Kaikki ravintolat kartalla! Löydä auki olevat ravintolat suoraan kartalta. Zoomaa alueeseen missä olet ja suodata tulokset tyypin, hinnan ja arvostelujen mukaan.
Pitkästä aikaa poikkesin, ja oli kyllä erittäin onnistunut käynti. Bouillabaissea tietysti, annos pöytään salamannopeasti, palvelu asiallista. Sopivan tiivis tunnelma, kauppahallin atmosfääri ja keiton tuoksu heittivät tämän ruokailijan välittömästi Välimeren muistoihin.
Aïoli, täydellisen aromikas liemi, pistou-henkinen öljy, hyvää leipää. Tässä oikeaa ruokaa!
Lohenpalaset olivat sitten ehkä vähän tylsiä ja tyylittömiä. Kylmälaatikosta mukaan kauhottuihin simpukoihin en edes koskenut. Kokonaisuutena aterioinnista jäi silti todella positiivinen maku.
Onko taso jostain syystä päässyt notkahtamaan? Curry-kana-keitto ei ollut ihan sitä samaa Soppakeittiö-laatua mihin olen tottunut. Toisaalta, näiden vuosien varrella tämä oli vasta ensimmäinen kerta kun oli jotain negatiivista sanottavaa annoksesta.
Järjettömän suuret keittokulhot ja vaikeaa löytää istumapaikkaa kiireisimpään lounasaikaan ihastuttavassa kauppahalli-miljöössä. Keittopohjat ovat valmiiksi tehty ja soppia saadaan kiikutettua pöytään pikaista tahtia, kunhan lisukkeet lisätään mukaan.
Bouillabaisse on klassikko, joka pysyy listalla päivästä toiseen, muut kaksi keittoa vaihtelevat päivittäin. Kiireisinä päivinä jokin keitoista saattaa lopahtaa kesken päivän, mutta en näe sitä ongelmana.
Söin vakioni eli bouillabaissen, joka ei valitettavasti tällä erää ihan lunastanut odotuksia. Tavallisesti maukas liemi oli tavanomaista mauttomampaa, simpukat omituisen haalean värisiä. Mitä on tapahtunut? Miehen tomaatti-feta keitto oli tällä kertaa huomattavasti parempi.
Silti voisin ehdottaa Soppakeittiötä varsin miellyttäväksi lounaspaikaksi: Keitot ovat tarpeeksi isoja isommallekin kaverille ja leipä ja yrttiöljy maistuvat mukavasti sen hetken, jonka joudut keittoa odottelemaan (n 2-3 minuuttia). Pääsääntöisesti Soppakeittiö on yksi Hakaniemen hallin helmistä.
En lainkaan ymmärrä tämän paikan arvostusta. Olen käynyt nyt kahdesti, ja valitettavasti molemmilla kerroilla pettynyt. Gulassissa oli sentään mausteita ja lihasuikaleet olivat ihan ok, mutta kasvikset olivat mauttomia tikkuja (pakasteesta?). Toisella kerralla bouillabaisse oli vielä suurempi pettymys. Simpukat olivat harmaita ja sitkeitä, kasvikset taas niitä mauttomia pakastetikkuja, eikä aioli maistunut lainkaan valkosipulille. Leipä ja sen kanssa tarjoiltu yrttiöljy on ollut molemmilla kerroilla hyvää. Hinta on laatuun nähden kuitenkin korkea, eikä mauttomia tikkukasviksia voi antaa anteeksi varsinkaan sellaisessa ympäristössä.
Erinomaista soppaa, etenkin vakioannos bouillabaisse. Annokset ovat runsaita, ja lopun saa mukaan kätsyssä muoviastiassa. Paikassa on rehti ja eloisa tunnelma. Parhaita lounaspaikkoja täällä päin stadia.
Yhden lounaskäynnin jälkeen jäi hyvä fiilis ja mieleen jäi hyvät sopat. Söin Bouilla baissea ja se oli hyvää, ei parasta nauttimaani kuitenkaan. Keiton piristi majoneesi/jogurtti, yrttioöljy ja ihanat leivät. Hyvä ja piristävä lounas! Tulen uudestaan testaamaan muita keittoja.
This place lives up to it's reputation. The busy vibe in the market and cramped atmosphere isn't for everyone, but people come here for the food and it doesn't disappoint. The soups are hearty, with lots of good bread, fresh ingredients, the menu changes often and it's great value for what you get.
If it's cold outside, come in here and experience one of Helsinki's warmest charms. Don't forget to look around the market too and buy some local produce, it's all great.
There is also a Soppakeittiö in the markethall in the centre by the harbour which is equally good.
Olen kaksi kertaa yrittänyt mennä syömään Soppakeittiön soppia, mutta joutunut kääntymään kannoiltani kun soppa onkin jo loppunut siltä päivältä tai koko keittiö on viettänyt kesälomaa, eikä tietoa oltu päivitetty kotisivuille.
Kolmas kerta onneksi toden sanoi...
Pöydässä oleva leipä yrttiöljyn kanssa on hyvää. Kun keitto (bouilla baisse) kannettiin eteen, sen koko sai kyllä hämilleen, pienempikin annos olisi riittänyt. Keskelle nakattu valkosipulimajoneesikikkare sai keiton maistumaan. Vihanneksista tuli vähän pakastevihannesfiilis, mistä ei kyllä kiitosta heru. Ainoana kalana keitossa seikkaili lohi. Bouilla baisessa saisi kyllä olla muutakin kalaa. Kaiken kaikkiaan keitto oli kyllä maistuva, mutta kyllä varmasti jostain muualta saa vielä parempaa bouilla baissea! Mutta konsepti on kyllä kiva.