Alla restauranger på en karta! Du ser direkt vilka restauranger har öppet. Zooma in på kartan och filtrera restauranger enligt kategori, pris och vitsord.
Yksi parhaista ravintolakokemuksista Suomessa koskaan. Vaikea erityisruokavalio huomioitiin erityisellä huolellisuudella. Palvelu oli henkilökohtaista ja juuri sopivan välitöntä. Asiakkaiden toiveiden huomioiminen oli aivan omaa luokkaansa. Suosittelemme ehdottomasti!
Laadukas ravintola. Ruoka erittäin hyvää ja konsepti todella mielenkiintoinen. Miinuksena pienet annokset sekä suhteellisen hälyinen tunnelma, tilan ollessa pieni.
Annokset olivat herkullisia ja palvelu sekä tunnelma olivat kohdillaan. Ravintolan konsepti oli mielenkiintoinen. Tarjoilija kysyi, että millaiseen nälkään tilaamme ruoat ja onko jotain rajoitteita sen suhteen mitä voi syödä. Vastausten pohjalta sitten valmistettiin ruoat päivän raaka-aineista.
Söin alkuun viiden tapan lajitelman, johon kuului pieni keitto, täytetty paprika, tummaa leipää ja lohta, vaaleaa leipää ja lammasta sekä papuja ja homejuustoa.
Pääruoaksi otin hirven entrecotea ja jälkiruoaksi yhden ison suklaakonvehdin.
Miellyttävä viinibaari ja tapasravintola yhdistettynä erinomaisen ystävälliseen ja asiakkaita huomioivaan hienovaraiseen palveluun. Tarjoilijamme osasi suositella jokaiselle sopivan viinin ja kertoi miellyttävällä tavalla ravintolan konseptista sekä tiedusteli hienovaraisesti toiveitamme tapasten sisältöä ajatellen. Jo ravintolaan saapuessa olo oli tervetullut.
Tapakset olivat maukkaita ja valmistettu tuoreista, suurin osin kotimaisista raaka-aineista, mutta hitusen yllätyksettömiä makumaailmaltaan. Kaikki maistui hyvältä, mutta suuria ahaa-elämyksiä tai yllätyksiä ei tullut vastaan. Seurueemme jäi yksissä tuumin kaipaamaan omaleimaisuutta hyvin toteutetuista mauista huolimatta. Jos ravintolan nimssä esiintyy sana tapas, jää automaattisesti odottamaan omaleimaisia pikkuannoksia.
Palvelu oli kautta aterian erinomaista. Kiitosta erityisesti ranskalaiselle herrasmiehelle, joka ilahdutti seuruettamme vielä käsintehdyin suklaakonvehdein pisteeksi iin päälle.
Seuraavalla kerralla pitää huomioida myös varsinaiset pääruoat; viereisen pöydän pihvit tuoksuivat jumalaisille!
Ehdottomasti käymisen arvoinen pieni ravintola Helsingin ytimessä varustettuna erinomaisella palvelulla! Pienellä kehittämisellä Copas y Tapas saattaa siityä yhdeksi suosikkiravintoloistani omassa kontekstissaan.
Palvelu oli erinomaisen hyvää ja asinatuntevaa. Ravintola oli viihtyisä, tilaa riitti arki-iltana ilman pöytävarausta.
Tapakset olivat maistuvia. Plussaa siitä, että ne kootaan asiakkaiden etukäteen määrittelemien ruokarajoitteiden pohjalta. Paikka käy siis hyvin kasvissyöjälle kuin allergisillekin. Tapaksissa oli loistavasti hyödynnetty kauden raaka-aineita.
Kasvispääruoka on myös ilmeisesti joka päivä saatavilla, mikä ei tosin ilmennyt netistä eikä tarjoilijan puheista, hän kertoi vain liha- ja kalavaihtoehdosta, kasvisvaihtoehdon sai vasta kysyttäessä. Miksei tätäkin vaihtoehtoa voisi suoraan kertoa? Kikhernepihvit olivat hieman liian suolaisia, mutta koostumus oli hyvä.
Viinit jäivät tällä kertaa testaamatta, ensi kerralla sitten.
The tapas is good. The fish too. This place uses seasonal (local?) ingredients which gives an interesting twist to the tapas. The white wine recommended by the staff was disappointing though.
The food was nice but nothing you cannot make yourself at home. However while the staff were nice and enthusiastic about the restaurant, the place itself is very overpriced. We paid 40€ for 6 small (very) tapas and 2 glasses of Wine. Will go back but only when we have more money.
The staff really makes an effort. Ideal before or after the movies/opera etc. Unique. If you're looking for something cheap or ordinary then, of course, this place is not for you.