athene

14 arvostelua

Ansiomitalit

Blogi

Arvostelut (14)

Yli 2 vuotta vanhat arvostelut
Nämä arvostelut eivät vaikuta keskiarvoihin
Ravintola: Döner Harju kebab

Kävimme lounasajan ulkopuolella, eli listalla oli neljä vaihtoehtoa: seitan ja lammas, molemmista leipä tai lautanen. Päällimmäiseksi tunteeksi taisi jäädä pettymys: Annokset olivat hyvänkokoisia, -makuisia ja -näköisiä, mutta valitettavasti eivät läheskään kaiken hypetyksen arvoisia. Seitan sekä lammas oli paikoin kuivaa ja osin vähän palanutta, leipäkin oli kuivaa ja sitkeää. Annos oli kuitenkin monipuolinen ja kasvikset tuoreita, siitä plussaa, samoin jogurttikastike oli hyvää. Kaiken kaikkiaan siis annos oli hyvä, muttei valitettavasti mitenkään erikoinen.
Muuten paikalle plussaa eleettömästä sisustuksesta sekä ystävällisestä palvelusta, suuri miinus rasvankärystä joka ei todellakaan ole miellyttävä, vaatteet oli pakko laittaa tuulettumaan kotiin päästyämme, sen verran voimakas katku oli.
Kaiken kaikkiaan kokemus oli pienoinen pettymys, enkä usko että tulee välttämättä käytyä uudelleen (ellei sitten testaamassa lounasta).

     
     
     
Kokemus: À la carte Hinta: 13€ Lisätty: 05.10.2014
Arvosana: 0

Ravintola: Vltava tshekkiläistä
     
     
     
Kokemus: À la carte Hinta: 20€ Lisätty: 24.02.2014
Arvosana: 0

Ravintola: Kolme Kruunua 50-luvun suomalaista

Tarkoitus ei ollut kommentoida, mutta ilmeisesti antamani arvosanat ovat niin hyvät että on pakko. Valitettavasti en osaa sanoa mitään mikä ei olisi jo tullut aiemmissa kommenteissa esiin.

Oikein kiva paikka, olen aina saanut hyvää palvelua, ruoka on konstailematonta mutta erinomaista ja hinta-/laatusuhde on kohdallaan.

     
     
     
Kokemus: À la carte Hinta: 25€ Lisätty: 24.02.2014
Arvosana: 0

Ravintola: Bryggeri Helsinki panimoravintola

Ehkä odotukseni olivat liian suuret hyvien arvostelujen perusteella, mutta valitettavasti jouduin hieman pettymään. Noin kokemuksena jäi kuitenkin plussan puolelle ja ruoka oli maukasta, mutta valitettavasti pääruoka-annokset olivat todella pieniä ja siten pahasti ylihinnoiteltuja. Olen kuitenkin suht pieniruokainen nainen, mutta nyt oli kotiin tultua sellainen olo, että olisi pitänyt saada jotakin iltapalaa. EI hyvä.

Palvelu oli perusystävällistä mutta hieman kummallista. Ruokia joutui odottamaan tarpeettoman kauan. Ravintola on tyylikäs, mutta jotenkin tuntuu että panimotunnelma, ruuat ja sisustus ei kohtaa. Sisustus siis ehkä turhankin elegantti siihen nähden, että ravintolassa oli enimmäkseen syömässä kovaäänisiä kaveriporukoita ja fiilis oli tosiaan enemmän rennon panimoravintolan kuin hienostuneen fine dining -paikan, mihin sisustus mielestäni viittaa. Takaseinän valoverho aiheutti kumman auringonlaskuefektin, jonka jälkeen oli hämmentävää palata ulos pimeään Helsinkiin.

     
     
     
Kokemus: À la carte Hinta: 42€ Lisätty: 24.02.2014
Arvosana: 0

Ravintola: Ravintola Salpimienta pizzaa ja muuta

Pizza oli kelvollinen, tosin aika pieni ja siksi mielestäni ylihinnoiteltu. Täytettäkin olisi voinut olla enemmän.

