Kaikki ravintolat kartalla! Löydä auki olevat ravintolat suoraan kartalta. Zoomaa alueeseen missä olet ja suodata tulokset tyypin, hinnan ja arvostelujen mukaan.
Hyvä paikka! Täältä olen jo pitkään käynyt hakemassa sushini, koska ne ovat sekä parhaita, että edullisimmasta päästä Helsingin alueella. Pho ei mielestäni yllä lähellekään Vietnamissa saamaani phota, mutta yksinkertaiset nuudeliannokset ovat hintansa väärtejä. Valitettavasti vähän aikaa sitten huomasin hintojen kaikille annoksille nousseen, ja ensimmäistä kertaa sushit eivät yltäneet aivan totutulle tasolle. Kyllä korotetunkin hinnan vielä mielellään maksaa, kunhan vain laatu pysyy ennallaan!
Kevätkääryleet alkupalaksi ja kanariisinuudelit pääruuiksi. Hyvää oli, ja tarpeeksi. Jaettu pikkuannoskin olisi riittänyt, sen verran annoksella oli kokoa. Palvelu pelasi. Ruokailutila oli vähän kuin apteekin odotustilassa (Com Viet toimii entisissä apteekin tiloissa), vähän laitosmainen ilman mitään reksvisiittaa/sisustusta, mutta siisti. Tänne tullaan toistekkin ja/tai haetaan mukaan.
Mukava paikka jossa käyty jo vuosia perheen kera. Ruoka edullista ja hyvää, työväki mukavaa, rento mesta. Ei valittamista, itselleni erittäin sopiva paikka jota olen suositellut myös ystäville.
Kuten aiemmin sanottu, palvelun taso on tippunut. Omistajaa kun ei näy, ei enää tule ovesta sisään tultaessa iloista "Hei"-huutoa ja hymyä. Ruoka edeleen hyvää, mutta sushia ei saa enää "viime tingassa". Itse asiassa useasti on jo tuntia ennen kiinni menoa sanottu, ettei sushia saa, koska kokki lähti kotiin. Vaikka ruoka on hyvää, huonon palvelun vuoksi käyn nykyään harvemmin. nimim: Asikas jo monen vuoden ajalta.
Eipä vakuuttanut. Sushiriisi maistui oudolta, tosin wasabilla saa peitettyä hyvin ;-) Lisäksi otimme kaksi vietnamilaista annosta, joista toinen oli totaalisen mauton, mutta toinen ihan ok. Tämän saitin kehut joutuivat kyllä outoon valoon.
Erittäin maistuvat tofu-annokset edulliseen hintaan. Tuoreista raaka-ainesita tehty ja palvelu on aina ystävällistä. Käyn täällä lounaalla viikottain, ja kasvisruoka ollut aina hyvää. Helmi Puotilan ostarin uumenissa.
Olen asioinut Com Vietissä kolmen vuoden ajan monta kertaa kuukaudessa. Olen aina jaksanut ihastella hyvää ruokaa ja edullista ruokaa sekä todella sydämmellistä palvelua. Nimenmuutoksen jälkeen myös henkilökunnan kokoonpanossa on tapahtunut muutoksia ja asiakaspalvelu on huonontunut roimasti. Erittäin ystävällistä omistajaa tai hänen vaimoansa näkee enää harvoin. Tarjoilemassa on vietnamilainen nuorempi poika, joka lähinnä aukoo päätänsä asiakkaille. Hyvänä esimerkkinä töksäytti tuoreiden kevätkääryleiden tekemisen olevan "helvetin vaikeaa". Itse päätin jättää paikassa asiomisen siihen. Harmi että omistajan kovalla työllä hankitttu ravintolan maine pilataan näin. En nimittäin ole ainoa joka on pannut merkille oudon käytöksen.
Ky Namista Com Vietiksi muuttunut sympaattinen pieni kulmaravintola on nimenmuutoksen myötä säilyttänyt jo entisestään erinomaisen tasonsa.
Listalta tofua ja kasviksia riisinuudeleilla. Hintataso näyttää hieman nousseen Ky Namin ajoista, pysyen kuitenkin edelleen käsittämättömän hyvänä suhteessa ruoan laatuun ja makuun.
Palvelu on testikerralla aivan ykkösluokkaa, sympaattinen vietnamilaistarjoilijatar jää tilauksen yhteydessä juttelemaan vähän pidempään ja kertoo, että listalle on tulossa myös uusia ruokia. Vanhat suosikit säilyvät kuulemma kuitenkin jatkossakin. Tulisuusasteet vahvistetaan ja sen jälkeen käydään läpi kuulumiset. Mukavan henkilökohtaista.
Ruoan saapuessa pöytään huomaan riisinuudelien vaihtuneen matkalla riisiksi, eipä sen väliä. Riisi on nimittäin huippuluokkaa, samoin kastike ja vihannekset. Tofu ei yltänyt aivan niihin sfääreihin, jospa ensi kerralla kokeilisi lihavaihtoehtoa. Keskitulinen polttelee mukavasti suuta.
Sisustus on samanlainen kuin ennenkin - hyvin askeettinen, taustalla soi vietnamilainen poppi. Ei siinä mitään, ruokaahan tänne on tultu syömään. Kun ruoan lisäksi myös palvelu ja hinta-laatusuhde ovat erinomaisia, suosittelen muitakin askeltamaan Com Vietin suuntaan.