aabee

6 arvostelua

Ansiomitalit

Blogi

Arvostelut (6)

Yli 2 vuotta vanhat arvostelut
Nämä arvostelut eivät vaikuta keskiarvoihin
Ravintola: Pihvitupa Viikinki pihviravintola

Käsittämätöntä. Mykistävää. Hämmentävää. Olen salaa haaveillut, että Joensuuhun tulisi saada kunnon rehellinen pihviravintola. Satuin bongaamaan ravintolan kyltin viikko sitten ajaessani sattumalta Kuurnankadun teollisuusalueen kautta. Lounasravintola teollisuusalueella luo mielikuvan perus suomalaisesta mätöstä, jota vetää pahemman puutteessa. Tämä on aivan toista.

Paikka oli sisältä siisti ja ilmassa leijui (vähän turhankin voimakkaasti) paistuvien pihvien aromi. Hinta-laatu suhde on parasta mitä missään olen saanut. Kauppahallista pihviliha maksaa kilohinnaltaan tuoreena lähes saman verran kuin täällä. Söin 400gr häränfilepihvin, joka oli nuijittu pizzalautasen kokoiseksi. Peruna ja kastikevaihtoehtoja oli runsaasti. Annoksen koristeluunkin oli hiukan nähty vaivaa. Maku oli erinomainen. Näillä hinnoilla en tosin uskalla edes kysyä mistä liha on peräisin, mutta en oikeastaan haluakkaan tietää. Seuraavalla kerralla pitää vain muistaa pyytää pihvi mediumina.

Paikka pyörii pienellä porukalla ja tilaukset otetaan vastaan tiskiltä ja lautaset noudetaan myös grillin vierestä kokin hihkaistua tilausnumeron. Pihvitupa oli ennen yhtätoista jo varsin täyden oloinen. Toivottavasti paikalla on pitkä ja kirkas tulevaisuus edessään. Toivotaan myös, että aukioloa jatkettaisiin myös illaksi.

     
     
     
Kokemus: Lounas Hinta: 13€ Lisätty: 02.12.2009
Arvosana: 6

Ravintola: XL-Grilli grilliruokaa

Tälle grillille porukka vaivautuu tulemaan kauempaakin. Annokset on merkittävästi isompia ja hinnaltaan edullisempia kuin keskustan grilleissä.

Lihaspiirakka sisälsi lautasenkokoisen lihapirakan lisäksi ilmeisesti todellakin puolikkaan lenkin. Burgerit myöskin laadukkaita.

     
     
     
Kokemus: À la carte Hinta: 6€ Lisätty: 16.10.2009
Arvosana: 4

Ravintola: Pub Olkkari

Koivu vaikuttaa ensikuulemalta lupaavalta: rehellistä ja edullista pubiruokaa. En ole aiemmin paikalla olleessa Olkkarissa käynyt, mutta ilmeisesti varsinaiseen ravintolatunnelmaan ei ole pyritty vaan paikka on edelleen pääasiassa Noljakan kantakapakka.

Ruoka itsessään lunasti odotukset pienen alkusäikähdyksen jälkeen. Satuimme nimittäin paikalle juuri kesken kiireisen piirinmestaruus darts-kisan aikaan. Annokset olivat hiukan liiankin isoja (erityisesti ranskalaisten määrä). Burgerit ja pihvit maistuivat seurueen porukalle.

Toivon, että paikka menestyisi myös ruokapaikkana, jolloin ravintolamaiseen sisustukseen olisi mahdollisuus panostaa hiukan enemmän.

     
     
     
Kokemus: À la carte Hinta: 14€ Lisätty: 16.10.2009
Arvosana: 4

Ravintola: Ravintola Gaude

Gaude on tehnyt samalla reseptillä pannupizzoja ilmeisesti kohta toistakymmentä vuotta. Pizzat ovat koostumukseltaan ja maultaan erilaisia kuin esimerkiksi Rosson vastaavat, kuitenkin todella maistuvia. Pahin puute on kuitenkin, että rafla ei ole auki lounasaikaan. Purukkaa olisi jonossa tod näk pihalle saakka.

Pizzojen hinta on tosin kivunnut säännöllisesti viimeisen viiden vuoden aikana ikävän ylös. Toivon uusien yrittäjien myötä kuitenkin menestystä ja pitkää ikää.

     
     
     
Kokemus: À la carte Hinta: 9€ Lisätty: 16.10.2009
Arvosana: 4

Ravintola: Ravintola Kielo fine dining

Söimme toista kertaa Kielossa pitkän kaavan mukaan. Tunnelma ravintolassa on hyvin ainutlaatuinen. Palvelu on hyvin asiantuntevaa, mutta välillä hiukan yliampuvaa.

Alkuruokana ollut vaihtuvasisältöinen herkkulautanen ei miellyttänyt aivan yhtä paljon kuin ensimmäisellä käyntikerralla. Päivän annoksena ollut poron vasan maksa oli aivan loistavaa. Muuten annoksessa oli hiukan liikaa erilaisia asioita.

Toivottavasti ravintola jatkaa korkeaa tasoaan jatkossakin.

     
     
     
Kokemus: À la carte Hinta: 45€ Lisätty: 16.10.2009
Arvosana: 2

Karmaiseva virhe antaa myös Tiedepuiston 3A-rakennuksen ravintola Amicalle. Uutta puolta mainostettiin alunperin laadukkaampana tilausravintolana, jonne voi viedä myös edustuslounaalle. Ruuan taso on tippunut parin vuoden aikana ok-tasosta lähes syömäkelvottmaksi hinnan noustessa säännöllisesti. Kokit osaavat varmasti tehdä hyvääkin ruokaa, mutta tähän ei ilmeisesti anneta mahdollisuutta. Itse rafla noudattaa Amican perus linjaa.

Toisinaan toivon, että Frituren kaverit kärräisivät lounasaikaan Kebab kojunsa Tiedepuiston eteen, jotta saisi välillä edes hinta/laatu suhteeltaan järkevää ruokaa.

     
     
     
Kokemus: À la carte Hinta: 8€ Lisätty: 16.10.2009
Arvosana: 2


Kuvat


Seuraajat

Listat

Kirjanmerkit


Suosikit