Kun menin paikkaan, tarjoilijaa ei näkynyt mailla halmeilla ja sain notkua tiskillä jonkin aikaa ennen kuin sain ruokani tilattua. Mies oli aluksi ihan asiallinen mutta yhtäkkiä, ilmeisesti jostakin kielellisestä väärinkäsityksestä johtuen, menetti hermonsa täysin ja alkoi tiuskia minulle. Yritin selvittää asiaa, mutta mies ei ymmärtänyt tai halunnut ymmärtää.

Väärinkäsityksistä huolimatta sain lopulta tilaamani pizzan. Palvelu oli kuitenkin niin ala-arvoista, että toista kertaa en aio tänne mennä enkä voi suositella paikkaa muillekaan.

     
     
     
Kokemus: À la carte Hinta: 8€ Lisätty: 06.08.2012
Arvosana: 1

Ravintola: Sandro Kallio Pohjois-Afrikkalainen

Brunssilla kävin. Oikein kiva paikka, rento ja mukava palvelu. Brunssi oli monipuolinen ja ruoka hyvää, tosin makeat jutut (esim. baklavi) eivät olleet niin mieleeni. Ainoana miinuksena se, että ruokia ei oltu merkattu selkeästi ja niinpä joutui vähän arvailemaan, mitä mikäkin sisältää - ikävää jos on jollakin tapaa ruokarajoitteinen.

     
     
     
Kokemus: À la carte Hinta: 19€ Lisätty: 15.07.2013
Arvosana: 0

Ravintola: Kynsilaukka valkosipuliravintola

Miellyttävä, tunnelmallinen paikka. Ainoa pieni miinus siitä että kahden hengen illallisella istuisin mielelläni seuralaisen vieressä tai vielä mieluummin vinottain, vastakkain suuren pöydän ääressä oli hiukan tylsää.

Palvelu oli päällisin puolin hyvää, mutta jotenkin minullekin jäi hieman alentuva kuva, en osaa sanoa miksi, mutta tunsin oloni hieman epämukavaksi. Ruoka sen sijaan on ihan todella hyvää,

     
     
     
Kokemus: À la carte Hinta: 35€ Lisätty: 18.12.2012
Arvosana: 2

Ravintola: Kuu suomalaista modernisti

Oikein kiva ja tunnelmallinen ravintola. Ruoka oli erittäin positiivinen yllätys, mutta annokset voisivat olla isompiakin.

     
     
     
Kokemus: À la carte Hinta: 46€ Lisätty: 18.12.2012
Arvosana: 0

Ravintola: Maya Bar & Grill latinoamerikkalaista

Yllättävä paikka, en ole osannut ajatella Mayaa trendikkäänä tai suosittuna mutta molemmilla kerroilla paikka on ollut niin täynnä että olemme joutuneet hetken odottamaan baarin puolella. Palvelu on ystävällistä ja asiallista ja ruoka hyvää, joskaan ei sen erityisempää. Plussaa vegaanivaihtoehdoista joita en tosin itse ole kokeillut. Miinusta rauhattomuudesta ja hälyisyydestä. Kaiken kaikkiaan kuitenkin positiivinen kokemus.

     
     
     
Kokemus: À la carte Hinta: 18€ Lisätty: 22.10.2012
Arvosana: 0

Ravintola: Pueblo Bar y Taqueria meksikolaista, baari

Paikkana tosi mukava, miljöö rento ja viihtyisä, palvelu pelaa. Ainoa pikku miinukset siitä että iltaisin metelitaso (niin musiikki kuin muut asiakkaatkin) on omaan makuuni hiukan liian kova, keskustella voi vain vierustoverin kanssa kun kauemmas ei kertakaikkiaan kuule ja toinen siitä että hetken mielijohteesta tänne ei voi lähteä syömään, koska paikka on useimmiten niin täynnä.

Tacot ovat ehkä hienoinen pettymys, aitoa meksikolaista toki muttei kuitenkaan mitään kovin ihmeellistä. Kastikkeet, jälkiruuat, drinkit ja muut paikkaavat tätä puutetta, ja kokonaisuutena mielestäni hyvät ruuat ja erittäin kiva paikka.

     
     
     
Kokemus: À la carte Hinta: 12€ Lisätty: 24.08.2012
Arvosana: 3


Kuvat


Seuraajat

Listat

Kirjanmerkit


Suosikit