Avautuu 16:30

Ravinteli Bertha

moderni bistro
Arvosana 3.8 / 5

Rehellinen ruuan valmistustapa ja aidot maut on se meidän juttu. Paikalliset herkut läheltä ja kaukaa sekä laadukkaat raaka-aineet ovat berthan glokaalin keittiön perusta. Ruokalistat laaditaan aivan uudella tavalla tuoreiden raaka-aineiden sekä viinien ja muun juomavalikoiman perusteella. Näin voimme luvata, että meillä on joka viikkoa jotain uutta!


Asiakaskokemus

Kasvisruokaa
Huomioi erityisruokavaliot

Arvostelut (87)

Yli 2 vuotta vanhat arvostelut
Nämä arvostelut eivät vaikuta keskiarvoihin

Happamia ovat. .
Valittavana joko 4 tai nälkäiselle suositeltu 6 ruokalajin menu, siitä myöhemmin lisää...
Joukko nuoria ammattilaisia keittiössä tekee uusia versioita perinteisistä ruuista tutuilla raaka-aineilla. Suurimmalta osalta hyvin onnistuneesti, mutta esimerkiksi seitin seläke ja härän sydän eivät olisi kaivanneet väkiviinaetikassa uitettuja kaalinlehtiä tai "mummon kurkkuja". Lisäksi kokonaisuuteen kuului hyvin niukasti proteiinia, minkä takia aikaisen illallisen ja myöhäisen nukkumaan menon välissä ehti jo nälkä tulla uudestaan. Juomat: mikä on hyvä etikkaruoka viini? Ehkä toisena juomamenuvaihtoehtona tarjottu olut-menu olisi toiminut paremmin? Talon samppanja ja mielestäni yksinkertaisesti vielä raaka tempranillo olivat viinitarjoilun heikoimmat lenkit. Kalifornialainen täyteläinen ja lähes tammeamaton Chardonnay taas täysosuma.
Kiva paikka, jossa yritetään käydä uudestaan kun menu taas vaihtuu.

     
     
     
Kokemus: À la carte Hinta: 65€ Lisätty: 15.09.2018
Arvosana: 0

Toimii aina. Tuskin missään muussa ravintolassa tilaisin sokkona annoksen, jossa on raaka-aineena mainittu sei ja kukkakaali. Mutta kyllä taas kannatti. Tuntuu, ettei ole mitään valiä, mitä tilaa, aina priimaa pukkaa. Juomapaketti oli sopivassa määrin taas viihdyttävä ja yllättävä. Myös gluteteeniton ruokavalio otettiin hyvin huomioon, niikuin tämän tason ravintelissa voi olettaakin. Tampereen parhaimmistoa.

     
     
     
Kokemus: À la carte Hinta: 49€ Lisätty: 22.03.2016
Arvosana: 0

Komea kokonaisuus. Viimein (helsinkiläisenä) päästiin kokeilemaan kehuttua Berthaa ja kokemus jopa ylitti odotukset. Ennen kaikkea miellytti neljän ruokalajin harmoninen kokonaisuus ja se että maut olivat aika täydellisesti balanssissa minkään korostumatta liikaa tai minkään katoamatta. Ruokalista on erikoisesti kolme pääraaka-ainetta mainiten, mutta Berthassa mennäänkin selvästi raaka-aine edellä.

Annoksia on ehkä turha käsitellä yksitellen. mutta omena, selleri, saksanpähkinä -annos oli loistava. Aliarvostettu hieno raaka-aine, selleri, oli nostettu hienosti esiin pääraaka-aineeksi. Viinien sopivuutta en päässyt valitettavasti kuskina juuri testaamaan, mutta alkuruokien kanssa tarjottu elsassilainen pieni valkkaritilkka toimi erinomaisesti.

     
     
     
Kokemus: À la carte Hinta: 45€ Lisätty: 31.01.2016
Arvosana: 2

Neljän ruokalajin menu 49e ja siihen suositellut viinit päälle yhteensä 91 euroa. Kasvissyöjän (lakto-ovo) kolmas kerta Berthassa ja joka kerta olen saanyt hyvää ruokaa viineineen. Nyt molemmat alkupalat olivat viininsä kanssa niin täydellisiä, että ihan itku pääsi. Suosittelen ottamaan viinipaketin, sillä makukombot on todella mietitty.

Seuraavaksi haluan kokeilla kuuden ruokalajin vegaanista menua viineineen.

Tee pöytävaraus ajoissa.

     
     
     
Kokemus: À la carte Hinta: 49€ Lisätty: 24.01.2016
Arvosana: 1

Oikein hyvä kolmen ruokalajin ateria viineineen. Bertha oli hienostelevampi ja ehkä vähän kalliimpi kuin olin kuvitellut, hiukan erikoista oli superkalliin samppanjan tyrkyttäminen (hintaa mainitsematta). Voisin käydä uudelleenkin kun Tampereelle tulen, mutta onhan siellä toki muitakin kiinnostavia ravintoloita.

     
     
     
Kokemus: À la carte Lisätty: 15.11.2015
Arvosana: 1

Ensi kertaa Berthassa. Söimme kolmen ruokalajin menut viinien kera. Sekä ruoka että palvelu oli loistavaa ja loppuun asti mietittyä, samoin viinin ja ruokien yhteensopivuus.
Bertha lyö kampoihin Helsingin hyville fine dining paikoille ja on ehdottomasti Tampereen parhaimmistoa. Suosittelen!

     
     
     
Kokemus: À la carte Hinta: 44€ Lisätty: 20.04.2015
Arvosana: 1

Tähän mennessä parhaiten onnistunut ravintola ruokien puolesta. Usein paremmissakin paikoissa joutuu pettymään perusasioissa, mutta Berthasta ei pahaa sanottavaa.
Loistava ruoka ja hyvä palvelu.

     
     
     
Kokemus: À la carte Hinta: 44€ Lisätty: 07.03.2015
Arvosana: 6

Aivan loistava ravinteli. Ruuat mahtavan makuisia ja viinit todellakin tukevat ruokia täydellisesti. Ensimmäisestä kerrasta lähtien ollut suosikkiravintolani Tampereella.

     
     
     
Kokemus: À la carte Hinta: 53€ Lisätty: 29.01.2015
Arvosana: 1
     
     
     
Kokemus: À la carte Hinta: 44€ Lisätty: 24.01.2015
Arvosana: 0

Tampereen suolaisimpia ravintoloita, niin makunsa kuin hintansakin puolesta, verrattuna raaka-aineisiin

     
     
     
Kokemus: À la carte Hinta: 47€ Lisätty: 05.11.2014
Arvosana: -2


Sijainti

Rautatienkatu 14, 33100 Tampere - Reitti
0400-355477
http://www.bertha.fi

Vaihtoehtoisia ravintoloita