Kaikki ravintolat kartalla! Löydä auki olevat ravintolat suoraan kartalta. Zoomaa alueeseen missä olet ja suodata tulokset tyypin, hinnan ja arvostelujen mukaan.
Todella hyvää palvelua niin salissa kuin varaustilanteessa. Kokonaisuutena yksi parhaimmista. Annokset hieman vaatimattoman kokoisia, mutta erittäin maistuvia! Hinta-laatusuhde lähes kohdallaan, aavistuksen ylihintainen maku jäi. Suositusviinit menuille olivat iso floppi - en muista koska olisin saanut näin epäonnistuneita viinivalintoja. Eli viinit suosittelen valitsemaan itse.
Erittäin hyvää ruokaa, varsinkin kaikki kalaruuat (pääruokina) ovat olleet suunnattoman hyviä. Ravintola on kallis, mutta mielestäni ruuan taso on todellakin jokaisen euron arvoista. Hyvä viinivalikoima ja osaava henkilökunta. Palvelu erittäin hyvää sekä aamiaisella, lounasaikaan, illalla että ilmeisen kiireiseen joulunalusaikaan. Suosittelen kokeilemaan kauden menua (vaihtelee) ja myös menuihin kuuluvaa viinipakettia. Viinipakettien viinit ovat pääsääntöisesti hyvin valittuja.
Kokemus vastaava kuin Helsingin tasokkaimmissa ravintoloissa. Kiinnostavat menukokonaisuudet. Ruoka oli erinomaista, suositusviinit tukivat loistavasti ruokaa (ja päinvastoin) ja palvelu oli ensiluokkaista. Tarjoilijamme osasi kertoa monipuolisesti viineistä ja täydestä ravintolasalista huolimatta pöytämme huomioitiin juuri oikealla frekvenssillä.
Selvästi Jyväskylän paras ravintola, vetää vertoja myös pääkaupungin paikoille. Sekä ruoka että palvelu huippuluokkaa. Paikassa oli mukava tunnelma. Lisäksi tarjoilija kertoi ruoista varsin värikkäästi ja selvästi asiastaan innostuneena. Mukava nähdä vielä tuollaista omistautumista!
Kaupungin kalleimmasta päästä, mutta ruoan ja palvelun taso on myös niinikään korkea. Henkilökunta on menestynyt myös kansainvälisissä kisoissa. Pöllöwaaria usein kuulee tituleerattavan "kaupungin hienoimmaksi ravintolaksi", mikä varmaan pitää aika hyvin paikkaansa. En osaa aivan varmaksi sanoa, mutta täältä taitaa löytyä kaupungin ruokaravintoloiden paras viskivalikoima. Kannattaa pitää mielessä Pöllöwaarin äitienpäivän lounas.
Jyväskylä-menu viinipaketteineen herkullinen kokonaisuus. Vaikka menuille hintaa tuleekin, ovat ne hintansa arvoisia. Listan pääruoat eivät ole sen kalliimpia kuin muissakaan keskustan ravintoloissa.
Tyylikäs ravintola, jossa on hyvä ruoka ja ystävällinen palvelu. Söimme aikaista illallista lauantai-iltana, koska seurueemme nuorin oli alle 3-vuotias. Saimme istua lähes koko ajan tyhjässä salissa ja saimme todella hyvää palvelua. Ystävällinen tarjoilija kertoi vaihtoehdoista ja suositteli alaikäisille kuohuviinin korvikkeeksi kuusenkerkkäjuomaa, joka lasten ihastukseksi tarjoiltiin myös heille korkeista laseista. Tarjoilija kohteli seurueen nuorta ja lapsia koko ajan yhtä tyylikkäästi kuin aikuisia.
Lapset saivat toivomansa ranskalaisia ja hyvät lehtipihvit, jotka nuoren herran mukaan olivat paremmat kuin muualla. Seurueen nuori kokosi lihapitoisen menun eri vaihtoehdoista ja hänestä tuli saman tien vasikanlihan ystävä. Aikuiset Jyväskylä-menun syöjät olivat myös tyytyväisiä. Alkuruokana oli siikatartaria, punajuurisorbettia ja friteerattua Kolatun vuohenjuustoa. Talon makea sinappikastike sopi hyvin kalan kanssa. Lasten menuihin kuului vihreä salaatti. Ennen alkuruokia tarjoiltiin pikku kupillinen kirkasta kylmää tomaattikeittoa. Päivittelimme joukolla vaivaa, joka oli nähty kirsikkatomaatteja kaltattaessa.
Jyväskylä-menun pääruokana oli poronfileetä, juuresröstiä ja hyvää kastiketta. Tosin seuralaiseni Suloinen suvi-menun pääruokana olleen kuhan kastike, jota totta kai halusin maistaa, oli mielestäni vielä parempi. Kausimenun alkuruoka, shamppanjarapukeitto, oli myös tosi hyvä. Otin ruokalistassa suositeltua La Grola -punaviiniä poron kanssa. En ole viinien tuntija, joten valitsen suosiolla ravintolan suosittelemat vaihtoehdot. Tämä viini oli tosi hyvää, ja päätellen siitä, että seuralainen tilasi lisää valkoviiniä, oli kuhan seuraksi suositeltu Von der Fels Riesling myös hyvää.
Ainoa hieman tyytymätön oli vihreän menun syöjä. Pääruokana oli vuohenjuustopiiras, joka ei hänestä ollut pääruokamainen. Kastikkeena oli choron-kastike, joka oli hänen mielestään liian vahva. Minusta (maistoin siis jokaisen lautaselta kastiketta) myös se oli hyvä, tanakan tomaattinen.
Testasin myös muiden jälkiruokia. Niistä parhaaksi totesin suklaamarkiisin mascarponevaahdon kera. Suussa sulavaa suklaata ja kermainen vaahto, jonka rinnalla oman raparperi-clafoutikseni kotijäätelöpallo kyllä kalpeni. Clafoutis oli hyvä. Join sen kanssa Assam-teetä. Minut saa tyytyväiseksi melkein pelkästään sillä, että tarjolla on pari vaihtoehtoa haudutettua teetä. Kausimenun mansikkasalaatti oli raikas ja maukas.
Seurueen pienin imeskeli tyytyväisenä jäätelöannoksessa ollutta suklaapuikkoa ja ihastui todella siinä olleeseen paperiseen sateenvarjoon. Juhlaillallisemme oli siis kaikin puolin onnistunut.
Jyväskylä-menu 54 €
Suloinen suvi -menu 59 €
La Grola -punaviini 16,50
Von der Fels Riesling -valkoviini 14,80