Plantana

1 arvostelu

Ansiomitalit

Blogi

Arvostelut (1)

Yli 2 vuotta vanhat arvostelut
Nämä arvostelut eivät vaikuta keskiarvoihin
Ravintola: Sandro Kallio Pohjois-Afrikkalainen

Olen käynyt Sandrossa kahdesti brunssilla. Ruoka on aina ollut hyvää eikä ole jäänyt nälkä. Kummallakin kerralla olen tosin pettynyt palvelun tasoon.

Ensimmäistä kertaa kävimme Eiran Sandrossa. Hovimestari(?) palveli meitä ystävällisesti, mutta muiden työntekijöiden käyttäytyminen oli epäkohteliasta. Ei hauskasti tai muodikkaasti epäkohteliasta. Näytti yksinkertaisesti siltä, ettei kukaan viihtynyt töissä.

Jokaisella työpaikalla on omat ongelmansa ja itse ruoka oli niin hyvää, että menimme puolen vuoden päästä uudestaan, nyt kuitenkin Kallioon. Palvelualttiutta ei löytynyt kuitenkaan yhtään enempää täältäkään. Varausaikamme oli kulunut 5min sitten, kun tarjoilija, joka repi takkiaan toisella kädellä päälleen, tuli koputtamaan (!) keskelle pöytäämme ja ilmoitti, että nyt on aika lähteä. Hämmästyimme, kun olimme tulleet brunssin viimeiselle kattaukselle, ja ajatelleet jäädä vielä viinilasilliselle, kun a la carte-tarjoilu alkoi. Pelästyimme kuitenkin tarjoilijaa ja lähdimme lipettiin :D jäi paha mieli, taitaa Sandron illallinen jäädä kokematta.

Kaiken kaikkiaan suosittelisin hälyistä paikkaa ystäväseurueille ja porukoille. Romanttiseksi kivaksi brunssipaikaksi ei sovi.

     
     
     
Kokemus: À la carte Hinta: 27€ Lisätty: 20.01.2016
Arvosana: 0


Kuvat


Seuraajat

Listat

Kirjanmerkit


Suosikit