Kaikki ravintolat kartalla! Löydä auki olevat ravintolat suoraan kartalta. Zoomaa alueeseen missä olet ja suodata tulokset tyypin, hinnan ja arvostelujen mukaan.
Karelia menuu täytti odotukset. Alkuun viisi makupalaa, sitten kuhaa ja korvasienimuhennuosta ja lopuksi raparperi parilla tavalla olivat maultaan ja riittoisuudeltaa hyvät. Viinit tukivat makuja
Ehdottomasti Joensuun paras ravintola. Sisustus on tunnelmallinen ja ravintolassa saa oikeaa palvelua (ja vielä ystävällistä sellaista)! Ruoka on ollut joka kerta suomalaista keskitasoa parempaa, joskus aivan todella hyvää. Lisäpisteet lähellä tuotettujen raaka-aineiden käytöstä.
Kävimme mieheni kanssa toista kertaa illallisella Kielossa. Meidät tervehdittiin ja otettiin vastaan kuin vakioasiakkaat. Palvelu oli koko illallisen ajan huikeaa ja erittäin ystävällistä, olematta kuitenkaan yliampuvaa. Se oli Pohjoiskarjalaisen suoraa ja luottamusta herättävää.
Söimme alkuun Kielon herkuttelulautaset, jotka lumosivat monipuolisuudellaan ja mauillaan. En ole koskaan syönyt yhtä hyvää ankkaa ja mieheni, joka ei kalasta erityisesti välitä, piti kovasti muikkumoussesta sekä siianmädistä.
Pääruoaksi valitsimme päivän annoksen, joka oli savustettua härän sisäfileetä. On myönnettävä, että se oli yksi parhaista, ellei paras pääruoka, jonka olen koskaan syönyt. Liha hajosi lautasella lähes itsestään ollen kuitenkin täydellisen medium. Portviinikastike sekä kermainen perunalisäke tukivat pääraaka-ainetta loistavasti, mutta erityisen paljon pidin kasvishöystöstä, johon oli käytetty muun muassa siitakesieniä.
Jälkiruoaksi söimme lämmintä suklaakeittoa sekä ananaskakkua. Kakku oli ihanan kosteaa ja tuoreet marjat toivat annokseen sen kaipaamaa kirpeyttä. Erityismaininta todella hyvästä kahvista.
Missään nimessä annoksia ei voi moittia pieniksi, ne olivat juuri sopivia ja vatsansa sai täyteen. Leipää (joka sekin oli itsessään maistuvaa) tarjottiin useaan otteeseen. Hintataso on mielestäni erittäin kilpailukykyinen. Mikäli kolmen ruokalajin illallisen hintaa vertaa muihin paikkakunnan ravintoloihin, samoissa hinnoissa liikutaan. Kielossa hintaan tosin kuuluu myös palvelu, paikallisuus sekä laatu.
Pieni seurueemme oli aivan myyty ruoan maun suhteen.
Yksi söi Karelia à la carte -menun, yksi Limousin-härkää ja yksi härän marmori ulkofilettä. Kierrättelimme annoksiamme ja totesimme ne kaikki loistaviksi. Huomasimme yhdessä, että jälkiruoissa Pavlova hakkasi suklaakakun.
Miinukset: Karelia à la carte -menun alku- ja pääruoka oli kooltaan nälkäiselle aivan siinä rajoilla, että pitääkö käydä vielä "nakkarilla" ennen kotiin menoa. Onneksi en käynyt ja Pavlovan maut pysyivät muistissa pidempään. Tarjoilija kävi tarjoamassa alkuruoaksi pöydissä itse tehtyä herkullista leipää, mutta eihän sitä kehdannut silloin ottaa kuin yhden palan ja sitten leipäkoria ei jätettykään pöytään. Harmitti vähän tähän hintaan...
Seuraavalla kerralla pitää tutustua terassimenuunkin, ainakin annokset näyttivät naapuripöydissä hyviltä!
Kielo on talvisin yksi Suomen parhaista ravintoloista. Edellisellä käyntikerralla Kielo taisi olla kuitenkin kesäterässä. Annoksista puuttui mielikuvitus ja samoja lisäkkeitä oli monissa annoksissa.
Pettymys oli etenkin alkupalalajitelma, josta jäi mieleen vain rasvattoman limousinepaistin sitkeys. Alkupalalajitelmasta kannattaisi ehkä luopua, jos järkeviä ideoita ei enää synny.
Viinilistalla on vain pari kelvollista vaihtoehtoa.
Tarjoilijalla oli kova kiire yksinään, eikä ennättänyt olemaan perinteisen "hyvällä mielellä".
