Alla restauranger på en karta! Du ser direkt vilka restauranger har öppet. Zooma in på kartan och filtrera restauranger enligt kategori, pris och vitsord.
Toistelen toki tuttua tulisuusvalittelua, mutta kyllä hot chili -nuudelit saisivat olla edes tulisia. Muutoin annokset ovat sopivan maustettuja keskimäärin, ja selvästi paremmasta päästä nuudelipaikkoja. Ei vedä vertoja kunnon nuudeleille, mutta kyllä näistä annoksista vähän saa lisäarvoa kaupan pussinuudeleihin verrattuna.
Buffetit ovat yleensä melko kehnoja verrattuna kilpailuun samassa ympäristössä, joten olen tilaillut lähinnä annoksia.
Kaisaniemen metroasematasoa nyt ei viihtyisämmäksi saa varmasti mitenkään, mutta kyllä siellä kiireeseensä hotkii. Palvelu on tosiaan oikein ystävällistä ja kohteliasta, niin jää heti parempi mieli kuin muista saman ympäristön pikaruokaloista.
Fried noodles kanalla, kuten aina. Myös Wrongissa. Täytyy myöntää, että fressimpi oli tämän vastaavan maku. Annoskoossa ei valittamista. Soijaa ehkä himppasen rankalla kädellä. Lounaspaikkana ihan jees.
Söin ramen-nuudelit kanalla. Annos oli varsin mauton, kuten joku jo aiemmin sanoi. Kana oli ilmeisesti kuorrutetu jollakin jauholla, sillä sen pinnassa oli ällöttävä vettynyt, limainen jauhokerros.
Kiitosta annoksen koosta ja ystävällisestä palvelusta. ruoka vain ei vakuuttanut millään tasolla. Taisipa jäädä ensimmäiseksi ja viimeiseksi kerraksi. Jos haluat yhtä mautonta ruokaa, ostan valmiin nuudelipaketin.
Palvelu sopivan ystävällistä, ei häiritty eikä hoputettu. Friteerattu kana maukkaampaa ja rapeampaa kuin muissa vastaavissa buffeteissa. Nuudelit maustettu hyvin, kastikkeet melko tavanomaisia, ehkä tulisuutta saisi olla vähän enemmän.
Taitaa olla kaisaniemen halvin lounas. Ei parasta kiinalaista, mutta hyvin passaa. Nälkä lähtee takuulla. Sitä kautta hinta-laatu-suhde hyvin kohdallaan. Omistajat kun vielä hieman suomea oppisivat...
Jättisetti.
Buffet taitaa nykyään venyä lounasajan jälkeenkin, määrällä kilpailua tietty riittää lähellä. No oli buffettia tai ei, Nuudelibaarissa nälkä lähtee ja lopussa ähky tulee takuuvarmasti. Varoja ei ryöstetä, hommasta selviää kellonaikaa katsomatta hyvin edullisesti. Esimerkiksi alkuruokien sekaan listattu kanakeitto (4€) yksinään riitti puolinälkään mainiosti.
Lautaselle taotaan maukasta kamaa Kaisaniemen metroaseman vähemmän viehkossa tunnelmassa. Palvelu toki on mainiota, mutta leffaan puskevat teinijengit muistaen kannattaa valita ajankohta. Metronvarsiravintola on aina helppo valinta kauempaakin.
Some reviews have branded this place as fast in service, I disagree wholeheartedly; an average waiting time of 20 minutes is unacceptable at a noodle bar. And if my experiences are out of the ordinary then it also says something about the unevenness of the service. However, the cashier/cook was very friendly so that evens out the experience. Now to the noodles themselves, underseasoning and a misleading spice chart are the foremost problems as are overcooked noodles, higher marks for the vegetables and produce that seemed fresh for a foodcourt place.