Kaikki ravintolat kartalla! Löydä auki olevat ravintolat suoraan kartalta. Zoomaa alueeseen missä olet ja suodata tulokset tyypin, hinnan ja arvostelujen mukaan.
Laadukas ja maistuva vappubrunssi. Kävimme vappuna nauttimassa brunssin Torressa jolloin pääruuan yhteyteen kuului myös kattavat alku- ja jälkiruokapöydät. Pääruoan sai valita vain muutamasta vaihtoehdosta, joissa tosin oli riittävästi valinnanvaraa.
Alkupalat olivat melko tyypillisiä välimerellisiä tapaksia, mutta tarjolla oli myös paljon erilaisia salaatteja ja muita herkkuja. Jo pelkästään tämä olisi helposti riittänyt pääruuaksi.
Pääruuaksi valittu serranon kana oli runsas, ja maukas maalaistyyppinen annos (kuva).
Kaiken kruunasi loistava jälkiruokapöytä, johon kuului mm. erilaisia juustoja, suklaakakkua, juustokakua, omenapiirakkaa ja jäätelöä. Kuten todettua alku- ja jälkiruokapöydät olivat todella kattavat ja maittavat ja olisivat itsessään hyvin riittäneet sopivaksi ateriaksi. Nyt (lähes) samalla hinnalla sai lisäksi myös pääruoan, mikä oli toisaalta jo hieman "tuhlausta". Nälkä tosin todellakin lähti :)
Palvelu oli ystävällistä, mutta hieman hitaan puoleista vaikkei ravintola edes ollut lähelläkään täyttä. Pääruokien ajoitus koko seurueen osalta oli juuri sopiva, mistä kiitos hnekilökunnalle.
Ravintolan sisustus oli mielestäni viihtyisä, tyylikäs ja jopa hieman arvokkaan oloinen.
Mikäli ruuan hinta-laatu-suhde on samanlainen myös muulloin, voin suositella paikkaa varauksetta espanjalaistyyppisen ruuan ystäville.
Olemme syöneet "uudessa" Torressa nyt muutaman kerran ja ensimmäisen todella epäonnistuneen kerran jälkeen pari seuraavaa ovat olleet hieman parempia, mutta eivät kuitenkaan ole säväyttäneet samalla tavalla, kuin ennen "vanhan" Torren aikaan, jolloin tarjolla oli kaupungin parhaimpiin kuuluvat pihvit.
Palvelu on ollut yleensä vähän turhan hidasta ja ei mitenkään hirveän asiantuntevaa, sekä on joutunut useasti itse puuttumaan palveluun eli pyytämällä menua tai menemällä tiskille tekemään tilausta, joka kuuluisi ehdottamasti tulla pöydästä tarjoilijan toimesta tekemään.
Ruuan laatu on ollut vaihtelevaa ja paljon kertoo se, että omalla kohdalla paras ruokalaji ei suinkaan ole ollut pihviruoka, vaan grillattu mustekala, joka tosin oli todella hyvää.
Maustaminen on tupannut unohtumaan osaksi ruokien kanssa ja jos joutuu itse hakemaan pippuria ja suolaa pöytiin tarjoiltuihin ruokiin, on jotain vähän pielessä.
Tapakset tosi pieniä ja ylihinnoiteltuja. Toinen meistä tilasi tarjoilijan suosittelemalta hiiligrillilistalta mustaa possua, joka oli possun nahan alta rasvaista ja sitkeää. Annos ei ollut ollenkaan herkullisen näköinen ja uuniperuna oli kova.
Itse olisin ottanut samalta listalta kalaa, joka oli loppu. Päädyin tilaamaan valkosipulikanaa. Siinä kanafile oli paistettu ensin kokonaisena ja sitten viipaloitu ja laitettu pieneen paistinpannuun, jossa oli 1 cm öljyä pohjalla ja kananpalat ja kokonaiset valkosipulin kynnet uivat öljyssä. Mauton ja huippu rasvainen.
Emme tule toiste.
Torren salaattipöytä oli oikein kiva, palvelu ystävällistä ja pääruoka oli hyvää, eli tästä kaikesta kaunis kiitos. Mutta jälkiruoka oli mahalasku ja tuntui hinta-laatusuhteeltaan lähinnä asiakkaan pilkkaamiselta. Jäi tyytymätön olo.
Petit fours eli lajitelma suklaaherkkuja maksoi 7,50. Tämä tarkoitti kolmea pientä suklaakonvehtia, joista kaksi oli samaa makua ja puolikasta(!) mansikkaa lautasella. Mistä lähtien kolme suklaanamia on laskettu huomattavasti antoisammalta kuulostavaksi suklaaherkkulajitelmaksi? Onko tämä jotain "ranskatarkaan ei syö kuin pienen suklaahitusen jälkiruuaksi ja elää sillä viikon" -mielikuvapelleilyä?
Joka tapauksessa annos ei oikein vedonnut suomalaisen huumorintajuun ja makuun. Hinta oli rehellisesti sanottuna kiskontaa määrään ja laatuun nähden, kun konvehteja ei sentään oltu kuorrutettu kullalla...
Sitä paitsi Petit Fours tarkoittaa leivonnaisia, ei konvehteja.
Torressa käydessä voi odottaa saavansa hyvää ruokaa, mutta tunnelma ja kokemus ei ole Kop Kolmiossa sijainneeseen Torreen verrattavissa. Aiempaa Torrea pidin Turun parhaimpiin ravintoloihin kuuluvana,mutta muutettuaan paikkaa sen taso on mennyt alaspäin. Uusi ravintola on persoonaton ja sisustukseen ja tunnelman luomiseen ei olla pistetty kovinkaan ajatusta. Kuvaavat sanat ympäristöön ovat kolkko ja tylsä, tilaa on liikaa verrattuna siihen mitä siellä on saatu aikaiseksi. Tänään viimeeksi kävelimme ravintolan ohi illan ravintolaa valitessamme, sillä emme halunneet käyttää rahojamme puolinaiseen kokemukseen. Tunnelmalla on väliä!
Vihersimpukat oli superhyviä. Tapakset aikamoinen pettymys, juusto nyt on aina hyvää mutta ne paprikat/sienet?!?! Liharuuat ihan ok. Palvelukin oli ihan ok. Ei nyt mitään kehuttavaa, muttei haukkumistakaan sillä siellä nyt oli jokunen muukin kuin meidän seurue syömässä.
Palvelu oli huonoa ja ruoka ei täyttänyt odotuksia. Tapakset olivat yksinkertaisia ja hintaansa nähden riman alituksia. Pääruoka oli mautonta. Salaattipöytä oli illan pelastaja, se oli monipuolinen ja hyvä.