Loistavaa ja herkullista lähi-ja luomuruokaa, ihanan välitön ja asiantunteva palvelu, kiva miljöö ja hyvä sijainti. Lista vaihtuu useasti vuodessa, joten joka kerta saa maistaa jotain uutta. Kielossa uskaltaa syödä erikoisempia osia lihoja ja sisäelimiä, sillä ne on valmistettu taidolla ja raaka-aineita kunnioittaen. Talon leipä on myös ihanaa ja kaveriksi saa kunnon kirnuvoita. Juomasuositukset pelaavat ja erityisesti mustaherukkainen kuohuviini toimii hyvin, vaikka läpi aterian. Annokset ovat kauniita ja herkullisia, kokonaisuudet on tarkkaan mietittyjä. Myös tällainen moniallergikko otetaan hyvin huomioon ja annokset pystyy helposti muokkaamaan rajoitteisille sopiviksi.
Ainoa miinus: Vuosien asiakaspohjan omaavana viisi pientä alkupalaa toistaa liikaa itseään, eikä jaksa enää säväyttää.
Ehdottomasti Joensuun paras ruokaravintola ja hinta-laatusuhteeltaan myös. Suosittelen lämpimästi kokeilemaan Kielon herkkuja!
Herkkulautanen vastasi odotuksia, pääruokani savonselän kuha todella maukasta. Parasta oli kuitenkin ennakkoon hieman negatiivisesti suhtautuneen kumppanini haukiniemen limousinehärkä ja hänen ensikommenttinsa: voi jestas,miten mureaa! Medaljonki hajosi hennosta
veitsen tökkäisystä...Kuohari, pinot noir ja jälkkärit täydensivät nautinnon,ammattitaitoinen palvelu oli ihanaa. Tulemme toistekin!
Nautimme muutama viikko sitten mainion illallisen Joensuussa ravintola Kielossa. Tunnelma oli rento ja mukava, palvelu osaavaa ja ystävällistä, ruoka erilaista ja maukasta. Siihen kun vielä lisätään, että Kielo käyttää mielellään lähi- ja luomutuotteita, on lähes täydellinen paketti kasassa. Miksi vain melkein? En vaan osaa käyttää niin ehdotonta adjektiivia kuin täydellinen ilman jotain lievennystä. ;)
Mikko söi menun, johon kuului Kielon herkuttelulautanen (viisi pientä päivittäin vaihtuvaa alkusuupalaa maakunnan mauista) + hirven ulkofileetä ja puikulaperunapyrettä sekä timjamikastiketta + lämpimät karamelliomenat, mantelikakkua ja vaniljajäätelöä.
Tällä kertaa herkkulautasen suupaloina oli mätiä smetanalla, tytinää, lohirullaa, lihapiiras ja maksapateeta. Kaikki oli hyvää, todella hyvää. Tämä oli illan paras alkupala. Hirvi timjamikastikkeella oli myös todella herkullista. Liha tosin kylmeni nopeasti, mutta niinhän se tuppaa menemään tarpeeksi raakana tarjoillun lihan kanssa. Ehkäpä lautasta ei ollut kuitenkaan lämmitetty... Jälkiruokana menussa oli karamelliomenat. Minä, joka en makeista juuri perusta, ihastuin tämän annoksen makuihin päätä pahkaa. Ihana yhdistelmä kastiketta, marjoja, lämpimiä omenalohkoja, jätskiä! Kaakkua en olisi kaivannut, Mikko sai urakoida sen itsekseen.
Mama valitsi alkupalaksi kuhaa ja kylmäsavustettua haukea ja pienet perunaohukaiset. Mama tykkäsi kovasti, minulle savustukset eivät niin maistu, mutta erilaisuutta kyllä piisasi tässäkin annoksessa. Pääruuaksi hänellä oli paahdettua kyyhkynrintaa timjamikastikkeella ja perunakroketti. Ihanaa, mahtavaa! Tämä lista on voimassa enää joulukuun 22. päivään asti, pakko sitä ennen ehtiä vielä syömään kyyhkyannos. Superhyvää. Todella onnistunut annos.
Minä otin alkuun karhuworschmackia. Karhuworschmackin kanssa annoksessa oli smetanaa, suolakurkkua ja punajuurta. Ruoka oli vahvanmakuista ja herkullista. Pääruuaksi minulle "jäi" Haukiniemen tilan Limousin-härkää. Sanon jäi, koska samaa annosta muiden kanssa ei viitsi ottaa, ja hirvi sekä kyyhky oli jo valittu. Luomuhärän kanssa oli lämpimiä vihanneksia ja valkosipulikastiketta. Annos oli hyvä ja lihan raakuuskypsyys oivallinen. Kuitenkaan tämä annos ei pärjännyt hirvelle tahi kyyhkylle.
Esitän menusuosituksen tältä listalta: Alkuun herkuttelulautanen, pääruuaksi kyyhkyä ja jälkiruuaksi karamelliomenat. Taattua nautintoa, tähän ei voi pettyä!