Kaikki ravintolat kartalla! Löydä auki olevat ravintolat suoraan kartalta. Zoomaa alueeseen missä olet ja suodata tulokset tyypin, hinnan ja arvostelujen mukaan.
Katsomon lounaat ihan OK, toisinaan tarjoilupöydät vaan tyhjinä ja niiden täyttymistä täytyy odotella. Voissa paistetut muikut perunamuusin kera oli pienoinen pettymys, kummassakaan ei ollut yhtään suolaa. Onneksi sitä sai itse myllystä lisättyä. Yleinen ilme ja viihtyisyys ihan kiva, henkilökuntakin toisinaan ystävällinen, mutta vaikuttaa kovin kiireiseltä.
Ruoka on ihan syötävää, mutta palvelua ei kannata odottaa tai pyytää. Puolityhjässä ravintolassa ei ollut juomavettä ja sen vähän mitä löytyi sai pyynnöstä huolimatta itse hakea toiselta puolen salia. Aiemmin on tullut käytyä n. kerran viikossa, enää en mene.
Katsomon lounas on aina varma valinta. Hyvä salaattipöytä yhdistettynä buffet-tyyliseen parin vaihtoehdon pääruokaan yksinkertaisesti toimii.
Sisustuksesta voi olla montaa mieltä, mutta muutoin ilmapiiri on miellyttävä jopa lounasaikaan. Jonoa ei yleensä ehdi kertymään ja ruoka-astiat täytetään vauhdikkaasti.
Päivän lounasvalinta alkuruoan (kreikkalaistyylinen salaatti ja patonkia) jälkeen oli itseoikeutetusti lihapyörykät ja juuresperunasose pippurikermakastikkeessa. Suomeksi siis lihapullat ja muusi. Ruoka oli erinomaista. Yllättäen kuitenkin sen paras osa oli erittäin maukas kastike. Sitä olisi pitänyt ottaa enemmänkin! Kaiken kaikkiaan Katsomon lounas on toiminut aina ja sitä voi suositella lämpimästi kaikille (muille paitsi kasvissyöjille)!
Viikonloppuna joulubuffet oli huonosti toteutettu. Ruokaa ei saanut kuin yhdestä paikasta ja siihen syntyi käsittämätön jono, jossa joutui odottamaan jopa parikymmentä minuuttia.
Alkupaloja oli tarjolla runsaasti, mutta mitään makuelämyksiä ei sieltä löytynyt (olin kyllä odottanut). Possu on aina syntisen hyvää ja synnin määrähän kasvaa rasvan määrän lisääntyessä. Maksapasteijakin maistui.
Pääruoat olivat pettymys. Kiusaukset olivat hyviä, mutta eivät mitään ihmeellisiä ja niistä jäikin kotiruoan tuntu.
Jälkiruokapöytä yritti paikata tilannetta ja oli aterian paras osa-alue. Pannacotta oli hyvää ja rommijäätelö loistavaa. Taisi siinä olla jotain luumupiirakkaa jäätelön kanssa. Menettelihän sekin.
In'n'out.
Tyylikäs sisäpiha on muutettu persoonalliseksi ravintolatilaksi, jonka voisi uskoa muuntuvan käytössä moneen. Vihreää maalia yhdistettynä lasiin ja puuhun. Hallitusti, juuri ja juuri. WC-tiloihin oli matkaa pitkälti. Varmasti lähemmäs 300 askelta.
Kokeilukerrallani salaattipöytä sisältää yhden ruokaisamman ja paria keveämpää. Possusalaatti on erityisen maukas, ajaa pääruuan asian. Talon leivät ja levite miellyttävät suuresti.
Pääruokaosiossa on vakkarina kaksi lämmintä. Tällä kertaa savuporopasta on nähnyt parhaan teränsä. Tunnin liian pitkään seissyt pasta ei tarjoa elämyksiä. Sille on kuitenkin annettava anteeksi. Olen melko myöhään liikkeellä. Sen sijaan kantarellikastikkeen kera tarjoiltava uunilohi on hiton hyvässä vormussa. Kovin harvoin lounaskalasta tulee näin iloiselle tuulelle. Listaa katsoen ja ensikokemusta peilaillen tuntuisikin, että Katsomo on alleviivaavasti kalaorientoitunut. Noh, se voi olla arveluakin.
Äärimmäisen ystävällistä palvelua. Fiini pukeutuminen. Tervetulot ja kiitokset tulivat moneen kertaan. Kahvi maksaisi vähän safkan päälle. Take away -mukeja ei löytynyt. Näinpä espressomukillisen sai sisältymään lounaan hintaan. Eri reilua!
pääruokana siikaa, jälkiruoaksi appelsiinijäätelöä. Molemmat toimivat erinomaisesti. Viinisuositus onnistui mutkattomasti ja amatöörille mukavan hienovaraiseen tyyliin.
Bonuspisteitä upeasta, uniikista miljööstä ja erittäin ystävällisestä palvelusta.
Hyvin erikoinen ja samalla viehättävä miljöö ravintolalla. Ruoka oli makoisaa ja listalta löytyy hyviä erikoisuuksia. Syömäni Fish & chips tarjoiltiin englantilaiseen tyyliin ja siihen käytetty nieriä oli herkullista. Jälkkäriksi syömäni appelsiinijäätelö oli Todella Hyvää.
Vappulounas. Hyvä alkuruoka noudatteli perinteistä linjaa kaloista (sitruunasilliä, mätisilakoita, sokerisuolattua lohta ryytisinappikastikkeen kera) ja katkaravuista paahdettuine kookos- ja punacurrykastikkeineen, pikantteihin kanavartaisiin paprika-aiolin kanssa. Kalatarjoilua ryyditti leipävalikoima (palttoonnappeja, rapeaa ja hyvää maalahden limppua). Alkuruokiin kuului myös hyvää prässättyä häränrintaa ja tartar-kastiketta sekä ranskalainen maalaissalaatti, mozzarellaa, aurinkokuivattuja tomaatteja ja marinoitua artisokkaa sekä vihersalaattia. Salin toiminta oli pääasiassa hyvää, pienenä kauneusvirheenä oli pari kertaa ruokaa hakevien asiakkaiden tielle asettuneet keskenään rupattelevat tarjoilijat, joita asiakkaat joutuivat kiertämään. Pääruoan mauttomat varhaisperunat ja porkkanat, täysin parsakaalin näköinen mutta oudolta maistuva vihreä kasvi, sekä kuivahko lohi olivat pettymys, muhennettu korvasienilisäke puolestaan maistuvaa. Kokonaisena paahdettu häränfile ja bearnaisekastike olivat taas todella herkullisia, kuten myös jälkiruoaksi tehty hyvän mielen antava passion-juustokakku ja vadelma-melba. Juustovalikoima oli perussettiä, aivan ok.