Ei tietoa

Viinitupa Vuorenmaja

viiniä ja ruokaa
Arvosana 4.7 / 5

Historiallinen Vuorenmaja keskellä luontoa, upeiden näköalojen ja Mäntän kulttuuriaarteiden ympäröimänä kutsuu sinut nauttimaan palvelusta!
Vuonna 1928 rakennettu ja arkkitehti W.G. Palmqvistin suunnittelema maisemakahvila muuntautui kevään 2015 aikana eurooppalaiseksi viinituvaksi. Tarjonnasta löytyy eurooppalaisen keittiön herkkuja, pienten eurooppalaisten tilojen laatuviinejä, kotimaisten pienpanimoiden pullotuotteita, saksalaisia oluita sekä kahvia, teetä ja kotileivonnaisia. Makumatka Euroopan eri alueiden erikoisuuksiin toteutetaan mahdollisimman pitkälti upeilla lähituotteilla.

Kesäsesonkina Viinitupa Vuorenmaja palvelee päivittäin iltapäivästä iltaan. Aukioloaikoina pääsee tilauksesta nauttimaan mm. sveitsiläisen keittiön herkkuja, Raclettea ja Fondueta (väh 4 henk). Viinitupa Vuorenmaja toimii myös tilausravintolana ryhmille ja yrityksille ympäri vuoden.
Vuorenmajalta löytyy levähdyspaikka moneen makuun; katettu ulkoterassi houkuttelee kauniina kesäpäivänä viilentävän juoman ääreen, Vuorenmajan sali alkuperäisine kalusteineen on viihtyisä säällä kuin säällä ja tunnelmallinen takkahuone lepolasseineen kutsuu rentoutumaan vaikka kirjan tai lautapelien ääreen.


Arvostelut (1)

Yli 2 vuotta vanhat arvostelut
Nämä arvostelut eivät vaikuta keskiarvoihin

Ihastuttava pala Sveitsiä Mäntän viereisellä mäennyppylällä. Flamkuchenit ja jälkiruokaleivonnaiset olivat mainioita. Sekä sisätilat että terassi kivoja. Kesälauantain sesonkiin henkilökuntaa oli hiukan turhan vähän, mutta palveluasenne silti kohdillaan. Suosittelen ainakin pienempään nälkään!

     
     
     
Kokemus: À la carte Hinta: 15€ Lisätty: 23.07.2016
Arvosana: 0

Yhteisö

Kuvat

Fanit (0)

Nämä käyttäjät ovat merkinneet ravintolan suosikikseen.

Kiinnostuneet (0)


Sijainti

Vuorentie 70, 35820 Mänttä - Reitti
03 4747 457
http://www.vuorenmaja.fi

Vaihtoehtoisia ravintoloita