Kaikki ravintolat kartalla! Löydä auki olevat ravintolat suoraan kartalta. Zoomaa alueeseen missä olet ja suodata tulokset tyypin, hinnan ja arvostelujen mukaan.
Tämän ravintolan omistaja ei ole vielä lisännyt yhtään kuvaa. Toimi nopeasti ja lisää arvostelu jossa on kuvia mukana niin saat omat kuvasi tähän näytille!
Lounasmättöä. Ei mitään erikoista, mutta ei kyllä kamalan kallistakaan. Monipuolinen valikoima kaikenlaista kanaa, nautaa, salaattia & sushia. Vesi kuului hintaan & kahvi.
Keskinkertainen, kelvollinen lounaspaikka. Söin täällä lounaan seuralaiseni ehdotuksesta. Vähän mättötyylistä kiinalaista ruokaa, mutta maut eivät olleet huonoja. Ruoissa oli käytetty kaalia paljon raaka-aineena, oletettavasti kustannussyistä. Miinusta siitä, että periaatteessa monipuolisen buffetlounaan monet ruoat olivat loppuneet, vaikka lounasaika oli vasta puolivälissä. Kun ravintola on toiminut jo melko pitkään, henkilökunnan pitäisi osata arvioida lounasruokien menekki. Kokemus ei varsinaisesti innosta tulemaan uudelleen.
Ei näin. Suuri pettymys. Saavuimme paikalle 45min ennen lounasajan loppumista. Maksettuamme huomasimme, että kaikki ruuat, mukaanlukien riisi, olivat aivan lopussa.
Tästä ei henkilökunta meille kertonut ja oletimme, että tietysti ruokaa tulee lisää. Saimme kaavittua kasaan annokset astioiden pohjalla lilluvista objekteista, jotka myöhemmin tunnistimme kasviksiksi ja lihapaloiksi. Lisää tutkimusmateriaalia ei ollut saatavilla, sillä ruokaa ei pyynnöstä huolimatta enää ollut tulossa.
Meidän jälkeemme vielä kehdattiin myydä jollekin naiselle lounas alennettuun 5€ hintaan. Ihan reilua antaa alennusta, mutta kun jäljellä on enää mustaa litkua ilman pienintäkään lihapalaa tai riisiä niin hinta on ehkä hieman yläkanttiin.
Ruuan laatu oli loppumisen lisäksi myös pettymys. Makua ei löytynyt ja riisi oli pohjaan palanutta.
Tunnelma oli kolkko ja kaikissa koristeissa, kuten maljakoissa, oli hintalaput! Täh? Hieman tuntui kuin olisi uppoavassa laivassa ollut syömässä.
Lounasajan loppuessa ei siis kannata missään nimessä käydä. Alussa ruokaa varmaan on, mutta maku ei yllätä missään mielessä. En suosittele.
Ruoka oli koko ajan loppu, kaikkea piti pyytää lisää eikä sitä odottelusta huolimatta tullut. Ravintola täysi johtuen varmaankin lounasajasta ja jostain jalkapalloturnauksesta messukeskuksen vieressä. Se varmaan vaikutti näin haluaisin uskoa. Vesi lämmintä, jäistä ei tietoakaan. Yksi!!! ainoa tarjoilija yritti täyttää ruokatarjoilua, siivota pöytiä ja periä rahaa, tosi huono kokemus. Surkein kiinalainen missä käynyt, kyllä kannaattaa käydä pohjoisessa Rovaniemellä kiinalaisissa, siellä saa lämmintä ruokaa niin paljon ku haluaa vaikka on lounasaika ja ravintola täyttä ja siellä saa myös samaan hintaa juomaksi muutakin kuin vettä joka oli siis täällä niin lämmintä ettei sitä voinut juoda. Ei käydä toiste.
South China on melkoinen outolintu. Sijainti Itä-Pasilan nurkassa ja työpaikkaruokalamainen sisustus asettaa odotukset melko matalalle tasolle ilta-aikaan tapahtuvalle take away-kokemukselle - joka on muuten mahdollista vain perjantaisin ja lauantaisin, muuten paikka on auki vain lounasbuffetia varten. Täysin tyhjässä ravintolassa palvelu on mukavaa, ja listalla on suomikiinalaisten vakiovalikoimaan kuuluvien annoksien lisäksi muutamia varsin mielenkiintoisen kuuloisia annoksia. Hinnat alkavat noin 12 eurosta, kalleimpien vaihtoehtojen ulottuessa lähes 30 euron hintaluokkaan; ei ehkä ihan odotettavissa sijainnin ja yleisfiiliksen perusteella, mutta toisaalta antaa odottaa, että raaka-ainepuolelta löytyisi laatua.
Listalta valittu yuxiang tofu (13,50€ ja 10% take-away alennusta) onkin sitten erinomainen suoritus kaikin puolin. Arvio raaka-aineiden hyvälaatuisuudesta osuu nappiin, annoksesta löytyy jopa tuoretta inkiväärisilppua, joka on melko harvinaista peruskinkeissä. Kasvikset ovat tuoreita ja paistettu juuri sopivan pikaisesti, tofu on mainiota ja kuutioiden sijaan pitkinä suikaleina. Kastike on myös erinomaista ja tulisuutta löytyy melko lailla, vaikka listassa ei ollut minkäänlaista merkintää tulisuusasteesta. Ei paha kuitenkaan. Jos jotain haluaa napista, annoskoko on ehkä hiukan nafti.
Joka tapauksessa, aivan erinomainen ensikokemus tästä ravintolasta - ehdottomasti visiitin arvoinen ainakin ilta-aikaan.
Hyvä peruskinkki, joka on parantanut tasoaan edellisen vierailuni jälkeen (kesä 2010). Buffet-pöydässä riittää valinnanvaraa ja jälkiruoaksi sai kuumia munkkeja, nam!
Melko tulinen pekingin kana oli parasta koskaan maistamaani! Ei löytynyt listasta, mutta tilaaminen ei ollut mikään ongelma. Mukaanotettuina hinnat todella halvat, mutta annoskoot suht pienehköt.