ElinaNN

2 arvostelua

Ansiomitalit

Blogi

Arvostelut (2)

Yli 2 vuotta vanhat arvostelut
Nämä arvostelut eivät vaikuta keskiarvoihin
Ravintola: Baskeri & Basso bistro

Kylmät alkuruoat olivat kovin tavanomaisia, rasvaisia kinkkuja ja rasvaista mozzarellaa. Olisi kaivannut jotain kevyttä ja raikasta mukaan. Väliruokana tarjottu pasta oli hyvänmakuinen, mutta annoksen ulkonäkö ei ollut houkutteleva, jotain väriä, edes yrttisilppua tms. olisi kaivannut. Pääruoka-annoksen kuvepaisti oli ok, mutta tylsää syödä pelkkää lihaa (pieni sipuli ja maustevoi eivät keventäneet tunnelmaa). Jälkiruoka oli ihan kelpo, hyvänmakuinen.
Tarjoilu pelasi kohtalaisesti. Kiirettä tuntui olevan ja osa tilatuista kahviannoksista jäi tulematta, ei enää ehditty huomauttaa ja jäädä odottamaan. Suuri pettymys ja ihmetyksen aihe oli se, ettei ravintolasta saa lainkaan teetä. 13 hengen seurueesta olisi 4 henkilöä juonut teetä. Tämä lienee ravintolan tietoinen valinta eikä vahinko. Tarkoilija totesi, että heiltä saa espressoa.Todella kummallinen veto, käynti jää viimeiseksi, sillä monet Helsingin ravintolat ovat ymmärtäneet satsata myös teehen.

     
     
     
Kokemus: À la carte Hinta: 53€ Lisätty: 10.03.2016
Arvosana: -3

Ravintola: Regina bistro

Käydessämme Reginassa, siellä oli oikein mukava tunnelma. Palvelu oli mutkatonta ja ystävällistä. Palsternakka-alkuruoka oli hauska annos, maukas pääruoka (häränrinta) tarjoiltiin retro-lautasilta ja huipennus oli ihan espresso-jälkiruoka. Suosittelen.

     
     
     
Kokemus: À la carte Hinta: 42€ Lisätty: 19.11.2015
Arvosana: 0


Kuvat


Seuraajat

Listat

Kirjanmerkit


Suosikit