Alla restauranger på en karta! Du ser direkt vilka restauranger har öppet. Zooma in på kartan och filtrera restauranger enligt kategori, pris och vitsord.
Vastuu on sillä, joka lautasen täyttää eli asiakkaalla. Myös kevyempi kokonaisuus on rakennettavissa, vaikkei se itsellä olekaan tavoitteena. Hyvät valikoimat, niin salaatin osalta, kuin lämpimien ruokien puolella. Lämmin ruoka yleensä perus OK, juuri sellaista, mitä buffetit tapaavat tarjota. Maustehyllyn valikoima hyvä. Pizzan pohja muuttunut ajan saatossa kumimaiseksi. Letut yleensä toimivia, mutta tämänpäiväinen kakku oli kuiva kuin suomalainen stand-up koomikko.
Vallilan työpaikkaruokaloiden Rax. Täällä saa olla tarkkana ettei syö liikaa sillä ruoka on rasvaista ja vaihtoehtoja on monia. Viimeksi mm. kanaa, burritoja, pizzaa, jäätelöä ja kinuskikakkua. Kaikkea ei kannata siis yrittää edes maistaa, vaikka hintaan kuuluvatkin, mikäli haluaa olla hereillä vielä iltappäivällä. Jos haluaa herkuttella tai kaloreiden maksimointi on mielessä, tämä paikka on hyvä siihen. Ruoka on mielestäni perus työmaaruokalan tasoa.
Erinomainen salaattipöytä. Lämpimän ruuan taso heittelee suuresti. Välillä ruoka on erinomaista ja välillä selvästi epäonnistunutta. Keskimäärin hyvä. Loppuviikosta jälkiruoka samaan hintaan.
Allekirjoitan edellisten kommenttien sisällön; perustason lounaspaikka joka hoitaa hommansa mutta jättää ruokatunnin elämyspuolen kokonaan työkavereiden kanssa käytäviin keskusteluihin. Ruoka ei tosiaan ole kulinaristinen elämys mutta toisaalta ei ole pahaakaan, vaikea siis olisi väittää sitä huonoksikaan.
Hinta on sopiva, palvelu ok, ruokaa on runsaasti ja erivaihtoehtoja. Kasvisruokaa ei ole juuri koskaan. Ja sitten se suurin miinus: Ruoka ei maistu millekään. Ei pahalle (paitsi joskus), mutta ei kyllä hyvällekään. Ruoka on täysin mautonta, usein aivan liikaa kypsennettyä mössöä. Sen lisäksi ruoka tarjoillaan haaleana, ei suinkaan kuumana niin kuin muualla on tapana. En voi suositella.
Vaatii vähän totuttelua mutta ihan menettelevä ruokapaikka. Annokset yleensä joko näyttävät tai maistuvat hyvältä mutta harvemmin molempia samaan aikaan. Kokki on lisäksi löytänyt seisovien pöytien viisasten kiven, lisäämällä pullollisen rypsiöljyä kaikkiin annoksiin saadaan asiakkaiden vatsa täyteen mahdollisimman pienillä annoksilla.
Torstaina on hernekeitto/lettupäivä jolloin aikaväli 11-12 ei kannata paikalle mennä ellei ole halukas syömään seisaaltaan.
Lisähuomiona aivan käsittämättömän kaunis tarjoilija.
Tuhtia lounasruokaa. Yllätyin, että vaikka päivittäin on tarjolla keitto, kaksi lämmintä ruokaa ja pitsaa, kasvisvaihtoehtoa ei välttämättä ole laisinkaan (vegaanisesta puhumattakaan...)! Salaattipöytä on kohtuullisen runsas, mutta monissa salaateissakin on lihaa. En ehkä kuulu ravintolan kohderyhmään, mutta kuvittelisin, että yksi kasvisruoka voisi olla päivittäin. Sinänsä tuhti buffetlounas silloin tällöin kuulostaa kivalta ajatukselta, periaatteesta vaan tuntuu ikävältä viedä pennosiaan ravintolaan, jonka menu on näin rajoittunut.