Lappi Ravintola

Olin Rôtisseur –joukolla nauttimassa Lappi ravintolassa lounaan. Eat.fi –arvioinnit pelottivat, koska ne olivat tyrmäävän huonot (ruoka 2, hinta/laatu 1). Trip Advisor puolestaan rankkasi ravintolan korkeammalle 4/5. Eat.fi –palvelussa tosin oli vain neljä arvostelua kahden vuoden ajalta. Jännityksellä ateria siis aloitettiin.

Ensimmäiseksi pöytään tuotiin amuce bouchena oli annokset poron kateenkorvaa katajanmarjahollandaisen kanssa. Kateenkorva oli valmistettu perinteisesti leivitettynä – ei aivan suosikkini – mutta itse kateenkorva oli pehmeää, mehukasta ja maukasta. Poron ominaismaku toistui lempeästi miedon kateenkorvan maun kanssa. Poron kateenkorvan tuotantomäärät ovat niin pieniä, että kyseessä oli todella harvinainen herkku. Kateenkorvan kanssa ja tervetuliaisjuomana oli Malmgårdin Huvila Arctic Circle katajanmarja-ruis olut. Olut on syntynyt suomalaisen sahtiperinteen innoittamana ja katajanmarjojen lisäksi sen valmistuksessa on käytetty kokonaisia katajanoksia. Sahdin valmistuksessa katajaa käytetään suodatettaessa mäskiä vierteeksi olkien kanssa ja oksat antavat sahdille omaa pihkaista makuaan. Olut oli mainio ja sopi kateenkorvan kanssa hyvin.

Alkuruokana oli lohipastramia, keisarin salaattia ja muikun mätiä. Lohipastrami valmistetaan suolaamalla lohi 17-20 –prosenttisessa liemessä kolmisen tuntia, sen jälkeen lohi savustetaan äärimmäisen kevyeksi – kala ei kypsy lainkaan – ja sitten kypsyttämällä se 70 –asteisessa uunissa sisälämpötilaltaan 28 –asteiseksi. Tämän jälkeen lohi pakastetaan kolmeksi vuorokaudeksi, jotta sen suola tasoittuu. Tuloksena oli äärimmäisen mehukas, maultaan täyteläinen ja rakenteeltaan silkkinen lohi, jota muikun mäti ja keisarin salaatti säestivät. Todella hieno annos, suosittelen. Ruokajuomana oli Malmgård Blond Ale, joka on mainio vehnäolut. Itse en ennen tätä ateriaa juurikaan vehnäoluita osannut arvostaa, mutta ruokajuomana se täytti paikkansa hyvin. En jäänyt kaipaamaan Rieslingiä, jota muuten olisin varmaan tilannut annoksen kyytipojaksi.

Pääruokana tarjottiin sikermä poron sisäelimiä: Poron kieltä, poron maksaa ja poron verimakkaraa, puikulapottumuusi, sipuli-omenakastiketta ja puolukka-variksenmarjahilloa. Annoksen ainoa keskustelua synnyttänyt komponentti oli maksa. Toisten mielestä se oli paistettu sopivasti, toiset kaipasivat rosaa vivahdetta – eli vähempää paistoa. Missään tapauksessa maksaa ei oltu paistettu yli. Sen maku ja rakenne olivat pehmeitä, mutta maksan paistoaste jakaa mieliä. Ammattitaitoinen keittiö pystyy varmaan huomioimaan sille esitetyt toivomukset paistoasteen suhteen. Poron verimakkara sai kaikki ihastumaan. En muista koskaan syöneeni yhtä hyvää verimakkaraa, vaikka Tampereella parikymmentä vuotta olenkin asunut. Se oli kerta kaikkiaan taivaallista. Poron kieli on tietysti aina hyvää. Se oli kypsennetty oikein - pehmeäksi, maukkaaksi ja mehukkaaksi. Muusi oli tehty puikulapotuista runsaan voin kanssa, joten makua ja rakennetta löytyi. Omena-sipuli –kastike ja puolukka-variksenmarja –hillo säestivät hyvin herkkiä makuja. Variksenmarja taittoi sopivasti puolukan ärhäkkyyttä vaikuttamatta kuitenkaan puolukan perusmakuun. Nappiannoksen kanssa nautittiin edelleen Malmgård Blond Alea ja se sopi juomaksi tähänkin annokseen oikein hyvin.

Jälkiruoaksi nautittiin mustikkamousse ja kampanisua. Annoksen lisänä oli mustikkahilloketta, vaniljajugurttia ja pieni valkuaisvaahto. Mousse on tietysti annoksen vaativin komponentti ja se oli oikein onnistunut: Kuohkea, maukas ja rakenteeltaan onnistunut. Mousse oli koristeltu päältä mustikkageelillä ja sitä lisäkkeet säestivät sitä mainiosti. Kampanisu jakoi mielipiteitä, koska kyseinen soodalla nostettu lapin leivonnainen ei kaikille ollut tuttu. Lapsuuteni pohjoisessa asuneena voin todistaa, että kampanisuksi leivonnainen oli täysin onnistunut. Rakenne oli murea, suutuntuma oli hyvä ja maku mitä pitääkin lievästi soodaista jälkimakua myöten. Kaikki eivät tällaisista tietenkään heti osaa nauttia, mutta vika ei ollut leivonnaisessa. Myös annoksen kanssa tarjottu Malmgård Belge jakoi mielipiteitä. Se on kuparinvärinen, belgialaistyylinen vahva ale ja lajityyppinsä ansiokas edustaja. Mielipiteitä jakoi sen sopivuus annoksen kanssa. Omasta mielestäni on, että se sopi juomaksi annoksen kanssa ja sen pieni – nähtävästi värimaltaan tuottama jälkikatkeruus – taittoi jälkiruoan makua mukavasti.

Aterian päälle tarjotussa pahkakuksallisessa oli nokipannukahvin makua. En tiedä, tuliko se kuksasta, vai oliko kahvi todella nokipannukahvia. Aivan loppuherkuksi tuotiin ilmakuivattua poron sydäntä, joka oli leikattu oikein syiden poikki paperinohuiksi lastuiksi. Siksi sen rakenne oli pehmeää ja sen syvä maku tuli hienosti esiin.

Kaikki annokset oli aseteltu kauniisti ja ne tuotiin tarjolle sujuvasti ja kohteliaasti. Ravintolan sisustuksesta voidaan olla monta mieltä, mutta eiköhän skandinaavista modernismia etsivä löydä tarpeeksi vaihtoehtoja muualtakin. Ainakin sisustus on tuotu omistajien kotipaikkakunnalta ja rakennettu kokonaan heidän makumieltymyksiensä mukaan. Vaikka ravintola avattiin jo -95, tunsin kabinetissa takan savun tuoksun, joka oli pinttynyt tummuneisiin kattopaneeleihin.

Raaka-aineissa ja keittiön ammattitaidossa ravintola ei tingi ja tämä näkyy tietysti hinnoissa. Norjan kassilohta ja uusseelantilaista saksanhirveä saa varmasti ostettua sitten muualta.
Oikeastaan ainoa kritiikki kohdistuu tuoleihin, johon aloin parituntisen lounaan lopulla kaivata istuinpehmikettä. Eihän niitä ole pakko kaikille jakaa, mutta olisi ollut mukavampaa, jos sellainen olisi ollut tarjolla.

Mutta Ravintola Lappia on pakko suositella kaikille eksotiikan nälkäisille ja niille, joita kiinnostaa aidoista raaka-aineista oikein valmistettu lappalainen ruoka.