Kaikki ravintolat kartalla! Löydä auki olevat ravintolat suoraan kartalta. Zoomaa alueeseen missä olet ja suodata tulokset tyypin, hinnan ja arvostelujen mukaan.
Tämän ravintolan omistaja ei ole vielä lisännyt yhtään kuvaa. Toimi nopeasti ja lisää arvostelu jossa on kuvia mukana niin saat omat kuvasi tähän näytille!
Kauppakeskuksen kiireisessä hälinässä on mukava lepopaikka. Eli siis puhun kauppakeskus Ruoholahden Ciao!Caffe:sta. Espresso ja Cappuccino ovat melko tavanomaisia mutteivät huonoja, kahvidrinkit taas kokeilemisen arvoisia. Täytetyt Paninit ovat tähän mennessä olleet hyviä, kyllä niillä pikkunälän saa karkotettua hyvin. Jäätelövalikoima on loistava! Suosittelen etenkin sitruunasorbettia ja kookosjäätelöä, ovat todella herkullisia.
Sijainti kauppakeskuksen aulassa olisi kieltämättä paha enne, mutta korkeammalla tasanteella voi istuskella lepotuoleilla ihan rauhassa ja nautiskella ilman että kukaan tulee häätämään. Hullumpi kohta ei ole myöskään kiireisille kahvilakopin takana oleva tiskikään baarituoleineen josta voi seurata Itämerenkadun hälinää Cappuccinoa siemaillen. Henkilökunnan kahdella edustajalla on kädet täynnä töitä, jolloin palvelun saamisessa saattaa kestää. Annan anteeksi moisen, asiakkaita virtaa tasaiseen tahtiin ja töitä riittää.
Hinnat ovat ehkä hieman keskitasoa korkeammat, tosin ei ole ennenkään haitannut. Loistava paikka istahtaa kupilliselle Cappuccinoa kaikkina vuodenaikoina, tosin kesällä kuumuus saattaa iskeä avaraan varjottomaan tilaan. Suosittelen!
Nice ice cream selection.Friendly and good service. Not really cozy..
Odd is that the customer apparently seem to like to destroy the sofas ...
It's not place you want to stay longer or come back to.
Lounassalaatit on ihan ok ja usein miten raaka-aineetkin tuoreita (ei ihan joka päivä). Vesilasit ovat usein likaisia ja palvelu on todella alkeellista. Ihan kuin henkilökunta olisi aina ihan unessa ollessaan töissä. Olen käynyt sekä louansaikaan, että vkoloppuisin.
Pitkän odottamisen jälkeen saimme todella surkeaa asiakaspalvelua. Asiakkaita oli paljon ja myyjä näytti olevan yksin, mutta silti en usko toiste sinne eksyväni.
Odotimme kassalla hyvän tovin ennen kuin kahdesta tarjoilijasta toinen suvaitsi tulla palvelemaan. Toivoin saavani kylmää juotavaa paninin kanssa, valitettavasti smoothie-kone oli rikki. Eipä siinä, tarjoilija ei edes pahoitellut sanoi vain että jäätelöä kyllä saa. Kun vaihdoimme toisen kahvin isompaan, tarjoilija tuijotti hetken meitä ja kysyin "siis mitä?" Trip-mehu unohtui löydä kassaan, joten se laskutettiin sählinningin kera kun olin jo laittanut kortin maksupäätteeseen. Asiakaspalvelu oli siis todella huonoa.
Jälkeemme tullut seurue tilasia mozzarellapaninin, joka oli loppu. Me otimme viimeisen salamipaninin. Ihmetyttää miten ruuat voi olla loppu kun kahvila on vielä yli 3h auki!?
Miten tällainen paikka voi menestyä?? Kolme tarjoilijaa seisoo tiskin takana ja sekoilee edellisen asiakkaan laskun kanssa. Kukaan ei huomioi sitä että muita on jonossa: käännetään selkä asiakkaisiin päin ja sekoillaan yhdessä yhden kuitin ympärillä. Kun tilaamaan kerran pääsee on se kolmeen kertaan toistettava että tulee oikeanlainen kahvi. Siis kahvi, ei edes mitään ruokaa... Edellisellä kerralla käydessä oli capuccino onnistuttu tekemään haaleana, en ymmärrä miten sekin on mahdollista. Enpä taida kolmatta kertaa yrittää päästä asiakkaaksi.
