Find Finnish restaurants online! See what's open right now on our interactive map – zoom in on where you are, then filter what you see by category, price, and reviews.
Olen yllätyksekseni lukenut tästä paikasta aika huonoja arvosanoja. Mutta Fannyn brunssi on aina ollut yksi suosikeistani, ainakin sinne pääsee sisään.. Paikka viihtyisä ja ruoat aina hyviä.
Sunnuntaibrunssi Fannyssa. Keltanokkana brunssikulttuurin suhteen en tiedä mitä oikeastaan odotin - ehkä enemmän hotellimaista aamupalaa - mutta petyin jostain syystä hieman.
Palvelusta ja miljööstä ei ole valittamista. Appelsiinimehu hyvää, vahvaa, ei laimennettua. Croissantit ja karjalanpiirakat herkullisia, vadelmahillon olisin kyllä korvannut mieluusti mansikkaisella vaihtoehdolla ja munavoi kaipaa enemmän voita koostumukseensa levittyäkseen nätisti karjalanpiirakalle. Syömäni pastatonnikalasalaatti maistui. Munakokkeli on lempiosani aamiaisessa, ja se oli pettymyksistä suurin: en voi sietää löllyvää ja valuvaa keltuaista, eivätkä vuohenjuustoköntit sopineet tähän iljettävärakenteiseen munakaskokkeliin yhtään. Jäin kaipaamaan myös pekonia, ainut lämmin tarjottu liha oli bratwurstin muodossa, ja sekin jäi puoliksi syömättä. Viinirypäleet sekä meloni- ja ananasviipaleet toivat brunssiin raikkautta. Kahvi hyvää, sen kanssa tarjottu rahkamarjapiirakka maistuvaa.
Täytynee vertailla muita Helsingin brunsseja, jotta osaan mitoittaa tämän kokemuksen perspektiiviin.
Syötyään sekä brunssia että lounasta ja satunnaisesti kahvittelemassa voin todeta että Fannyssa on potentiaalia mutta useimmiten tulee mutkia matkalla. Tilauksia on unohdettu, luonaaksi on tarjottu eilisen ruuat ja aamuisin brunssipöytä on sotkuinen ja jotkut ruuat loppu. Paikka yrittää olla niin cool ja "laid-back" mutta viileys toteutuu valitettavasti vain palvelun välinpitämättömyydessä ja ruuan laadun suhteen. Jos etsii hemmottelua kannattaa mennä muualle.
Päätimme valita Fannyn sunnuntai brunssi ravintolaksemme ja saavuimme ennen kello 11 paikalle. Jo tässä vaiheessa paikalla oli runsaasti muita asiakkaita ja nautimme ensimmäisen kahvikupin seisten odottaessamme vapaata pöytää. Vartin odottelun jälkeen saimme täydellisen pöydän ulkoa ja pystyimme aloittamaan brunssipöydän antimien nauttimisesta rennossa sunnuntaihengessä.
Brunssi koostui ns. perus ruuista ja täytti odotukseni hyvin. Kokonais tunnelma oli iloisten kanssaihmisten ympäröimänä erinomainen ja olimme tähän asti tyytyväisiä.
Ikävä kyllä saimme todeta miten ravintola jono vaikuttaa työntekijöiden paineensietokykyyn ja jäädyin pitkästä aikaa kun tarjoilijatar tuli ja pyysi meitä siirtymään sivupenkille kahvittelemaan jotta uudet asiakkaat saisivat pöydämme. Vastattuamme että emme ole ihan vielä valmiita poistumaan tarjoilijatar muistutti että hänen siivottua lautasemme pois emme voisi enää jatkaa ruokailua. Ottaen huomioon että oma lautaseni hävisi puheluni aikana edestäni ilman kysymystä olemmeko valmiita tai piittaamaatta kansainvälisestä aterin merkistäni niin tunsin voimakasta halua opettaa joitakin perus asiakaspalvelu niksejä kyseiselle tarjoilijattarelle. En kuitenkaan enään tässä vaiheessa viitsinyt tehdä tätä vaan keskityin pöydästä poistumiseen.
Sääli että muuten hyvä ja rento brunssikokonaisuus särkyi tällaisen välikohtauksen takia mutta nyt ei enää tee mieli nauttia seuraavaa vapaata aamua Fannyssa. Toivottavasti seuraavassa paikassa saa istua omassa pöydässä rauhassa erityisesti jos sinne on itsekin jonottanut.
Varasimme pöydän ystävieni kansa Fannyn brunssilta. Pöytävaraus kannattaa tehdä etukäteen, sillä heti ovien avautuessa Fannyn pöydät täyttyivät isoista seurueista. Paikalla taisi olla useampikin poltttariporukka.
