Kaikki ravintolat kartalla! Löydä auki olevat ravintolat suoraan kartalta. Zoomaa alueeseen missä olet ja suodata tulokset tyypin, hinnan ja arvostelujen mukaan.
Nautimme neljän ruokalajin yllätysmenun, joka osoittautui 4+3 kokonaisuudeksi. Onnistunut menu jonka kantavana teemana olivat skandinaavisuus ja erittäin puhtaat maut. Omaksi suosikseni nousi muskottijäätelö-viiriäisen uppomuna-kylmä pinaattikeitto -yhdistelmä, jossa tosin uppomunassa itsessään etikka oli hieman turhankin tymäkkä. Toinen huippukohta oli erittäin taiten tehty haukiannos, jossa lempikalani maku pääsi kahdella tapaa oikeuksiinsa. Erityisesti murekkeessa koostumus oli erittäin onnistunut. Kautta linjan laadukkaat, kotimaiset raaka-aineet ilahduttivat. Etenkin tällaisten kala-annosten jälkeen ei voi kuin ihmetellä, mitä kultaotsa-ahvenet tai krotit tekevät niin valitettavan monien ravintoloiden listoilla (keskinkertaisesti laitettuina)...
Kokonaisuuden heikoimmaksi lenkiksi jäi lopulta jälkiruoka, joka ei istunut menuun yhtä luontevasti kuin muut osaset. Sinällään kuitenkin pätevä annos, jossa jälleen parhaana elementtinä oli jäätelö. Ehkä hieman vähemmän makea annos olisi toiminut paremmin? Koko seurueemme sen sijaan suli jälkiruokaa edeltäneelle, raikkaalle lakka-tyrni makuyhdistelmälle.
Smörissä ruuan lisäksi mainitsemisen arvoinen on myös sen miellyttävä interiööri. Sisustus on onnistunut sekoitus kliiniä ja rouheaa, uutta ja vanhaa. Sali itsessään on intiimi ja tunnelmallinen.
Palvelu noudatteli samaa linjaa ruuan kanssa: laadukasta ja selkeää. Tarjoiliat olivat ystävällisiä ja luontevia, ilman turhaa "hännystelyä". Tunsimme olomme tervetulleiksi, erikoistoiveisiimme suhtauduttiin myönteisesti ja viihtymisestämme huolehdittiin.
Kokonaisuutena Smör on suosittelemisen arvoinen. Palaamme varmasti uudelleen.
Vietimme ma-iltaa ravintolassa. Tarjoilu oli asiallisen rentoa, tykkäsimme siitä.
Valitsimme yllätysmenun viineineen. Erittäin onnistunut matka skandinaaviseen makumaailmaan, todellakin yllättäviä, mutts toimivia yhdistelmiä. Ruoka-annokset juuri sopivia, ja kokin tervehdykset toivat vielä oman lisänsä. Suosittelen!
Ruoka oli hyvää, mutta määrät niin pieniä, että sanoisinkin ravintolan sopivan juhliin tai niille, jotka tulevat raflaan vain maistelemaan hyviä makuja, eivät tyydyttämään nälkäänsä.
Erinomainen lounasmenu, varsinkin pääruoka, jossa suussasulavaa 12h haudutettua luomukaritsan lapaa oli reilu määrä. Suositusviinit toimi hyvin ruokien kanssa ja hinnat oli kohtuulliset. Tällä kertaa disrispektiä tulee vain leivän reseptistä joka ei ollut ihan omaan makuun.
Kävimme tekemässä tuttavuutta Smörin kuuden ruokalajin maistelumenuseen, joka loppujen lopuksi osoittautui 6+3 ruokalajin kokonaisuudeksi.
Olimme syömässä lauantai-iltana ja myöhästyimme hieman varatusta ajasta, mutta se ei tuottanut ongelmaa ja saimme pöytämme heti kun saavuimme ravintolaan.
Palvelu oli heti alusta saakka ystävällistä, vaikka vähän tuntui välillä, että henkilökunnalla oli hyvin kiire, eikä täysin kerinnyt keskittymään meihin, mutta joka tapauksessa palvelu oli kokonaisuutena erittäin hyvää ja asiantuntevaa.
