Kaikki ravintolat kartalla! Löydä auki olevat ravintolat suoraan kartalta. Zoomaa alueeseen missä olet ja suodata tulokset tyypin, hinnan ja arvostelujen mukaan.
Lounasbuffet – mitä tästä nyt kommentoisi?! Otin salaatti- ja juomaoption, joka oli ihan monipuolinen, mutta ei mitenkään erityinen. Tarjolla kaikki peruskamat (viherpuoli, kurkku, tomaatti, punasipuli, paprika) ja ruokaisampana lisänä mm. pasta- ja perunasalaattia, tonnikalaa, kananmunaa sekä raejuustoa. Lisäksi mm. oliiveja, rucolaa, jalapenoja, maissia, krutonkeja, keitto ja kastikkeet. Kyllähän näistä ruokaisan annoksen saa, mutta ei mitään hurraa-huutoja herättävää. Lisähintaan buffeesta saa pizzaa ja jäätelöä. Hinta laatuun nähden vähän yläkanttiin, mutta ravintola on yllättävän viihtyisä ja siisti. Palvelukin ok. Harvoin kun käy, niin kyllähän tämä menettelee. Pizzani söisin muualla. Kokonaisuutena Hut parempi kuin kilpailijansa Rax – tosin siellä käynnistä on vierähtänyt aikaa.
Pikkunälkään lohkoperunoita, seuralainen otti pitsan. Perunoita tuli valtava kasa (maku oli pakasteperunan luokkaa, mausteita kuitenkin riittävästi), tästä plussaa (samoin pitsa sekä näytti että maistui kuulemma hyvältä, tämäkin nostaa arvosanaa). Miinusta rikkinäisestä dippikulhosta, tarjoilijan vaihtumisesta puolityhjässä paikassa kesken kaiken ja siitä, ettei kukaan kertonut meille että maksu hoidetaan kassalle. Outo yksityiskohta sekin, että minä maksoin vedestä lähes euron, seuralainen ei mitään.
Pizza Hutin lätyt ovat illallisaikaan oikein herkullisia, mutta hinta on aivan yläkanttiin. Samalla hinnalla saisi paljon laadukkaampaakin ruokaa. Lounasbuffan hinta on kohdallaan, mutta pizzojen taso on heikko. Kiireestä johtuen (?) juusto on aina liian "raakaa" ja pizzaa joutuu odottelemaan. Salaattipöydästä iso plussa, valikoimaa riittää.
Never I had such a bad information.No menu was given,no time to think what kind of pizza I´d like to have,no information of the variety of pizzas.In all other
Joskus on vaan pakko saada pannupitsaa. Itse paikkahan on ihan kamala. Onneksi take away on keksitty. Näillä pannupitsoilla on pärjättävä, kun ei Helsingistä saa muualtakaan pannupitsaa vai saako?!
Yritimme päästä syömään Pizza-Huttiin, sisälle pääsikin mutta homma ei toiminut siitä yhtään eteenpäin. Tarjoilijoita olisi riittänyt oma tarjoilija joka toiselle asiakkaalle, mutta silti ei saatu edes ruokalistaa.
Aikansa odottelun jälkeen, kun paikalle oli tullut muitakin asiakkaita, ja heitä oli jopa palveltu, lähdimme pois. Olo oli vähintäänkin tyhmänoloinen.
Summa summarun, ei kannata pitää ravintolaa jos ei ole halua palvella asiakasta. Tämä paikka meni nyt ikuiseen boikottiin.
Normal Pizza Hut experience, perhaps the service was a little better than what you might expect. They were fast and friendly. Pizza was good, greasy and very filling. All in all a satisfying experience.
One of the characteristics of franchises is that you can expect a certain baseline quality in what they provide. In the case of Pizza Hut Tennispalatsi, they deliver a consistent Pizza Hut (TM) experience - even a bit better than what you would expect. this is fine for me, as I have a weak spot for the deep dish deep fried crust "classic pizza", and they serve it up hot and fast. A perfectly decent choice if you're catching a movie at the nearby theatre - the TV screens showing looping trailers tend to be a bit distracting though.