Fanny on yksi harvoista Helsingin brunssipaikoista, joissa saa rahoilleen vastinetta. Leipä pöydästä löytyi croisantti kavereineen eikä karjalanpiirakoitakaan oltu unohdettu. Perinteisten nakkien ja pekonien lisäksi tarjolla oli useampaa ruokaisaa salaattia, jotka saivat kasvissyöjä kaverinkin hymyilemään. Pieni miinus munakokkelista, johon oli lorahtanut reippanlaisesti suolaa.
Ensimmäistä kertaa brunssilla Fannyssä. Paikka varsin täynnä, mutta löydämme itsellemme pöydän.
Leipäpöytä oli hyvä. Outoa että munavoin sekaan oli sekoitettu raejuustoa. Croisantit ei myöskään olleet ihan niin tuoreita, kun olisin toivonut.
Lisukepöydästä löytyi paljon hyviä herkkuja, ja sitä täydennettiin sopivin väliajoin, mikään ei ehtinyt loppua. Hedelmiäkin oli tarjolla. Lämpöhauteesta löytyi pekonia, munakokkelia, riisiä ja lihakastiketta. Pekonit oli kypsennetty vähän erikoisesti 5 siivua päällekäin, mutta ihan hyväähän se silti oli. Lihakastikekin oli kuulemma hyvää.
Vatsa täytty nopeasti ja tehokkaasti, ja pyötäseurue oli tyytyväisiä. Pullollinen cavaakin upposi varsin hyvin.
Asiaskunta oli varsin homogeenisesti alle 30-vuotiasta vähän hipsteriyteen taipuvaista. Vähän hälyistähän Fannyssä on, brunssi taitaa olla hyvin suosittu tapaamispaikka yllämainitulle asiakaskunnalleen.
Pari lounasta tullut syötyä täällä. Hyvää, hyvin maustettua ruokaa. Monipuolinen salaattipöytä. Miinusta se, että välillä ruoka oli loppumassa kesken, esim. pe moussaka loppui ja lohikeittoa joutui odottamaan hetken. Siitä huolimatta yksi keskustan parhaista lounaspaikoista, mikäli tulee riittävän ajoissa :)
Fannyn brunssi revisited pitkähkön paussin jälkeen. Ilo huomata, että konsepti ja hinta on sama, itse kun lämpenen enemmän brunssille joissa on tarjolla myös lämmintä apetta. Tällä kertaa se oli lihaa ja munakokkelia, molemmat erittäin hyviä. Näiden lisäksi pöydästä löytyi (ainakin nopeimmille aina) erilaisia salaatteja, mm. kana-peruna / feta-punajuuri/ pastatyyppinen, perusvihannekset, raejuustoa, kinkkuleikkelettä, juustosiivuja sekä leipää, karjalanpiirakkaa ja croissantteja. Makean ystäville hedelmiä & rahka(?)piirakkaa. Keittiössä oli kuulema sattunut viileälaitteiden vika, jonka seurauksena brunssin sapuskat oli pitänyt aamulla väsätä. Keittiölle 10 pistettä, tätä kommellusta ei mitenkään huomannut, kaikki ruoka oli vähintäänkin hyvää, jopa erinomaista pääasiassa.
Terdeltäkin paikka irtosi pienen odottelun jälkeen, helteellä sisätilat on tukalan kuumat. Terassi on todella kiva ja suurikiitos lokkisiimoista. Diggaan Fannya konseptina ja se pitää pintansa Helsingin parhaimpana brunssina mitä tulee hinta-laatusuhteeseen. Jos jotain parannettavaa olisi, niin alvelu on hieman tylyä toisinaan ja paikka ei ole mikään maailman siistein ainakaan kiireaikoina.
Kävimme fannyssä katsomassa "uusittua" terassia ja ajattelimme mahdollisesti myös syödä jotain pientä. Fanny oli tällä kertaa todellinen pettymys. Ilmeisesti viikonloppuisen kuppila käyttää kaikki voimavaransa brunssiin ja brunssin jälkeen mennään sitten niillä mitä sattuu olemaan jäljellä. Palvelu oli todella töykeää ja käsittämättömän ylimielistä. Jos henkilökuntaa ei kiinnosta palvella asiakkaita brunssin jälkeen ja keskustelee mielummin keskenään niin ravintolan voisi aivan yhtä hyvin sulkea. Saimme juomat pienen odotttelun jälkeen ja siirryimme terassille. Terassi ei varsinaisesti ole uudistunut ainakaan perusteellisesti vaan on aika samanlainen kuin edellisenä kesänä. Terassin perälle on tullut lisää tilaa ja terassi on hieman yhtenäisempi kokonaisuus.
Töykeä ja ylimielinen asenne asiakaspalveluun ärsyttää ja ei Fanny ei todellakaan ole ainoa paikka joka kärsii samasta ongelmasta. Mikäli henksu on noin töykeällä asenteella varustettua, parempi paikka heille saattaisi esim. olla jossain Sedulassa missä v**tuilu kuuluu asiaan.