Kaikki ravintolat kartalla! Löydä auki olevat ravintolat suoraan kartalta. Zoomaa alueeseen missä olet ja suodata tulokset tyypin, hinnan ja arvostelujen mukaan.
Hinta-laatu-suhteeltaan oikein mallikas ravintola. Ruoka on juuri niin hyvää kuin hinnan perusteella voi olettaa. Ruoka vastaa hyvin sitä mitä Japanissakin ravintolassa tarjotaan.
Tarjoilija (toinen kahdesta) vaikutti kuitenkin siltä, että hän tekisi mitä tahansa mieluumin kuin olisi töissä ravintolassa. Hänen asenteensa lannisti tunnelmaa hyvin tehokkaasti.
tl;dr: ruoka oli hyvää ja autenttisen makuista, mutta palvelu lannisti tunnelman täysin.
Kai arvostelijat tiedätte, että sushin EI KUULU olla jääkaappikylmää? Jos se sitä on, kertoo se siitä, että se on ollut valmiina KAAPISSA odottamassa tilaustanne?
Ruoka oli erinomaista (ateriakokonaisuudet), varaukset pelasivat.
Tällä kertaa meni täysin hermot tähän paikkaan. Olin etukäteen varannut viikko aikaisemmin paikasta pöydän. Olin sopinut äitini kanssa viettävän siel iltaa. Saapuessa paikalle kerroin tarjoilijalle tekemästäni pöytävarauksesta. Hetken sekoilun jälkeen tarjoilija kertoi, että pöytää oli varattu meille vasta tunnin päästä. Kerroin, ettei se ole mahdollista minä olin tehnyt pöytävarauksen kello kuudeksi ja varauksen yhteydessä tajoilija kertoi, että pöytä on meille varattuna kahdeksaan asti, jolloin tulee seuraava seurue. Ja toisen hetken sekoilun jälkeen tarjoilija muuttikin väitteensä, että pöytä on varattu kello 18:30. Minulta meni hermot täysin, ei ole ensimmäinen kerta, että oli käynny näin. Edellisellä kerralla jokin toisella seurueella oli käynnyt over-booking tai jostain syystä heidän varausta ei löydy ja meidän varaus, joka selvästi luki varauskirjassa, oli annettu meille tarkoitettu pöytä heille! Meille ehdotettiin, että palaamme ravintolaan kahden tunnin päästä!
Olen sitä mieltä, että kyllä Helsingistä löytyy muitakin japanilaisia ravintoloita, enkä enää KOSKAAN tule asioimaan kabukissa. Pieni vinkki: jos henkilökunta ei osaa kunnolla puhua suomea, voisi jättää varausten ottaminen muille, jotka hallitsevat kieltä. Ei ole mukavaa, että on varannut etukäteen pöytää seurueelle, eikä sitä sitten ole. Pilaa täysin muiden iltaa..
Lähdin Kabukiin ihan hyvillä mielin kaverini suosittelemana. Kahden kaverini kanssa istuttiin pöytään, olimme varanneet pöydän edellisenä päivänä. Pöytä oli varattu 1½ tunniksi. Aloimme heti selaamaan ruokalistoja, mutta hämmästyksekseni osa listasta oli vain japaniksi. Siinähän yritettiin muutama tovi listaa tulkata. Itse ainakin melko uutena sushin ja japanilaisen ruoan ystävänä olen melko hakuteillä sanaston kanssa.
Tarjoilija kyseli juomia ja ruokia, sanoimme ottavamme vettä ja miettivämme vielä ruokatilausta. Tähän saimme kommentiksi "Ette kyllä saa päätettyä ennenkuin teidän aika loppuu". Olimme jo tästä hieman ihmeissämme. Sitten kun ruokatilausta tultiin hakemaan, mietimme ääneen ottaisimmeko umeshut, ja ennenkuin huomasimmekaan, oli ne jo pöydässä, vaikkemme edes niitä varsinaisesti tilanneet.
Ruoka itsessään oli ihan syötävää, sushit olivat kyllä erittäin lämpimiä. Vähän ehkä liiankin. Tuli itselleni mieleen että onkohan ne seisseet kuinka kauan lämpimässä. Raa'an kalan kanssa se on aina riski.
Ruoka oli muuten oikein maistuvaa, mutta asiakaspalvelu sen verran huonoa että en kyllä varmaan uudestaan omasta tahdosta mene. Ikävä kyllä, ruoan laatu ei pelasta tässä tapauksessa asiakaspalvelun puutetta. Sen verran on Helsingissäkin vaihtoehtoja, että en tänne uudestaan lähtisi.
Kilpailijat kyllä päihittävät mennen tullen, asiakaspalvelu heikkoa ja ruuassa maistui vanha öljy. ruokalista valtavan laaja, osa vaihtoehdoista vain japaniksi joten ei aavistustakaan mitä ne sisälsivät. tarjoilijoita ei kiinnostanut kertoa listasta tai auttaa valinnoissa. positiivinen asia oli hinta, laatuun nähden hinta kohdillaan eli varsin edullinen.
Hiukan erilaista japanilaista hyvinkin onnistuneesti.
Tämä ei ole mikään standardi sushimesta vaan annokset on rakenneltu japanilaisin, varsin kiinnostavin, makukokonaisuuksin. Pidin paljonkin vaikka onkin hiukan hintava.
Atmosfääri lattiatuolein ja matalin pöydin on oikeastaan aika kiva vaikka preferoinkin kunnon tuoleja ;) ja erilainen urheilukrääsä seinillä on ihan hauska persoonallinen touch.
Ei mikään jokapäivän mesta, mutta ehdottomasti menen uudelleen ja voisin suositella muillekin.
Olin kuullut paljon hyvää Kabukista, mutta valitettavasti kokemus oli heikko. Sushipalat ja -rullat olivat lämpimämpiä kuin koskaan missään muussa käymässäni paikassa. Rullat olivat pienen kokoisia kaliforniarullat olivat erityisen vaatimattomia, ja wasabia oli nigireissä laitettu kalapalan ja sushiriisin väliin liiankin tuhdisti. Palvelu oli hidasta: laskun saaminen kesti n. 30 minuuttia ja lisäjuomien tilaaminen ruokailun aikana oli vaikeaa, koska tarjoilija ei huomioinut asiakkaita.
Huonointa sushia, jota olen koskaan syönyt. Paikan tunnelma oli ok, mutta itse pidin sushin esillepanosta esimerkiksi Domossa paljon, paljon enemmän. Domossa myös hinta-laatusuhde on kohdillaan ja palvelu pelaa.
Mukava paikka. Todella pieni tosin, eli kannattaa varata pöytä etukäteen. Ruoka erittäin hyvää. Peittoaa halvat kiinalaiset paikat mennen tullen. Hintaakin toki ruoalle kertyy, mutta on se niin hyvää, että sen mieluusti maksaa.
Tarjoilija (toinen kahdesta) vaikutti kuitenkin siltä, että hän tekisi mitä tahansa mieluumin kuin olisi töissä ravintolassa. Hänen asenteensa lannisti tunnelmaa hyvin tehokkaasti.
tl;dr: ruoka oli hyvää ja autenttisen makuista, mutta palvelu lannisti tunnelman täysin.