9092
Ravintola Kullo Golf
Work
Golftie 119
Porvoo
06830
Finland
60.330002
25.5
work
pref
019 522 0421
http://eat.fi/restaurant/index/name/ravintola-kullo-golf1
http://www.ravintolakullogolf.fi
Eurooppalaista ruokaakausiravintola: Kesästä 2008 lähtien Kullo Golfin ravintolapalveluita on hoitanut Smart Dine Oy. Kesällä palvelemme päivittäin sekä golfareita, että muita hyvästä ruuasta ja rauhallisesta ympäristöstä nauttivia asiakkaita. Talvisin olemme avoinna tilauksesta, ja tiloissamme järjestetään esimerkiksi kokouksia ja yksityistilaisuuksia.
Tarjoilutilamme jakautuu useampaan saliin. Suurimmassa salissa on tilaa noin sadalle henkilölle ja pienimmässä noin kahdelletoista henkilölle. Asiakaspaikkoja on yhteensä 320. Ravintolasalien lisäksi asiakkaamme voivat nauttia tarjoiluista myös viihtyisällä terassilla.
Tarjoamamme ruoka on pääosin valmistettu paikallisista raaka-aineista, ja pyrimme mahdollisuuksien mukaan käyttämään luonnonmukaisesti tuotettuja raaka-aineita. Ruoka-annokset ovat edullisia, mutta laadukkaasti valmistettuja. Päivittäin vaihtuva ruokalistamme sisältää muun muassa maistuvan pastan, salaatin ja kotiruoka-annoksen. Tarjolla on myös aina hampurilainen sekä suosittu club sandwich.
Ravintolassamme järjestetään paljon erilaisia yritys- ja yksityistilaisuuksia. Jokaisen tapahtuman tarjoilun suunnittelemme yhdessä asiakkaan kanssa. Asiakkaamme ovat erityisesti pitäneet barbeque-teemasta, jossa keittiöpäällikkömme tarjoilee suoraan grillistä erilaisia lihoja ja kasviksia terassilla. Tarvittaessa tapahtumien yhteydessä voimme lämmittää myös saunan ja tarjoilla saunajuomia. Golf-tapahtumien yhteydessä voimme myös järjestää tilauksesta tarjoilua kentälle.
Osoite:
Golftie 119, 06830 Porvoo
Puhelin:
019 522 0421
Sähköposti:
WWW-sivut:
Ilmoita ravintola poistettavaksi » Lopettanut / ei ruokatarjoilua
Kesästä 2008 lähtien Kullo Golfin ravintolapalveluita on hoitanut Smart Dine Oy. Kesällä palvelemme päivittäin sekä golfareita, että muita hyvästä ruuasta ja rauhallisesta ympäristöstä nauttivia asiakkaita. Talvisin olemme avoinna tilauksesta, ja tiloissamme järjestetään esimerkiksi kokouksia ja yksityistilaisuuksia.
Tarjoilutilamme jakautuu useampaan saliin. Suurimmassa salissa on tilaa noin sadalle henkilölle ja pienimmässä noin kahdelletoista henkilölle. Asiakaspaikkoja on yhteensä 320. Ravintolasalien lisäksi asiakkaamme voivat nauttia tarjoiluista myös viihtyisällä terassilla.
Tarjoamamme ruoka on pääosin valmistettu paikallisista raaka-aineista, ja pyrimme mahdollisuuksien mukaan käyttämään luonnonmukaisesti tuotettuja raaka-aineita. Ruoka-annokset ovat edullisia, mutta laadukkaasti valmistettuja. Päivittäin vaihtuva ruokalistamme sisältää muun muassa maistuvan pastan, salaatin ja kotiruoka-annoksen. Tarjolla on myös aina hampurilainen sekä suosittu club sandwich.
Ravintolassamme järjestetään paljon erilaisia yritys- ja yksityistilaisuuksia. Jokaisen tapahtuman tarjoilun suunnittelemme yhdessä asiakkaan kanssa. Asiakkaamme ovat erityisesti pitäneet barbeque-teemasta, jossa keittiöpäällikkömme tarjoilee suoraan grillistä erilaisia lihoja ja kasviksia terassilla. Tarvittaessa tapahtumien yhteydessä voimme lämmittää myös saunan ja tarjoilla saunajuomia. Golf-tapahtumien yhteydessä voimme myös järjestää tilauksesta tarjoilua kentälle.
Tällä ravintolalla ei vielä ole kuvia
Tämän ravintolan omistaja ei ole vielä lisännyt yhtään kuvaa. Toimi nopeasti ja lisää arvostelu jossa on kuvia mukana niin saat omat kuvasi tähän näytille!
Ruoan laatu
Kokemus
Hinta/laatu-suhde
business
9092
Ravintola Kullo Golf
Work
Golftie 119
Porvoo
06830
Finland
60.330002
25.5
work
pref
019 522 0421
http://eat.fi/restaurant/index/name/ravintola-kullo-golf1
http://www.ravintolakullogolf.fi
Eurooppalaista ruokaakausiravintola: Kesästä 2008 lähtien Kullo Golfin ravintolapalveluita on hoitanut Smart Dine Oy. Kesällä palvelemme päivittäin sekä golfareita, että muita hyvästä ruuasta ja rauhallisesta ympäristöstä nauttivia asiakkaita. Talvisin olemme avoinna tilauksesta, ja tiloissamme järjestetään esimerkiksi kokouksia ja yksityistilaisuuksia.
Tarjoilutilamme jakautuu useampaan saliin. Suurimmassa salissa on tilaa noin sadalle henkilölle ja pienimmässä noin kahdelletoista henkilölle. Asiakaspaikkoja on yhteensä 320. Ravintolasalien lisäksi asiakkaamme voivat nauttia tarjoiluista myös viihtyisällä terassilla.
Tarjoamamme ruoka on pääosin valmistettu paikallisista raaka-aineista, ja pyrimme mahdollisuuksien mukaan käyttämään luonnonmukaisesti tuotettuja raaka-aineita. Ruoka-annokset ovat edullisia, mutta laadukkaasti valmistettuja. Päivittäin vaihtuva ruokalistamme sisältää muun muassa maistuvan pastan, salaatin ja kotiruoka-annoksen. Tarjolla on myös aina hampurilainen sekä suosittu club sandwich.
Ravintolassamme järjestetään paljon erilaisia yritys- ja yksityistilaisuuksia. Jokaisen tapahtuman tarjoilun suunnittelemme yhdessä asiakkaan kanssa. Asiakkaamme ovat erityisesti pitäneet barbeque-teemasta, jossa keittiöpäällikkömme tarjoilee suoraan grillistä erilaisia lihoja ja kasviksia terassilla. Tarvittaessa tapahtumien yhteydessä voimme lämmittää myös saunan ja tarjoilla saunajuomia. Golf-tapahtumien yhteydessä voimme myös järjestää tilauksesta tarjoilua kentälle.
Käytiin lounaalla. Söin Club-sandwichin, joka olikin tuhti satsi, niin tuhti että annoksen ranskalaiset jäi syömättä. Kiva salaattipöytä, jossa leipänä mm. itseleivottua foccacciaa. Muutoin aika perusruokaa, ei mitään säväyttävää. Miljöö on kiva, jos tykkää golfkentistä.