Kaikki ravintolat kartalla! Löydä auki olevat ravintolat suoraan kartalta. Zoomaa alueeseen missä olet ja suodata tulokset tyypin, hinnan ja arvostelujen mukaan.
Jos tykkää aasialaisesta ruuasta tämä on yksi parhaista lounaspaikoista, ellei paras. Eri annoksissa on riittävästi makueroa ja etenkin tulinen lounaskeitto on yksi parhaista keitoista mitä olen ikinä saanut. Suosittelen lämpimästi tätä ainakin lounaspaikaksi.
En ole vielä kerennyt testamaan millaiset annokset on muina kun lounasaikoina.
Runsas ja maistuva lounas. Paikka oli lounasaikaan aivan täynnä, saimme viimeisen pöydän. Lasku maksettiin, kun lähdettiin ja syödä sai erilaisia vaihtoehtoja niin paljon kun jaksoi. Keitto oli maistuvaa, ja lisäksi otin kevätrullan (en pitänyt kovasti), riisiä ja kanakastiketta.
Palvelua ei ollut pöytäänohjausta ja rahastusta lukuunottamatta lounasaikaan.
Chili chili chili.
Hinnasto näyttää aavistuksen yläkanttiin näin ikkunasta tarkkailtuna. Take away -hinnat ovatkin sitten aivan toiset. Osassa annoksista alennus 20 prossaa, osassa jopa 40. Otan mukaan siis, olenhan pihi. Hyvää palvelua, suomi taittuu jotenkin. Hauskat kansallispuvut päällä tyttärillä.
Kohtuullisen odotusajan jälkeen saan pakettini. Täällä annokset paketoidaan koneellisesti kuomuttaen. Näyttää tosin melko pikkuannokselta. No, ei se maksanutkaan hirmuisesti. Olin tilannut (pelkäämättä) kolmen chilipalon annoksen. Yleensä se ei merkitse ihan hirveästi. Nyt sillä oli muukin kuin symbolinen merkitys. Suu palaa vielä seuraavana päivänäkin. Basilika-kana riisillä on maukas kuin mikä. Aina ei tarvitse liottaa kaikkea ylimääräisissä liemissä.
Siistinoloinen tila, voisin nauttia sisälläkin aineeni, jos ei olisi kiire ja take away -hinnat eivät olisi näin edulliset.
Take Away annos oli huikean suuri, keittiövaaka mittasi painoa yli 900g. Riittää siis helposti kahdelle. Ruoka oli tulisuudeltaan yhden chilimerkinnän verran, oli kyllä selkeästi tulista ja mausteista, niin kuin sai ollakin.
Sisustus oli minusta viihtyisä, paikka oli erittäin siisti, sen verran mitä siinä odotellessa ehti ympärille katsella. Ystävällinen palvelu. Miksi täällä ei ole ruuhkaa niin kuin Hämeenkadun thaipaikassa 50 metrin päässä?
Lounasbuffet à la Thaimaa. Ravintola on melko näppärä sijainniltaan, sisustuksessa tummaa puuta ja olkipunosta. Sisällä ruuhka-aikaan aika ahdasta, kesällä myös terassimahdollisuus. Useimmat asiakkaista menevät suoraan lautaspinon luo sen kummemmin pöytiä kyselemättä ja alkavat lastata materiaalia - henkilökunnalla sen verran kiire etteivät juuri ehdi kansaa ohjaillakaan.
Alkukeitto tulista ja kuumaa, salaattipöydässä perusjöötiä. Parin eri riisin ja nuudeleiden lisäksi tarjolla kevätrullia (ullatus!) ja neljää-viittä erilaista kastiketta. Löytyypä pöydästä Suomen wings-pääkaupungin arvolle sopivasti myös kanansiipiä. Tulisuusaste ruoissa kehuttava, laatu ok.
Palvelua ei juuri näy tai kuulu, ruoka ihan hyvää, perussettiä kiireiselle.
The service was really nice. Very attentive, something I’m not at all used to in Finnish restaurants My companion settled on fried rice with king prawns and chicken (about 13,00€). I decided to go for squid & king prawns with garlic and basil (about 14,00€).
The portions aren’t huge like in many of the Chinese (etc...) restaurants here that could feed about 2 people, but it doesn’t matter because the flavor is good. Really good!
The squid wasn’t over cooked or rubbery. It was just right. The king prawns were a good size. My dish came with a chalice (I can’t think of any other word for it) of rice, which was nice and fluffy. I was happy with the prawn + squid to vegetables ratio and there was enough spicyness and flavor. I might be biased but I love the spicy, salty, sweet and sour elements in Thai cooking. The only problem I had was trying to scoop the sauce onto my rice because the plate was too shallow or perhaps it’s just me failing.
I would go back again. The price was right and the food was good. Plus if you take out you get -40% off most dishes!
Tässä on lounasruoka kohdallaan. Hain ravintolasta TakeAway annoksen (kanaa ja pähkinöitä) joka osoittautui erittäin maukkaaksi. Hyvät raaka-aineet, paljon makua, autenttisen oloista, nopea palvelu. Plussaa paketista, jossa ruoka pysyi kuosissaan työpaikalle saakka. Tulen uudestaan!
En ole vielä kerennyt testamaan millaiset annokset on muina kun lounasaikoina.