Menu koostui alkuun kahdesta keittiön tervehdyksestä, jotka olivat purjosipulikeitto, sekä lohitartar. Kummatkin olivat hyvin pieniä, mutta juuri sellaisia kuin ruokahalun sytyttäjät kuuluvatkin olla ja erittäin maistuvia.
Keittiön tervehdysten jälkeen pöytään saapui ensimmäinen menun virallinen alkuruoka, joka oli haukimureketta ja sinisimpukkamajoneesia lisukkeilla ja tämä oli helposti yksi parhaista kalaruuista, joita olen saanut eteeni. Toinen alkuruoka oli porotartaria, fenkolimoussea ja sinappijäätelöä, jotka toimivat yhdessä todella hyvin, mutta yksittäin maistettuna olivat hieman outoja ja eivät niin toimineet.
Näiden jälkeen saimme eteemme ensimmäisen lämpimän pääruuan, joka oli puna-anturaa kahdella eri pyreellä höystettynä. En ole suuri pyreiden ystävä lukuunottamatta perunapyrettä, mutta nämä todellakin maistuivat, Toinen pääruoka oli karitsaa kahdella tapaa, eikä karitsakaan pettänyt tällä kertaa.
Jälkiruokia tuli yhteensä kolme erilaista kokonaisuutta, joista ensimmäisenä oli pecorinojuustoa hunajakennon kanssa, joka oli ehkä vähiten säväyttävä ruokalaji tässä menussa ja samalla myös hankalin syödä koostumuksensa vuoksi. Keskimmäinen jälkkäri oli keittiön tervehdyksen muodossa tajoiltu mustikkajäätelö, joka sopi tähän kohtaan todella hyvin raikkauden takia. Viimeisenä saimme pöytään suklaafondantin mustaherukkahyydykkeellä, sekä timjamijäätelöllä ja tämä oli erittäin positiivinen kokemus myöskin.
Ravintola on saanut hyvin ristiriitaista palautetta, mutta tämän kokemuksen myötä voin ainakin suositella ja varmasti tulen menemään uudestaan ja ehdottomasti yllätysmenu tai maistelumenu tulee olemaan tilaukseni tällöinkin.
Ruoka ei päässyt lähellekkään tarjoilun tasoa, jotenkin tuntuu että tama ravintola on joko/tai, välillä palvelu hyvää ja välillä ruoka,mutta ei koskaan samalla kertaa.. Tällä kertaa onneksi tarjoilu pelasti illan.
Oudon vetinen ja rakeinen kukkakaalipyre ja kuiva porkkanakakku. Maut olivat muuten kohdallaan, mutta tunnelma lounaalla ankea. Vanhanaikaisen määrämuotoinen palvelu.Missä olivat kaikki ihmiset?
Kokonaisuuden heikoimmaksi lenkiksi jäi lopulta jälkiruoka, joka ei istunut menuun yhtä luontevasti kuin muut osaset. Sinällään kuitenkin pätevä annos, jossa jälleen parhaana elementtinä oli jäätelö. Ehkä hieman vähemmän makea annos olisi toiminut paremmin? Koko seurueemme sen sijaan suli jälkiruokaa edeltäneelle, raikkaalle lakka-tyrni makuyhdistelmälle.
Smörissä ruuan lisäksi mainitsemisen arvoinen on myös sen miellyttävä interiööri. Sisustus on onnistunut sekoitus kliiniä ja rouheaa, uutta ja vanhaa. Sali itsessään on intiimi ja tunnelmallinen.
Palvelu noudatteli samaa linjaa ruuan kanssa: laadukasta ja selkeää. Tarjoiliat olivat ystävällisiä ja luontevia, ilman turhaa "hännystelyä". Tunsimme olomme tervetulleiksi, erikoistoiveisiimme suhtauduttiin myönteisesti ja viihtymisestämme huolehdittiin.
Kokonaisuutena Smör on suosittelemisen arvoinen. Palaamme varmasti uudelleen.