Tavallisen pliisua cappuccinoa, einesmäisiä salaatteja ja täytettyjä leipiä sekä todella hyvää italialaista jäätelöä. Espressokone oli ihan laadukkaan näköinen, mutta itse juoma ei sitten kuitenkaan mitään kovin erikoista, en tiedä johtuiko tarjoilijasta. Tosin, ei kai kunnon cappuccinoon lisätäkään kaakaojauhetta pinnalle... Söin itse täytetyn mozzarella-ciabatan, joka oli valmiina lasivitriinissä ja maistuikin sellaiselle: vetisiä kasviksia, hyvää leipää ja valmiiksi siivuina ostettua mozzarellaa. Maku ihan ok. Seuralaiseni otti salaatin, joka tehtiin kyllä paikan päällä, mutta joka muuten oli sellaista lounasruokalatasoa. Jälkiruoaksi nauttimamme italialaiset jäätelöt sen sijaan olivat erinomaisia ja valinnanvaraa riitti.
Tarjoilija oli melko töykeä, ei edes laittanut ruokia ja juomia tarjottimelle, vaan ne piti itse kasata siihen, vaikka tarjottimet kuitenkin olivat tiskin takana. Myös tarjoilulinjasto oli sekava, ei oikein tiennyt missä on mitäkin, kuten esimerkiksi haarukat.
Ei siis mikään erityisen hieno paikka, mutta ihan ok. Jäätelöitä voin kyllä suositella varauksetta!
Söin täällä lämmitetyn paninin, joka oli oikein hyvä. Tilat on aika hyvät, sillä on mahdollista päästä mukaville sohville lähelle ikkunaa. Etenkin kesällä tosi hieno paikka olla.
Kerrankin kahvila, jossa järkevät hinnat!! Kävin ystäväni kanssa jäätelöllä ja voin sanoa että taisi olla paras sorbetti mitä olen koskaan maistanut...maistelin myös ystävän suklaajätskiä ja todella herkullista sekin. Paikka on hauska, virkistävän näköinen ja istuimet aidosti mukavia. Samaa ei voi sanoa palvelusta; kävin toisen kerran jätskillä mieheni kanssa ja nuoret myyjät alkoivat ääneen miettimään oliko "vanha möykky" jo heitetty roskiin vai vieläkö se oli valitun jätskin astiassa...samoin viime kerralla tarjotut tavallinen & sitruunavesi eivät olleet tarjolla nyt ja paikka oli ylipäätään sotkuisemman oloinen. Ilmeisesti tuurista kiinni, millaista palvelua (ja tuotteita!) täältä saa. Suosittelen, mutta tietyin varauksin.
Ainakin doppion hinta 2€ kohdallaan. Muutenkin kahvin hinnan ja laadun suhde hyvä. Pienen jäätelöannoksen hintakaan 2,70 ei hirvitä, olkoonkin että samalla artesaanikonseptilla tehty samanlainen jäätelöannos maksoi Itävallassa yhden euron. Valitettavasti ciabatta tavallista baaritasoa ja juustoversiossa Oltermannia !?!
Sijainti kauppakeskuksen aulassa olisi kieltämättä paha enne, mutta korkeammalla tasanteella voi istuskella lepotuoleilla ihan rauhassa ja nautiskella ilman että kukaan tulee häätämään. Hullumpi kohta ei ole myöskään kiireisille kahvilakopin takana oleva tiskikään baarituoleineen josta voi seurata Itämerenkadun hälinää Cappuccinoa siemaillen. Henkilökunnan kahdella edustajalla on kädet täynnä töitä, jolloin palvelun saamisessa saattaa kestää. Annan anteeksi moisen, asiakkaita virtaa tasaiseen tahtiin ja töitä riittää.
Hinnat ovat ehkä hieman keskitasoa korkeammat, tosin ei ole ennenkään haitannut. Loistava paikka istahtaa kupilliselle Cappuccinoa kaikkina vuodenaikoina, tosin kesällä kuumuus saattaa iskeä avaraan varjottomaan tilaan. Suosittelen!