieman liian suolaista. Mutta tunnelmaltaan paikka oli parhaita, missä olen koskaan käynyt, hinta oli niin matala (sisälsi ruuan lisäksi maidon ja kahvin), että hiveli mieltä.
Hinta-laatusuhteeltaan todella hyvä pitsaa. Pari eri pitsaa testattu ja joka kerta ovat olleet maistuvia. Kun muistaa alla kerrotut paikan rituaalit, niin hyvin menee.
Päiv. Perjantain lihapata syöty eikä tosiaankaan pettänyt. Isoin vaihtoehto oli tuhti annos.
Ihmettelen tätä hypetystä. Pizzan sai syötyä, mutta ei se kovin hyvää ollut. paksu pohja, liikaa heikkolaatuista keittokinkkua ja järkyttävä määrä kumimaisia purkkiherkkusieniä. Mustat oliivit halvinta purkkikamaa. Hinta oli halpa, mutta ehkä euron korotuksella saisi paremmat raaka-aineet, joita todellakin kaivattaisiin. Joku toinen annos saattaisi olla parempi, mutta ensimmäisen kerran perusteella ei huvita mennä uudestaan. Palvelu tasaisen tylyä, joka lienee tarkoituskin.
Pizzaa voisi tosiaan kutsua kelpo kotitekoiseksi. Tuntui tuoreelta ja ihan maistuvalta. Kuitenkin pohja oli turhan paksu ja täytettä liikaa. Maussa ei ollut sinänsä mitään vikaa, mutta kokonaisuus ei oikein toiminut yhteen. Kokeile ihmeessä, mutta älä anna muiden hehkutuksen nostaa ennakko-odotuksia liian korkealle.
Pizzat olivat erinomaisia, täytteitä runsaasti (en ymmärrä miksi joku voi siitä valittaa?) ja ne olivat hyviä. Kinkku tuntui olevan "oikeaa" kinkkua eikä valmista pussipizzakinkkua. Tietysti artisokkaa ja oliivejakin olisi voinut olla vähän enemmän :) Calzone-tyyppisessä pizzassa oli vieläkin runsaammin täytettä!
Palvelu oli ystävällistä. Kysyin neljästä pikkupizzasta - ne pitää tilata n. tuntia aiemmin koska vaativat "väkertelyä". Pizzat tehdään siis huolella.
Ja sain muuten pizzat aukioloajan ulkopuolella, siitä suuri kiitos! Pitää maistaa pastojakin vielä.