Alla restauranger på en karta! Du ser direkt vilka restauranger har öppet. Zooma in på kartan och filtrera restauranger enligt kategori, pris och vitsord.
Oli työkaverin 50-vuotiassynttärit ja työporukalla liikenteessä. Meitä oli yhteensä kymmenen, varattiin pöytä etukäteen ja täytyy tässä vaiheessa jo vähän kehua erittäin kärsivällistä tilauksemme hoitajaa, nimittäin vaihdoimme henkilömäärää ja kyselimme sähköpostitse vähän kaikkea ainakin tusina mailin verran.
Saimme koko yläkerran käyttöömme, tosin keskiviikko-iltana ei varmaan ollut hirveästi asiakkaita, että tilasta olisi ollut pulaa. Palvelu oli erinomaista ja ammattimaista, siksi ihmettelen suuresti muiden kommentteja. Sattuikohan meidän kohdalle vaan hyvä tarjoilija?
Ruuat saapuivat melko nopeasti vaikka oli 10 ihmistä tilaamassa samaan aikaan. Alkuruuaksi otin valkosipulivoissa paistettuja kampasimpukoita ja luumutomaattivaahtoa, ystäväni suosittelemana. Olen ottanut aikaisemmin samantyylisen annoksen Helsingissä ravintola Helmessä. Paikat ovat hintatasoltaan samanlaiset, mutta Wanha Laamannin kampasimpukat ylitti odotukseni erittäin tasapainoisena annoksena. Toisin kuin Helmen annos, joka oli monissa kohtaa liian suolainen.
Pääruuaksi muut ottivat kuhaa ja ahventa, erotuin joukosta rohkeasti valitsemalla Haudutettua karitsanpotkaa, mokkakastiketta ja bataattipyreetä. Annoksen koko oli mukava yllätys, kun on tottunut Helsingissä sisäisesti itkemään "hienojen" ravintoloiden pienistä annoksista. Potka oli reilun kokoinen, ja liha oli erittäin mureeta. Mokkakastike oli ehkä hitusen liian suolainen yksinään lihan kanssa, mutta yhdessä bataattipyreen kanssa se oli juuri sopivan aromikasta. Vierustovereiden kala-annokset, varsinkin se kuha, olivat melkein jo taideteoksia. Kenelläkään ei tuntunut olevan valittamista.
Myös jälkiruuat olivat reilunkokoisia. En ole ottanut mitään jälkkäriä, sen potka-annoksen jälkeen ei kyllä jäänyt pienintäkään tilaa edes kahville. Viskilasillinen kyllä meni.
Tunnelma ja ympäristö olivat ihastuttavia. Ei ollut lainkaan sellaista hienostelijan paikka, jossa pitää hyssytellä, vaan puhuttiin ja naurettiin kovaa. Alakerrasta aina välillä kuului yhtä iloista yhteislaulua ja naurua. Tunnelma oli miltei kodikas.
Hinnat ovat mielestäni kohdallaan. Kun sellaisia hintoja maksaa, odotankin yhtä hienoa ympäristöä, hyvää palvelua sekä herkullista ruokaa kuin Wanhassa Laamannissa.
tarjoilijoiden käytös alaarvoinen,huomautus ruoasta,tarjoilija kertoo etten ymmärrä ruokaa,jälkiruoan yhteydessä ei suositella esim kahvia,konjakkia jne,naapuripöydän ruotsalaisille palvelukieli suomi.parempaa palvelua saa nakkikioskilta,viini oli hyvää,
Helsingin ravintoloiden hintainen, mutta huonompilaatuinen ravintola. Tarinaa ja potentiaalia olisi, mutta ikävä kyllä kulinaristiset elämykset jäivät pieniksi. Suurin pettymys oli alkuruokana syöty punajuurikeitto, joka oli lähempänä pussitomaattikeittoa; jäi melkein syömättä. Pääruuat (liha ja lohi) olivat yksinkertaisuudessaan parempia, vaikkakin kummastutti kauden vihanneksissa pihistely ja yletön rasvan käyttö.
palvelu ei ollut erityistä, vaan olematonta, mutta ei häiritsevääkään.
Mitäänsanomattomat "lihapiirakat" eli härkää voitaikinakuoressa.Ei maistunut miltään.Todella ylihinnoiteltuja.
Vasikka oli hyvää, mutta seurana ollut pekoni epämiellyttävinä kovin paloina ja parempaa muussia osaan itsekin tehdä.Lisäksi muussi oli jo kylmää pöytään tullessaan.
Tarjoilijatkin olivat hiukan ylimielisen tuntuisia.
RE Arvostelu 18.7.2011. Wanha Laamanni paikkasi tilanteen, ottamalla yhteyttä ja hyvitti huonot ruoka-annokset viipymättä. Luonnollisesti tilanne kiukutti 18.7. helteisenä päivänä ja arvostelu oli sen mukaista. No meille kaikille sattuu virheitä, eikä yksinomaan kesäharjoittelijoille :) Oppirahat on aina maksettava eikös juu. Wanhasta Laamannista jäi sittekin hyvä maku suuhun!
Harvoin saa ravintolassa näin huonoa ruokaa. Tarjoilija ei antamaamme palautetta noteerannut, ei mitään kompensaatiota eikä pahoittelua. Ainostaa lupasi kertoa terveisiä keittiöön. En tiedä oliko siivooja tuuraamaassa keittiössä vai miten näin pääsi käymään. Jos tarjoilija olisi tajunnut jotain, niin pahaa makua ravintola Laamannista ei olisi suuhun jäänyt. ALKÄÄ HYVÄT IHMISET VAAN VAHINGOSSAKAAN MENKÖ ellette halua pilata päiväänne.
Erinomaisessa miljöössä sijaitseva paikalleen jämähtänyt mummoravintola. Asiakaskunta ruokalistaa myötäilevä ja nelikymppinen kokee olevansa nuori kuin mikä. Ruoka on kyllä syötävää mutta ei ole siirtynyt tälle vuosituhannelle. Taitaa olla perusongelmana pikkukaupungeissa joissa sesonki pirun lyhyt ja äänekkäin asiakaskunta vaatii juuri tämänkaltaista. Lisää uskallusta ja homma lähtee uuteen nousuun!!! Palvelu ammattitaitoista mutta jäätävän ynseää. Tekisi mieli heittää jääkylmää vettä jotta saadaan edes jonkinlainen reaktio tai fiilis aikaan.